Sisustan kimppuun

Kauas on tultu tästä tilanteesta.

Pienoisten aikatauluongelmien kanssa paininut Markus sai  viimein Cadillacin etupenkin valmiiksi. Ajatus ei ollut jättää penkkien asennusta näin täpärälle kevään näyttelyn osalta, mutta pääasia että nyt ollaan jo pitkällä voiton puolella. Takapenkin kanssa tehdään vielä sovituksia, mutta hyvn lähellä totuutta ollaan myös sen suhteen. Työn jälki oli jälleen ensiluokkaista.

Sähkösäätöjen vaatimien komponenttien asennusta.

Etupenkin alaosan hain jo paria viikkoa aiemmin, että saan asennettua siihen sähkösäätöjen vaatimat moottorit, sähköt ja vaijerit. Vaikka kaikki osat on huolellisesti puhdistettu, korjattu ja testattu ei penkki kuitenkaan jaksa tällähetkellä omin avuin liikkua. Syitä voi olla monia. Moottorit toimii ja kiskot toimii kun vaijereita liikuttaa porakoneen avulla. Mahdollisesti kiskojen matoruuveissa oleva sinkki ahdistaa sen verran, että osat ovat yksinkertaisesti liian tiukkoja. Toisekseen moottoreissa voi olla jotaiin iän tuomaa ongelmaa kun tuntuu että puhti on poissa. Asiaan keskitytään uudelleen hieman myöhemmin ja mahdollisesti kiskon ruuvit uusitaan tai ainakin sinkitys poistetaan kemiallisesti. Mikäli ihmettä ei tapahdu, täytynee moottorit kuskata jollekkin asiansa osaavalle kunnostettavaksi.

Kauan sitä on odotettu, mutta viimein pääsee istumaan Cadin ratin taakse.

Takapenkki on jo hyvällä mallilla, mutta vaatii vielä muutaman päivän uurastuksen.

Viikonloppuna valmista tuli myös takaluukun osalta, kun sinne löysi tiensä reunatereet saaneet verhoilupaneelit ja varapyörä. Optiovarusteena tuli myös mittatilauksena tehdyt kangasmatot joiden materiaaliksi valitsin burgundinpunaisen tuomaan kontrastia sisätiloihin. Jo aiemmin mainitut Cadillac-logot löysivät myös tiensä mattoihin.

Cadillac-logot asennettuna uusiin mattoihin.

Takakontin verhoiluihin ommeltiin vielä ruskeat terenauhan alkuperäistyyliin.

Keulan kokoaminen

Sisälokasuojat koottuna ja asennettuna "hollille"

Aikani vatuloituani loppukokoonpanon kanssa päätin laittaa auton ulkopuolelta kokonaan kasaan vaikka varsinaista testilenkkiä en olekaan sillä pystynyt tekemään. Kasaamisen puolesta puhui kuitenkin jo kohtuullisen hyvin käyvä moottori, vaikka pientä puutumista kaasua painettaessa vieläkin esiintyy. Säätöhommia on siis vielä edessä, mutta todennäköisesti suurin osa hoituu varmaan kaasaria tutkimalla. Kuivaharjoittelin myös vaihteet ja jarrut läpi kun auto oli pukeilla, joten tuskin tässä mitään mullistavaa enää tulee.

osien reunat teipattuna kolhujen välttämiseksi.

Pulverimaalatut sisälokasuojat olivat odotelleen paikalleen asennusta jo useamman vuoden, mutta vihdoin se aikakin lopulta koitti. Sitä ennen asensin niihin uuden Splash apron- roiskevesisuojakitin, jonka toimitti Rubber the right way. Kumiläpyskät niitattiin paikalleen alkuperäistyyppisesti.
Asensin sisälokasuojat paikalleen löyhästi, etteivät ne vaikuttaisi liikaa ulkoisten peltiosien istuvuuteen asennusvaiheessa.

Lokasuojat sovitettuna paikalleen.

Lampun kehykset ja lokarin huulikromit lisätty.

