Delco Peräkontin suljinmoottorin kunnostus - Cadillac 1957 Eldorado Biarriz

Mootorin lähtötilanne.

Kun ei omia projekteja ole nyt työn alla, kunnostin Vuorenmaan Villen -57 Eldorado Biarrizin takakontin imumoottorin. Kyseiset imumoottorit ovat nousseet aivan poskettomiin hintoihin varsinkin eBayssa, joten kunnostus lienee edullisin vaihtoehto. Auto on entisöitävänä Kangasalalla Mobiliassa, ja entisöintiähän on saatu seurata Mobilian Facebook ryhmässä jo muutaman vuoden ajan. 

Moottori oli tullessaan jumissa, mutta vetreytyi osittain toimintakuntoon pienellä herkistelyllä. Koska moottori vaikutti kunnostuskelpoiselta päätettiin se purkaa läpikäyntiä ja entisöintiä varten.

Moottorin ankkurin hiiliharjojen lamellit olivat muurautuneet umpeen vanhasta liasta ja rasvasta. Myös ankkurin messinkilaakeri vaati vetreytystä. Matoruuvi ja vaihde olivat hyvin säilyneet ja ehjät, mutta rasvakuppiin oli kovettunut reilusti vanhaa vaseliinia.

Johdotukset olivat osittain murtuneet, ja juotokset huonoja.
Purin koko laitteen osiksi, ja puhalsin teräsosat alumiinioksidilla ennen uudelleen sinkittämistä.

Moottorin rungolle tein pesun ja kevyen hionnan ennen maalaamista 2k hopealla. Jouset jätin tälläkertaa sinkkaamatta varmuuden vuoksi, ja ne maalattiin puolikiiltävällä mustalla.

Uudelleenkokoamisen jälkeen uusin vielä johdot ja juotokset. Nyt tämä kohtuu harvinainen optio saa taas jatkaa toimintaansa upeaksi entisöitävän Biarrizin peräkontissa

Vähillä virroilla

Komia syysaamu ja nokka kohti Pohjanmaata.

Musiikkivideokuvausten jälkeen laitoin akun laturiin yöksi, ja lähdin seuraavana aamuna kohti Pohjanmaata. Talliin oli tulossa muita projekteja talveksi, joten Cadillacin kanssa siellä ei olisi mahtunut tekemään mitään. Matka taittui todella hienossa syyssäässä auringon paistaessa ilman ongelmia, kunnes Alavuden kohdalla muutamaan kertaan vilkahtanut laturin merkkivalo jäi lopulta palamaan. Pienen varikkopysähdyksen aikana tutkin vikaa ja laturista kantautunut ääni kuulosti vähän pahaenteiseltä. Ruuttasin hieman öljyä kummallekkin laakerille ja jatkoin matkaa. Hetkeksi valo sammui, mutta sitten syttyi uudelleen ja pysyi päällä koko loppumatkan. Akku oli onneksi lähes täynnä edellisyön latauksen ja pitkän ajomatkan jäljiltä, joten luotin että saan auton ajettua perille asti sen avulla. Perille päästyäni en sen koommin lähtenyt tutkimaan vikaa, vaan kevyen putsauksen jälkeen peittelin auton ja lähdin takaisin kohti Lahtea.

Kertyihän niitä pyttyjä tänäkin vuonna.

Caddy jäi peiton alle laturiongelmineen.

Loppuvuodesta käydessäni kotopuolessa irroittelin laturin ja tutkin sen sielunelämää. Heti takakannen avattuani oli selvää mistä vika johtui. Irtonaisia johteita (kuparilankoja) oli ankkurin päällä. Kertaalleen vaihdettu rasvaholkki oli jällen päässyt kulumaan soikeaksi, ja täten ankkuri oli päässyt ottamaan kiinni kenttäkäämeihin sillä seurauksella että johdinlangat olivat katkenneet osittain.

Ulkoisesti mitään vikaa ei näkynyt.

Purettuani huomasin että rasvaholkki oli taas kulunut ja ankkuri päässyt osumaan kenttäkäämeihin.

