Äänieristystä ja kattoverhoilun asennus

Äänenvaimennusmattoa asennettiin lähes kauttaaltaan. Ihan totaalivuorausta en kuitenkaan alannut tekemään.

Auton pitää olla mielestäni hiljainen. Ainakin Cadillac pitää olla. Sen ei tarvitse meluta uloskaanpäin, mutta varsinkaan sisälle ei tarvitse kuulua kuin vaimeaa kasin murinaa. Kun on tottunut Saksalaisen käyttöauton hiljaisuuteen, tuntuu moni muu auto uskomattoman ärsyttävältä ajaa pitempää matkaa. Caddyssäkin on ollut aikanaan jo jonkin asteista öljypahvivaimennusmateriaalia ainakin lattiapelleissä. Myös takaluukun ja koteloiden peltejä on massattu aika rajusti. Puhaltaessa auto puhtaaksi nämä älkuperäiset äänieristeet katosivat taivaan tuuliin tai sitten viimeistään peltitöitä tehdessä. Pitkään mietin onko alkuperäisyys niin tärkeää, että myös eristeet pitää olla alkuperäisen näköisiä ja mallisia. Totesin kuitenkin että mukavuus menee edelle ja lähdin metsästämään mustaa alumiinipintaista bitumivaimennusmattoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut tavanomainen pinnoittamaton musta bitumi, mutta päätin käyttää paremmin muotoutuvaa ja nykyaikaisempaa materiaalia. Ainut hyvälaatuinen musta vaimennusmateriaali jonka löysin oli STP Black gold. 12-arkkia sisältävä paketti riittää jo melkoisen pitkälle, mutta Cadillac imi yhteensä 15-arkkia. Vaimennusmateriaalit tarjosi kilpailukykyiseen hintaan Lahden Kärkkäinen, kiitoksia harrastusta tukevalle henkilökunnalle hyvistä alennuksista.



STP Black gold oli kohtuuhintainen äänenvaimennusmatto ja mikä tärkeintä se oli mustaa.

Yritin muotoilla matot alkuperäistyyppisesti lattian muotoja mukaillen. Takaluukusta, ovista ja takasivuista eristettiin myös kyljet. Kattoon asennettiin myös neliön verran vaimennusmateriaalia. Lisäksi eristin lämmityslaitteen kotelon sisäpuolelta kun sen vivusto piti melkoista mekkalaa.






Sisäkatto päällystettynä verhoiluhuovalla.

Verhoomo Ajomako Laihialta sai tehtäväkseen hoitaa Cadillacin verhoilutyöt kokonaisuudessaan. Koska kyseessä on laaja työ sitä hieman jaoteltiin pitemmälle ajalle. Ensimmäiseksi sovittiin kattoverhoilun asennuksesta sen perään valmistuisivat ovipahvit. Markus tarjoutuikin tulemaan asentamaan kattoverhoilun arkipäivänä, vaikka itse en pääsisi paikalle. Kattoon liimattiin koko alueelle verhoiluhuopaa, jonka tarkoitus on sekä vaimentaa ääntä entisestään ja kerätä kondensoituva vesi pois niin ettei se pääse valumaan verhoilun päälle ja täten aiheuttamaan läikkiä.



Ajomakon Markus asentamassa verhoilua paikalleen

Itse verhoilun asennusvaiheessa tuli ilmi, että yksi asennuspuikko puuttui, joten hommat jäi kesken siltä erää. Puikko oli helppo tehdä sillä se oli vain suora tanko. Loput tangot ovat taivutettuja ja ne olivat kaikki tallessa. Viimeinenkin tanko sinkattiin kuten edellisetkin. Muutaman päivän päästä pääsin itsekkin paikalle, jolloin oli tarkoitus asentaa verhoilu. Hetken tutkittuamme asiaa huomasimme, että tuulilasin kehyslistojen kiinnikkeet ruuvataan kiinni katossa olevien reikien kautta. Nämä reijät on kuitenkin piilossa itse verhoilun alla, joten tuulilasi on asennettava ensin ellei halua repiä verhoilun etureunaa uudelleen irti. Niinpä asennus siirtyi seuraavalle päivälle.

Vihdoin  lauantai iltapäivällä homma alkoi valmistua ja Markus pääsi asentamaan verhoilua. Tangot pujotettiin paikalleen ja kiinnitettiin niille tarkoitettuihin aukkoihin. tangon käännettiin kattoa vasten ja keskimmäinen tango lukittiin katon kynsien väliin. Etureuna liimattiin paikalleen ja takareuna käännettiin sille varattuun tilaan. Pinkkana säilytetty kangas oli melko pahasti rutussa, mutta sitä lämmitettiin kuumailmapuhaltimella varovasti, venytettiin katon sivuja vasten ja niitattiin kiinni uusiin vanerilistoihin. Haastavaa oli löytää kattovalojen ja aurinkolippojen nivelten kiinnitysruuvien paikat. Hilppeet löysivät kuitenkin paikkansa ja hyvältä näyttää. Takalasin ja hattuhyllyn asennuksen jälkeen pääseekin asentamaan kunnostetut alumiinilistat paikalleen.