Ennen asennusta teippasin ympärillä olevien osien reunat, etteivät ne kolhiintuisi. Lokasuojia jumpattiin Petrin kanssa edestakaisin paikalleen ja pois varmaankin sen kymmenen kertaa ennenkuin lopullinen säätö saatiin tehtyä. Päänvaivaa aiheutti mm. lokasuojien ohuet kylkilistat, jotka ottivat oveen kiinni kun oven ja lokarin välinen rako oli sopiva. Silloin taas kun rako oli liian iso ovi mahtui hienosti kulkemaan. Ongelma poistui siirtämällä listaa hieman eteenpäin. Koska kiinnitysreijissä oli sinne kuulumatonta kittiä joutui ne tietysti kaivertamaan pois. Toisen puolen lokasuoja olikin sitten hieman helpompi tapaus sillä tiesimme saman listaongelman odottavan myös sillä puolella. Shimmiä lisättiin sinne ja tänne kunnes lopulta pinnat alkoivat olla tasalla jokapuolella. Joissakin tilanteessa peltiä piti ihan oikeasti venyttää raa'alla voimalla että istuvuus saatiin aikaiseksi. Ei siis mitään millintarkkoja kokoonpanoja nämä 50-luvun jenkit.

Konepellin ja lokarin sauma saatiin siistittyä.

Puskurin olin jo kasannut valmiiksi parisen viikkoa sitten. Pelkästään puskurin kokoamiseen sai menemään yhden työpäivän verran aikaa, että kaikki pinnat on oikein ja kaikki osat on paikallaan eli metsästetty tallin uumenista.

Puskurikokonaisuus kattaa pultteineen ja muttereineen n.500kpl osia.

Rosterikehykset olivat viimeiset kiillotettavat osat jäljellä. Linssit ovat uustuotantoa.

Maskin teosta löytyy aiempi artikkeli. Puskuri asennusvalmis.

Puskurin asennuksessa eniten harmaita hiuksia aiheutti se, miten se saadaan oikelle korkeudelle. Kolmannen tukirakennelman avulla pääsimme tarpeeksi lähelle kiinnityspisteitä ja pultit pystyi kiinnittämään. Puskurin pultit joutui vielä avaamaan, että varsinaisen hienosäädön sai kohdalleen.

Oikean asennus korkeuden löytäminen puskurille oli hankalaa. 245 levyiset renkaat ajoivat lopulta asian.

Uusitut guidet pohjineen asennettuna.

Aikani löysää/kiristä harjoituksia tehtyäni sain saumat näyttämaan hyviltä vaikka ne kieltämättä näyttivät alussa aika mahdottomalta. Vielä on pulttien kiristelyä ja kiinnikkeiden asennusta jäljellä, mutta hyvin lähellä ollaan sitä pistettä että auto olisi ulkoisesti kasassa. Suorastaan mahtavaa että talliin tullessa siellä odottaa vihdoin osakasan sijaan kokonainen -59 Cadillac!

Keula vihdoin kasassa! Alkaa dollarihymykin leviämään.

Konehuone alkaa näyttää valmiilta.

Myös Delco-look akku toimii mainiosti.

Ready to roll!

Kadonneen kylkilistan metsästys

Orkkislista oli takapäästään vääntynyt ja lintassa, kuten niin monessa muussakin viisysissä.

Otsikko on hieman harhaan johtava, sillä molemmat kylkilistat olivat kyllä mukana kun autoni ostin. Toisen puolen lista oli kuitenkin ottanut hieman siipeensä, mutta ainakin se näytti pelastettavalta. 2009 toin listan opiskelupaikan eräälle koruseppä opettajalle kunnostettavaksi. Samalla toin muitakin osia mitkä vaativat hieman harjaantuneempaa kättä. Kädet oli ilmeisesti kuitenkin täynnä toitä, sillä vasta 2013 keväällä sain osat vihdoin takaisin. Muut osat onnistui melko hienosti, mutta kylkilista, jota itsekkin olin hitsannut ja hionut ei oikein enää kestänyt jatkotoimenpiteitä, ja se jäi kesken.
Veikkaalan Derickiltä löytyi kuin sattuman kauppana ehjä listan pää, jota voisi käyttää hyödyksi.

Vanha lista kertaalleen hitsattuna uudella takapalalla.

Leikkasin oman listani ja hitsasin uuden pään siihen kiinni TIGillä. Kohtuullisen hyvin onnistunut hitsaus hiottiin kevyesti ja toimitin listan eräälle Päijät-Hämeläiselle rosteriekspertille viimeisteltäväksi. Sainkin listan heti parin viikon sisään takaisin ja se oli yllättävän hyvä, mutta omaan silmään se ei ollut täydellinen. Tässä vaiheessa olisi ollut kaikkein järkevintä jättää kunnostus siihen tai vaikka myydä se eteenpäin. Pilkunviilaajana en kuitenkaan osannut lopettaa vaan otin listan mukaan ja lähdin hitsaamaan sitä uudelleen. Yrittäessäni täyttää pieniä koloja saumakohdasta kaikki ei mennytkään aivan niinkuin Strömsössä ja pienien kuoppien tilalle tuli isoja reikiä. Ohentunut materiaali oli melko haastavaa hitsattavaa ja sitä hitsaamista tulikin sitten melkoisesti lisää.