Laitoin heti ostoilmoituksen Facebookin Cadillac ryhmiin ja pian tarjouksia tulikin muutamia. Harrastepiireistä tuttu Jyrki tarjosi omaa käytettyä Delcon laturiaan Seinäjoelta, ja pienten selvitystöiden jälkeen teimme siitä kaupat. Kyseinen laturi paljastui -57 vuoden Chevroletin alkuperäiseksi 12V malliksi, joten sen osat ainakin teoriassa pitäisi olla Caddyn kanssan vertailukelpoisia.

Varaosalaturi näytti tältä.

Joulun aikaan purkasin sitten tämän varaosalaturin ja vertailin osia. Koska kunnosta ei ollut mitään tietoa oli pientä jännitystä ilmassa, mutta kaikenkaikkiaan sisuskalut olivat erittäin hyvässä kunnossa. Ankkuri oli juuri oikean mallinen ja takapäädyssä oli uuttavastaava rasvaholkki. Koska holkin irroitus on melko haastavaa ilman kunnollista ulosvedintä, päätin vaihtaa koko päätylaipan omaan alkuperäiseen laturiini ankkurin kanssa. Samalla säästyin muun laturin kunnostamiselta ja maalailuilta. Puhalsin päädyn ja "kiillotin" sen vastaamaan toisen laturin osia käyttämällä patapataa. Jäljestä tuli sopivan satiinin harmaa. Kunnon puhdistus muillekkin osille ja etupään laakerin putsaus ja rasvaus niin osat sai niputtaa ja laturin tiputtaa takaisin paikalleen.


Kunnostettu laturi paikallaa ja virtaa tulee.

Pikaisen testin jälkeen kaikki toimii taas. Lataus on moottorin käydessä ajokierroksilla 13.6V mikä on ihan hyvä arvo tasavirtapalikalle. Myös merkkivalo sammui kojelaudasta, eli ei enää häiritse sekään. Kaiken kaikkiaan kohtuullisen helppo ja nopea korjaus, jolla pitäisi taas päästä hetken matkaa eteenpäin. Tarkoituksena kuitenkin olisi kunnostaa nyt myös tuo toinen laturi ja laittaa hyllyyn odottamaan, mikäli varaosalle tulee joskus taas tarvetta. Siksi pyydänkin tarjomaan joko ehjää ankkuria (Pituus 264mm) tai kokonaista 12V Delcon tai tarvikevalmistajan tasavirtalaturia osiksi toistamiseen. Tarjouksia voi laittaa garagefiftynine@gmail.com



Kaikki kunnossa ja kannet kiinni. Vieressä odottaa kokoonpanoa Petrin juuri maalattu SE.

Battery topper tavalliselle akulle

Autossa oli paikallaan hyvin suurella todennäköisyydellä sen alkuperäinen akku.

Pitkän aikaa oli varmaa että hankin autoon samanlaisen Delcon DC-12 akun uustuotantona, kuin siellä oli jo minulle tullessaan. Harvinaista sinänsä, että autossa moinen oli vielä kiinni. Kertonee kuitenkin siitä että auto todellakin on seissyt sieltä -67 vuodesta, niinkuin muut merkit antavat ymmärtää.

Kaikki korkit olivt tallessa. Tässä 1kpl mallina 3D:tä varten.

Akun kylkiteksti jäljennettiin koneella ja tulostin siitä uuden akun kylkeen tarran.

Akun osto alkoi olla syksynmittaan lähellä kun autokin alkoi heräillä pitkästä horroksestaan. Aikani nettiä plärättyäni ja muutamia harrastajia haastateltuani totesin uustuotanto akun olevan ehkä vähän riskisijoitus. Tuo 280$ maksava mötikkä kun on hyvin äkkiä 400€ arvoinen ennenkuin se on vihdoin perillä kaikkinen kuluineen. Siihen kun lisätään riski siitä että tuote on kaput ensimmäisen ajokauden jälkeen ei oikein innostanut. Ehkä 100% näyttelykäyttöön tuo voisi edelleen onnistua. Uustuotantoakku on geeliakku, eli täysin huoltovapaa. Oma kokemukseni geeliakuista tulee tuolta autohifi ajoilta joissa ensimmäistä kesää ollut Optiman keltakantinen laukesi totaalisesti sen syväpurkautuessa. Syväpurkaus siis aiheuttaa geelimötikälle enemmän hallaa kuin perusakulle, se miksi näin tapahtuu pitäisi kysyä asiantuntijalta.
Akkusurffailujen lomassa huomasin kaupan olevan muutamaa erilaista "Battery Topperia". Tämä kohtuu nerokas ratkaisu naamioi akun vanhan näköiseksi. Okei, myönnetään ettei se ihan vastaa sitä mitä alkuperäinen on, mutta asiaan vihkiymätön ei kotkausta äkkiseltään huomaa. Paras asia tässä kuitenkin on se että kannen alla voi käyttää perus nykyakkua. Mikäli akku hajoaa, voi uuden vaihtaa kohtuullisilla kustannuksilla ja ruuvata kannen takaisin paikelleen.