Hopealla tehty kolojen täyttö ei aivan tuonut sitä lopputulosta mitä haettiin.

Hiottuani listan uudelleen ja kiilloitettuani sen totesin siinä olevan enemmän sanomista kuin edellisellä kerralla. Pilalle män siis. jostain aivopierusta sain idean, että rosteria voisi täyttää hopealla. Hankin sitten hopeatäytelankaa ja sulatin sen listaan. Lopputuloksena oli suorempi lista, mutta täynnä laikkuja.. Tässä vaiheessa lusikka lensi sitten viimeisen kerran sinne nurkkaan ja loin metsästämään uudelleen hyvää listaa.

Olin etsinyt ehjää kylkilistaa jo aiemmin, mutta lukuisten ostoilmoitusten ja Ebay huutojen jälkeen luovutin. Luovuttamista puolsi myös uskomattoman kova hinta mitä näistä lsitoista pyydetään. Parhaimmillaan kun tuollainen virheetön pellinpala ottaa sen 1000-taalaa ja kulut kaupan päälle.

Uusi lista saapuu puolen vuoden odotuksen jälkeen.

Neljä vuotta ennen tätä hitsaus-hionta sekoilua olin jo kysellyt listan perään, mutta se oli jäänyt hankkimatta. Silloin eräs Cadillaceihin erikoistunut heppu rapakon takaa tarjosi listoja, joita hänellä olis silloin kaksin kappalein. Silloinen rahatilanne ei antunt myöten hankinnalle, vaikkei pyynti aivan pahimmasta päästä ollutkaan. Puolen vuoden listan metsästyksen jälkeen kokeilin kepillä jäätä, ja kysyin samalta kaverilta uudelleen olisiko sattumoisin listaa tallella. Tällä kertaa listoja sattumalta jälleen löytyi ja jopa kolmin kappalein. Sain vain valita kuvista parhaan.. Totuus kuitenkin oli että saatuaan rahat ja luvattuaan lähettää osan kaveri vasta alkoi etsimään kyseistä listanpätkää. Tämä selvisi viimeistään siinä vaiheessa kun 5kk maksutapahtumasta oli mennyt. Tarpeeksi kauan kun kuitenkin inttää saattaa tapahtua ihmeitä. Eräs tiistaipäivä tullista nimittäin tuli ilmoitus että paketti pitäisi tullata. parin päivän jälkeen sai sitten käden täristen availla muoviputkea, jonka sisältä paljastui melko hienon näköinen Coupen kylkilista.

Hymy on herkässä kun kaivaa listan paketistaan.

Vihdoin siis pääsin asentamaan listoja paikalleen. Tässä vaiheessa taputtelin itseäni selkään, kun olin jo vuosia aiemmin ostanut Ebaystä kaikki uudet listojen kiinnikkeet, niitä kun ei enää samanlaisina sarjoina ole ollut tarjolla jälkeenpäin.

Pakko sitä on olla tyytyväinen kun on tällainen kaksikko tallilla.

Uudet kiinnikkeet tulivat aikanaan ebaystä.

Toinen alkuperäislista ja lyhyet välikappaleet saivat kiillotuskäsittelyn ja paketin sai laittaa paikalleen. Ovien säädön jälkeen listat säädettiin niin suoraan kuin vain mahdollista, vaikka aivan luotisuoria ne tuskin ovat olleet tehtaalta lähtiessäänkään. Asennuksen jälkeen auto sai vielä ensimmäisen pesun ikinä omistusaikanani. Loppu hyvin kaikki hyvin

Pitkän listan kanssa saa olla tarkka että se kulkee suoraan.

Toimii.

Eka pesu ikinä.

Hyvää huomenta!

1967 on vuosiluku mikä löytyy alkuperäisen rekisterikilven verotarrasta. Tietojeni mukaan sen jälkeen auto ei ole ollut varsinaisesti tieliikennekäytössä, mutta se on tiettävästi vielä ollut jollain muotoa käyntikuntoinen -80 ja -90-lukujen taitteen paikkeilla. Niin tai näin viimeisestä käynnistyksestä on aikaa. Aikalailla 6-vuotta auton ostosta meni että kone starttaa ensimmäistä kertaa.

Ongelmiakin toki oli ja se oli tietenkin odotettavissa. Ensimmäisenä varsinaisena starttausviikonloppuna bensaa tuli, kipinä tuli..mutta mutta. Bensaa tuli vähän liikaakin ja sytty oli selvästi pielessä kun ensimmäinen vaimmennin oikealta sanoi kohtuullisen kovalla äänellä itsensä irti. Tämä tapahtui mielenkiintoisesti n. 10s käynnistämisen jälkeen, joten kerkesihän siinä itsekkin säikähtää. Onneksi Martelius löysi vielä saman valmistajan vaimentimen, vaikka tuotanto on jo lopetettu, ja lupasi toimittaa sen pikemmiten. Suuri kiitos Marteliuksen porukalle hyvästä palvelusta.

Vielä vähän haukotuttaa!

Otin myös oudosti toimineen kaasarin mukaan lähtiessäni Etelä-Suomeen ja perkasin sen uudelleen. Olin asentanut ensiö ja toisiosuihkujen pohjatiivisteet keskenään väärinpäin ja kohojen asento oli päin honkia. Muutama linkkujen tanko oli väärinpäin ynnämuuta pientä.
Toisena viikonloppuna tein lisätutkimuksia ja selvisihän se suurin syypää eli virran jakaja 180-astetta vinossa. Eihän se ykkönen syty jos kipinä tulee kutoselle. Säätöjen jälkeen auto lupasi heti ensimmäisestä yrittämästä ja kolmannella kerralla pärähti jo miehekkääsi käymään ilman vaimentajia, joten meteli oli melkoinen.Nyt sitten vaan nokan sisäänajo loppuun, säätämistä ja uudet öljyt ja suodatin tupaan. Mahtavaa!

Signature feature

Autoista löytyy yleensä jokin ominaispiirre, eli signature feature. Viisysissä Cadillacissa sitä piirrettä ei paljoakaan tarvi arvuutella, sillä auton tunnetuin elementti on tietenkin ne rakettimaiset takavalot jättimäisten siipien päässä. Tässä kyseisessä yksilössä nämä muotoilun kulmakivet eivät ole olleet minun omistusaikana kertaakaan täydessä terässään, mutta siihen tulisi viimein muutos!

Siivenpäätyjen sovitusta.

Kuten jo edellisessä viestissäni mainitsin, saapui Puolasta kesäkuun lopulla paketillinen kromia, joiden avulla auto voidaan kasata jo käytännössä puskureita vaille valmiiksi. Mukana siis myös takavalojen pohjat eli siipien päät. Nämä kolmesta osasta koostuvat kokonaisuudet ovat usein hirveässä kunnossa, valitettavasti myös entisöidyissä yksilöissä. Hieman jännityksellä odotin millaista jälkeä Puolan kaverit saa näihin aikaiseksi, mutta jännitys oli turhaa.

Valot paIkallaan, nyt sen tunnistaa taas viisysiksi.

Siivenpäädyn ja korin väliin tulee ohut kumitiiviste, joka usein jää entisöidessä asentamatta.

Takavalot olin kunnostanut jo aiemmin, mutta niistä yhden luotilinssi on halki ja joudun tilaamaan uuden parin. Ongelmana näissä massatuotetuissa uustuotanto linsseissä on se ettei ne oikein tahdo olla samansävyisiä keskenään. Jos siis haluaa oikean väriset, joutuu tilaamaan samalta toimittajalta kuin aiemmat tai ostamaan koko sarjan.

Lasit paikallaan

Kesäloman kynnyksellä saatiin vihdoin taas tallissa jotain aikaiseksi. Suureana apuna oli se että takalasi saatiin takaisin hionnasta. Aivan varauksettoman tyytyväinen en ole hiontaan tai lopputulokseen, ja nähtäväksi jää vaihdanko uuden takalasin paikalleen myöhemmin. Nyt kuitenkin mennään tällä mikä on, ja katsotaan tilannetta myöhemmin uudelleen. Pääasia on kuitenkin se, että takaikkunan myötä pääsen tekemään sisustaan mm. hattuhyllyn. Takalasin asennus menee tuulilasin asennuksen kanssa melko yksiin, mutta shop manualin ohjeistus on melko vaatimaton. Ohjeesta kuitnekin selviää liimamassan pursotuskohdat ja narujen vetosuunnat.