Myynnissä olevia battery toppereita. Haluttua mallia ei ollut saatavilla, joten tein sen itse.

Ongelmaksi Topperin kanssa muodostui ainoastaan yksi asia. Se nimittäin oli pykälää uudemman akun mukaan suunniteltu ja näin ollen hieman eri näköinen. Suurimpana erona on vesityskorkkien paikoitus sillä ne on myytävissä Toppereissa yhdessä rivissä ja vanhemman mallin akussa kahdessa rivissä. Paikalleen tuollaisen uudemman mallisen Topperinkin saa, mutta hieman ahdasta tulee kiinnityspannan asennuksen kanssa kun sen pitäisi mahtua kahden korkin välistä. Loppujen lopuksi päätin ottaa vanhasta akusta mallia ja suunnitella Topperin itse.

Mallinnettu ja rendattu 3D malli.

Suunnittelin kannen muistuttamaan vanhaa akkua tietyin rajoituksin. Tätä ennen tietenkin kävin hankkimassa uuden 110Ah akun jota käytetään Japanilaisissa maastureissa tai isommissa pakettiautoissa. Vertailin kummankin akkujen mittoja ja tein Topperin muodot uuden akun mukaan. Suurinpana erona alkuperäiseen on se että navat on samassa linjassa kun alkuperäisessä ne on ristissä.

Paikoitus tulostusalueelle kahdessa osassa.

Mallinsin osan Solid Worksillä ja tein siihen myös korkit. Mallinnettuja korkkeja en käyttäisi, sillä kaikki alkuperäiset korkit oli vielä alkuperäisessä akussa tallessa. Näin saan varmasti autenttisen ulkonäön. Rendauksen avulla pääsin katsomaan miltä lopputuote näyttäisi ja ainakin omaan silmään se toimi mainiosti.

Jauhetyypin pikamalli vaatiia aina kovettajan kestääkseen.

Palaset liimattuna yhteen. Taustapuolelle tuli 0.5mm alumiini levy tukemaan rakennetta.

Pikamallitulostimen mittarajoitusten vuoksi jouduin puolittamaan mallin, että se mahtuu tulostusalueelle. Tulostuksen jälkeen oli vuorossa osien kovettaminen ja yhteenliimaus. Järkevämpää olisi ollut tulostaa palikka erilaisella tulostimella ABS muovista, mutta hinta olisi pompannut melko rajuksi.

Myös kiinnitysraudan joutui tekemään uusiksi sillä sen piti olla leveämpi kuin vanha.

Hiontavärissä ja kiinnitysrauta maalattuna.

Kuivumisen jälkeen hion ja kittasin kannen ja maalasin sen hiontavärillä. Pohjatöiden jälkeen ruiskutin pintaan 20% kiiltoasteella olevan mattamustan. Korkit on vielä fiksaamatta, mutta kerros keltaista ja ne näyttää tääs uudenveroisilta. Samalla väänsin uuden metallisen akun kiinnityspannan sillä akun yläosan syvyys kannen kanssa on nyt suurempi kuin vanhassa ei alkuperäistä pantaa pysty käyttämään. Näin myös orkkis kiinnike jää hyllyyn odottamaan sitä uustuotantoakkua. Akun kylkeen tein tarragrafiikan vanhan kohokuvion perusteella.

Pohjatyöt tehtynä.

Korkit vaatii vielä pientä TLC:tä mutta muuten ollaan jo valmiita. Napoihin tulee jatkopalat jotka toimitti batterytoppers.

Suunnittelin tarrat vanhan pohjalta ja tilasin mainostoimistosta.

Valmis paketti.

Signature feature

Autoista löytyy yleensä jokin ominaispiirre, eli signature feature. Viisysissä Cadillacissa sitä piirrettä ei paljoakaan tarvi arvuutella, sillä auton tunnetuin elementti on tietenkin ne rakettimaiset takavalot jättimäisten siipien päässä. Tässä kyseisessä yksilössä nämä muotoilun kulmakivet eivät ole olleet minun omistusaikana kertaakaan täydessä terässään, mutta siihen tulisi viimein muutos!

Siivenpäätyjen sovitusta.

Kuten jo edellisessä viestissäni mainitsin, saapui Puolasta kesäkuun lopulla paketillinen kromia, joiden avulla auto voidaan kasata jo käytännössä puskureita vaille valmiiksi. Mukana siis myös takavalojen pohjat eli siipien päät. Nämä kolmesta osasta koostuvat kokonaisuudet ovat usein hirveässä kunnossa, valitettavasti myös entisöidyissä yksilöissä. Hieman jännityksellä odotin millaista jälkeä Puolan kaverit saa näihin aikaiseksi, mutta jännitys oli turhaa.

Valot paIkallaan, nyt sen tunnistaa taas viisysiksi.

Siivenpäädyn ja korin väliin tulee ohut kumitiiviste, joka usein jää entisöidessä asentamatta.

Takavalot olin kunnostanut jo aiemmin, mutta niistä yhden luotilinssi on halki ja joudun tilaamaan uuden parin. Ongelmana näissä massatuotetuissa uustuotanto linsseissä on se ettei ne oikein tahdo olla samansävyisiä keskenään. Jos siis haluaa oikean väriset, joutuu tilaamaan samalta toimittajalta kuin aiemmat tai ostamaan koko sarjan.

Sähköt

Korpuiksi kovettunutta johtoviidakkoa purkuhetkellä.

Irroitellessani sähköjohtoja autosta vuosia sitten, tuli hyvin selväksi että ne olivat nähneet parhaat päivänsä. Johdot olivat kovettuneet asentoonsa ja kun niitä väänsi alkoi muovikuori paukkua hapettuneen kuparilangan päällä. Tällaisten johtojen laittaminen autoon olisi tietenkin ollut järjetöntä ja suorastaan varma paloturvallisuus riski. Selvittelin aikani johtojen saatavuutta ja löysinkin pienen metsästämisen jälkeen American autowire nimisen yrityksen. Kysein firma myi täysin uutta, alkuperäistä sarjaa ihan kohtuulliseen hintaan, mutta omasta sarjasta olisi joutunut lähettämään Amerikan pojille sulakerasian ja muutamia muita komponentteja. Ja olisihan se hintakin kohonnut sitten lopulta melko jäätäväksi lähetyskulujen ja tulli/alv osuuden jälkeen. Tässä projektissa kun nyt tarkoitus on tehdä mahdollisimman paljon itse ja vähän sillä periaatteella että virheetöntä jälkeä järkihintaan tuli mieleeni aluksi sysätä johtokasa sähköinssinä toimivalle kaverille. Olin itse ihemetellyt johtoja jo tovin ja todennut että eipä taitaisi mielenkiinto riittää moiseen näpertelyyn. Sen verran sitä piuhaa jo on tungettu tämänkin ikäiseen autoon. No eipä siinä nyt kovin kauaa mennyt kun kaverikin löi hanskat tiskiin oman aikansa ollessa kortilla, joten piuhakasa jäi odottamaan parempia aikoja.

Johtosarjat levitettiin vanerilevyille ja niitattiin kiinni. Näin niiden yllä on mahdollista mitoittaa uudet johdot.

Ja sarjojahan riitti melkoisesti.