Käytetty coupen takalasi kävi hiottavana. Tässä uusi tiiviste asennettuna ja vetonarut valmiina asennukseen. Naruna käytin 8mm lipputankon punottua narua.

Narut asennetaan ohjeen mukaan niin että sekä ylhäältä keskeltä että alhaalta keskeltä on mahdollista vetää tiivisteen kieltä korin reunan yli. Tiiviste massana käytin bitumimassaa sillä se ei kovetu tai liimaa lasia tiivisteeseen kuten liimamassa. Lasin ja tiivisteen väliin pursotimme kontaktimaista tiivisteliimaa, jota olen käyttänyt myös ovitiivisteiden asennukseen.

Asennuksessa on oltava apumies mukana. Lasin kohdistusta Petri-veljen kanssa.

Lasi paikoitetaan paikalleen kahteen mieheen. Enemmästäkin määrästä apulaisia ei ole haittaa, mutta kahdestaan pärjää. Lasin ollessa asemoituna toinen asentajista menee sisäpuolelta vetämään narujen avulla tiivisteen huulta paikalleen kun toinen pitää lasia painettuna koria vasten. Asennuksessa tiiviste saattaa irrota lasista jolloin homma on aloitettava alusta. Näin tapahtui myös tämän takalasin kanssa.

Toisen asentajan on painettava lasia paikalleen kun toinen vetää narun avulla tiivisteen huulta paikalleen.

Seuraavaksi vuorossa on sitten lasin kehyslistat, joiden kanssa aloitin tietysti kiillotuksesta. Näihin jouduin myös valmistamaan muutaman kiinnikkeen alareunaan vanhojen ollessa kateissa. Pysty- ja ylälistan painoklipsejä saa uustuotantona, mutta niitäkin oli paketissa pari liaan vähän. Onneksi hyviä alkuperäisiä oli tallessa.

Lasi ja listat paikallaan.

Juuri loman kynnyksellä myös Puolasta saapui miellyttävä paketti, myöhassa toki. Muutaman kuukauden yliaika kuitenkin unohtui kun tarkistin osat. Laatu oli jälleen aivan mieletöntä varsinkin kun kyseessä on hyvin haastavat sinkkipainevaluosat, joissa yleensa on melkoisesti sanomista. Tässä erässä mukana oli ovilasien alakarmit, joten vihdoin pääsisin kasaamaan loputkin ikkunat.

Tuoretta kiiltävää Puolasta.

Ovien ikkunoiden yläkarmit olivat jotenkin oudosti muuttaneet muotoaan kromauksen tai lähetyksen aikana. Hieman hirvitti antaa juuri kromatuille osille hieman lämpöä kaasulla ja taittaa niitä ruuvipenkissä, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Taivutus onnistui kuitenkin asiallisesti ja karmit istuvat nyt laseihin hyvin.

Oven lasi kasattuna asennusvalmiiksi.

Asennus oviin on aika suoraviivaista. Karmi vain oikeassa asennossa kouruun ja nosto paikalleen. Sähkölasien nostimet olivat irroitettu ylä-asennossa, joten ikkunat sai paikoitettua varsin helposti. Todellinen työmaa alkaa kuitenkin kun saan autoon sähköt ja pääsen kokeilemaan nostinten toimivuutta ja lasien liikkuvuutta. Hankalin kohta on ehdottomasti HT-ikkuinoiden keskinäinen paikoitus, etteivät ne osu toisiinsa, mutta ovat silti tiiviit. Ikkunat ovat nyt kuitenkin paikallaan ja lopullinen säätö tapahtuu hieman myöhemmin. Tässä välissä voisi vaikkapa pestä koko auton, ensimmäistä kertaa koskaan!

Sisätilat ummessa ja valmis vaikka pestäväksi.

Äänieristystä ja kattoverhoilun asennus

Äänenvaimennusmattoa asennettiin lähes kauttaaltaan. Ihan totaalivuorausta en kuitenkaan alannut tekemään.