Aloitettuani nykyisessä työpaikassani 2011 sain nopeasti selville että eräs yhteistyökumppani tekee johtosarjoja ja muuta alinhankintaa työpaikalleni. Päätin kokeilla sitten kepillä jäätä ja tarjosin projektia Sapin Oy:n Mikalle. Mika halusi hetken tuumata asiaa ja otti hieman myöhemmin yhteyttä että projekti saattaisi ehkä kiinnostaa. Joskus -12 keväällä kävin viemässä hilut Mikalle ja projekti saatiin käyntiin. Varsinaista kiirettä ei pidetty puolin eikä toisin, eikä sille ollut mitään syytäkään kun auto oli kauttaaltaan vielä puolitiessä. Sovimme Mikan kanssa että alkuperäisistä johdoista käytettäisiin kaikki hyväkuntoiset liittimet ja kaikki rele ja sulakeboksit. Sovimme että noudan liittimiä kunnostettavaksi kunhan osat saadaan ensin merkittyä ja dokumentoitua. Jotkin liittimet käytettiin sellaisinaan ja toiset lasikuulapuhallettiin ja sinkattiin. Jotkin liittimet korvattiin uusilla vastaavilla, joita oli kohtuullisen helposti saatavilla. Kysyin projektin aikana myös American autowiresiltä pelkkää liitinpakettia, mutta he eivät olleet halukkaita myymään irto-osia.

Alkuperäiskuntoinen sulakeboksi oli melko pahasti hapettunut. Osa lasikuulapuhallettiin ja sinkattiin.

Syksyn lähestyessä 2013 Mika ilmoitti johtojen olevan valmiit ja sainkin haettua ne jopa Joulukuussa -13. Allekirjoittanut on varsin tyytyväinen palveluun ja sähkösarja vaikuttaa varsin hyvälaatuiselta vaikkakin vanhoja liittimiä jouduttiin pakon edessä käyttämään. Pääasia on että johdot ovat nyt tuoreita ja säilyvät varmaankin seuraavat 50 vuotta ellei kauemmin, sillä hylättynä Californian auringon paahteessa ei tämä auto tule enää olemaan.

Uudet ja siistit johtosarjat odottamassa paluuta autoon.

Etuvalot

Guiden logo jäi mieleen kun kuvasin autoa purkamista varten 2008.

Kun monta vuotta sitten kuvasin auto kauttaaltaan ennen sen purkamista, pistin merkille jostain syystä sen Guide merkkiset etuvalot. Siinä vaiheessa allekirjoittaneella ei ollut minkäänlaista hajua mitkä auton osista olisi alkuperäiset ja mitkä ei, mutta Guidet jäi mieleen. Tiedon karttuessa selvisikin että autossa olikin kiinni todellakin sen alkuperäiset valot jotka ovat juuri nuo Guidet.

Keväällä 2013 umpoit olivat vielä alkuperäisessä asussaan.

Taisi olla alkuvuotta 2013 kun aloin tutkimaan missä kunnossa nuo valot ja niiden osat nyt sitten oli ja huomasin että lyhyet valot olivatkin tarvikkeet ja pitkistä toinen oli rikki. Valojen rosteri rinkulat näytti ihan hyviltä ja niiden kanssa pärjättäisiin kiillotuksella. Valojen pohjakupit olin hiekkapuhaltanut sinkinnyt jo aiemmin. Umpioiden varsinaiset runko-osat oli hiekkapuhallettu ja pulverimaalattu kiiltävän mustiksi.

Taustakupit sinkitty ja kehät kiillotettu ennen kasausta.

Osat eivät paljoa uusille häpeä.

Jos olisin halunnut päästä helpolla, ja ennenkaikkea halvalla olisin valinnut autoon uudet tarvikepolttimot. Kun puhun siis polttimoista tarkoitan koko umpiota joka on siis tällaisessa Sealed beam tyyppisessä lampussa se polttimo. Joskus olen nähnyt harrastajien laittavan joitakin euro-tyyppisiä lamppuja H4 polttimolla, mutta nämä suoralla lasilla olevat umpiot tekevät keulasta jotenkin tökerön näköisen. Uusia tarvikkeita saa ihan kohtuullisella rahamäärällä, mutta minä kun halusin Guidet. Jonkin aikaa etsittyäni löysin lopulta erään muskeliautojen entisöintiin erikoistuneen Jeffin joka oli teettänyt sarjan uusia guide-umpioita. Nämä umpiot ovat 1:1 alkuperäisten kanssa ulkoasultaan mutta niiden sisällä on käytetty nykyaikaista kaasua ja hehkulankaa, joten valoteho on alkuperäisiä parempi. Myös hinta oli tietenkin eri luokkaa kuin tarvikemalleissa.