Auton pitää olla mielestäni hiljainen. Ainakin Cadillac pitää olla. Sen ei tarvitse meluta uloskaanpäin, mutta varsinkaan sisälle ei tarvitse kuulua kuin vaimeaa kasin murinaa. Kun on tottunut Saksalaisen käyttöauton hiljaisuuteen, tuntuu moni muu auto uskomattoman ärsyttävältä ajaa pitempää matkaa. Caddyssäkin on ollut aikanaan jo jonkin asteista öljypahvivaimennusmateriaalia ainakin lattiapelleissä. Myös takaluukun ja koteloiden peltejä on massattu aika rajusti. Puhaltaessa auto puhtaaksi nämä älkuperäiset äänieristeet katosivat taivaan tuuliin tai sitten viimeistään peltitöitä tehdessä. Pitkään mietin onko alkuperäisyys niin tärkeää, että myös eristeet pitää olla alkuperäisen näköisiä ja mallisia. Totesin kuitenkin että mukavuus menee edelle ja lähdin metsästämään mustaa alumiinipintaista bitumivaimennusmattoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut tavanomainen pinnoittamaton musta bitumi, mutta päätin käyttää paremmin muotoutuvaa ja nykyaikaisempaa materiaalia. Ainut hyvälaatuinen musta vaimennusmateriaali jonka löysin oli STP Black gold. 12-arkkia sisältävä paketti riittää jo melkoisen pitkälle, mutta Cadillac imi yhteensä 15-arkkia. Vaimennusmateriaalit tarjosi kilpailukykyiseen hintaan Lahden Kärkkäinen, kiitoksia harrastusta tukevalle henkilökunnalle hyvistä alennuksista.



STP Black gold oli kohtuuhintainen äänenvaimennusmatto ja mikä tärkeintä se oli mustaa.

Yritin muotoilla matot alkuperäistyyppisesti lattian muotoja mukaillen. Takaluukusta, ovista ja takasivuista eristettiin myös kyljet. Kattoon asennettiin myös neliön verran vaimennusmateriaalia. Lisäksi eristin lämmityslaitteen kotelon sisäpuolelta kun sen vivusto piti melkoista mekkalaa.






Sisäkatto päällystettynä verhoiluhuovalla.

Verhoomo Ajomako Laihialta sai tehtäväkseen hoitaa Cadillacin verhoilutyöt kokonaisuudessaan. Koska kyseessä on laaja työ sitä hieman jaoteltiin pitemmälle ajalle. Ensimmäiseksi sovittiin kattoverhoilun asennuksesta sen perään valmistuisivat ovipahvit. Markus tarjoutuikin tulemaan asentamaan kattoverhoilun arkipäivänä, vaikka itse en pääsisi paikalle. Kattoon liimattiin koko alueelle verhoiluhuopaa, jonka tarkoitus on sekä vaimentaa ääntä entisestään ja kerätä kondensoituva vesi pois niin ettei se pääse valumaan verhoilun päälle ja täten aiheuttamaan läikkiä.



Ajomakon Markus asentamassa verhoilua paikalleen

Itse verhoilun asennusvaiheessa tuli ilmi, että yksi asennuspuikko puuttui, joten hommat jäi kesken siltä erää. Puikko oli helppo tehdä sillä se oli vain suora tanko. Loput tangot ovat taivutettuja ja ne olivat kaikki tallessa. Viimeinenkin tanko sinkattiin kuten edellisetkin. Muutaman päivän päästä pääsin itsekkin paikalle, jolloin oli tarkoitus asentaa verhoilu. Hetken tutkittuamme asiaa huomasimme, että tuulilasin kehyslistojen kiinnikkeet ruuvataan kiinni katossa olevien reikien kautta. Nämä reijät on kuitenkin piilossa itse verhoilun alla, joten tuulilasi on asennettava ensin ellei halua repiä verhoilun etureunaa uudelleen irti. Niinpä asennus siirtyi seuraavalle päivälle.

Vihdoin  lauantai iltapäivällä homma alkoi valmistua ja Markus pääsi asentamaan verhoilua. Tangot pujotettiin paikalleen ja kiinnitettiin niille tarkoitettuihin aukkoihin. tangon käännettiin kattoa vasten ja keskimmäinen tango lukittiin katon kynsien väliin. Etureuna liimattiin paikalleen ja takareuna käännettiin sille varattuun tilaan. Pinkkana säilytetty kangas oli melko pahasti rutussa, mutta sitä lämmitettiin kuumailmapuhaltimella varovasti, venytettiin katon sivuja vasten ja niitattiin kiinni uusiin vanerilistoihin. Haastavaa oli löytää kattovalojen ja aurinkolippojen nivelten kiinnitysruuvien paikat. Hilppeet löysivät kuitenkin paikkansa ja hyvältä näyttää. Takalasin ja hattuhyllyn asennuksen jälkeen pääseekin asentamaan kunnostetut alumiinilistat paikalleen.