Vanhat muovikiinnikkeet eivät enää kestäneet.

Onneksi uusia kiinnikkeitä on edelleen saatavilla.

Lamppujen saavuttua aloin kokoamaan niitä pohjiin. Runkojen pohjissa on muoviset klipsit joissa on kierteet ja nämä toimivat valojen säätöruuvien kiinnityksissä. Yllättäen alkuperäiset haperot muoviosat olivat ottaneet itseensä pulverimaalauksen uunituksessa ja katkesivat sitä mukaa kun niitä ruuvaili. Peli piti puhaltaa hetkeksi poikki ja tilata uudet muovit, joita onneksi on hyvin saatavilla. Lamppujen rosteri kehät kiillotin ja yksi niistä pääsi aivan oiottavaksi asti  kun sattui jäämään laikkaan kiinni ja vääntyi sitä myöten melko jengalle. Osa saatiin kuitenkin korjattua ja nyt hyllyssä odottaa täysi setti alkuperäisiä ajovaloja kiinnitettäväksi autoon.

Uusitut valot odottavat asennusta.

Peruutusvalot ja heijastimet

Lähtökohta oli jälleen auringonpaahtama. Alkuperäiset linssit olivat todella hauraita.

Mukavana pikkuprojektina otin työn alle takapuskurin sisään tulevat ”ämpärit” eli takaheijastimet ja niiden keskellä olevat peruutusvalot kehyksineen. Varsinainen pohjaelementti on rosterinen syvävetokappale, jonka pohjalle tulee ensin superlonitiiviste ja sen jälkeen punaiset pyöreät heijastimet. Heijastimen päälle tulee sinkkipainevaluste tehty kaulus jonka sisään taas pakkivalo ja sen linssi asennetaan.

Halkeamat hitsattiin kolvaamalla molemminpuolin.

Osat olivat jälleen kokeneet oman osansa Californian paahteesta ja heijastimet olivat haljenneet sinkkivalukauluksen reunoilta. Nuukana en halunnut heti sijoittaa uusiin heijastimiin noin 200 euroa, vaan päätin ensin kokeilla saako näitä entrattua.

Karkea hionta suoritettiin epäkeskolla ja hienompi osuus käsin vesihiomapapereilla.

 

Haljennut kohta sulatettiin kolvilla ehyeksi mahdollisimman tasaisesti. Tähän kun ei pakkelia pysty laittamaan, on pinnasta saatava siisti pelkästään hiomalla. Hionta tehtiin 80-150-240-400-600 papereilla. Täysin luotisuoraa ei pinnasta saanut, mutta onneksi halkeamakohta jää valuosan alle. Hiotut kappaleet puhdistettiin ja käsiteltiin muovitartunta-aineella.

Osat pohjustettuina ja valmiina maalattavaksi.

 

Pinnan sävytyksessä käytin normaalia kirkasta autolakkaa ja House of Colorin tummanpunaista Candyä. Oikeastaan mikä tahansa sopiva tummanpunainen massa sopii sävytteeksi, mutta Candy toimii aina. Pinta lakatiin 4 kertaa jonka jälkeen väri tasoittui hienosti.

Ensimmäinen "märkä" kerros yllä ja pinta parantuu huomattavasti.

 

Rosteripotat kiillotettiin totutulla kaavalla koneellisesti ja heijastimet asennettiin pohjalle uusien tiivisteiden kera. Keskiosan valut kävivät pinnoituksessa edellisen jutun osien mukana. Uudet peruutusvalojen linssit tilasin aikanaan Caddydaddyltä muiden linssien mukana.

 

Valukappaleet pinnoitettiin metalloimalla.

 

Ämpäri kiillotettiin koneellisesti. Kuvassa oikealla vielä täysin käsittelemätön osa.

Valmis kokonaisuus on kohtuullisen asiallisen näköinen eikä korjauksia juurikaan huomaa. Voipi olla että valuosat vaihtuvat vielä Eldoradon V-mallisiin, mutta toinen sellainen kokonaisuus katosi Puolan reissulla eikä uustuotantojen myyjä myy puolikasta sarjaa. Katsotaan kuinka käy, mutta kyllähän nämä tällaisenakin kelpaa.