Takalokasuojat uusiksi

Cadillacissa alkoi esiintyä erinäisiä kupruja takapyörän aukoissa jo kesällä 2018. Tuona keväänä jäljet oli vielä mitättömiä, mutta kuuman kesän aikana ne tulivat reippaasti esiin, ja molemmin puolin ilmaantui kittihalkeama fenderskirtin etu-yläkulmaan. Oli siis heti selvää, että jotain siellä alla tapahtuu. En ollut kovinkaan innostunut ottamaan ”valmista” autoa työn alle, joten ajelin sillä ne vähät kilometrit mitä mersuprojektien ohella huvitti aina kevääseen 2021 asti. 

Auton hitsauksista otti lopulta vastuun L.Simola Lammilta. Yksi syy valintaan oli mahdollisuus noutaa auto kuljetusautolla, joilloin se saatiin hoidettua myös talviaikaan, kun Caddya ei olisi ollut mahdollista ajaa paikanpäälle. Myös läheinen sijainti Lahteen auttoi. Larilla oli hyviä referenssejä hommista ja hyvä asenne, joten sinne se lähti keskellä lumisinta talvea tammikuun lopulla.

Autoa tehtiin sivuhommina, joten valmistuminen hieman venyi alkuperäisestä suunnitelmasta. Sinänsä mitään merkitystä asialla ei ollut, sillä varsinaista deadlinea ei ollut.



Olihan niissä sitten sanomista ihan riittävästi. Pintapelleissä oli vanhojen saumojen alueella ruostevikaa, mutta suurin ongelma oli kotelon sisällä oleva välipelti. Sisälokarin ja pintapellin välissä on siis tukirakenne, joka oli pahiten ottanut itseensä. Tuohon välipeltiin oli pikkupaikka laitettu aikanaan, mutta tälläkertaa se uusittiin kokonaisuudessaan. Ja että tuohon peltiin pääsee käsiksi tarvii paljon tilaa. Niinpä kaikki pintapellin vanhat korjaukset leikeltiin irti, ja välipellin uusimisen jälkeen pintaan vaihdettiin melko reilu pala. 

Canadasta löytyi jo -20 keväällä iäkäs kaveri, joka tekee käsityönä laadukkaita korjauspeltejä viisysiin. Molemmat takakaaret laitettiin tilaukseen ja ne olivat perillä pohjolassa syksyllä kun tulivat konttirahtina Minkkisen Samin kautta. Korjauspalat tulivat siis tarpeeseen, vaikka niissäkin oli pieniä mittaheittoja.



Saumat on nyt hitsattu koko matkalta umpeen, toisin kuin aiemmin, ja ne on viimeistelty tinankorvikkeella, eli epoksilla.





Huhtikuussa kävin Lammilla maalaamassa sisälokarien puolelta korjatut alueet uudelleen korinväriin ennenkö pakkasin kamat ja lähdin ajelemaan kohti Kurikkaa.



Samalla viikolla luovutettiin pohjanmaan talo ja talli uusille omistajille, joten Caddy pääsi vielä kerran ”kotiin” yöksi.



Tottakai maalarille vienti aamuna lykkäs talven päälle, joten loskassa taas ajeltiin.





Maalauksesta vastasi siis sama Seppäsen Pasi kuten ensimmäiselläkin kerralla. Pasilla oli aika työmaa kittailla kyljet taas muotoonsa, sillä vanhastaankin niissä sitä oli, mutta nyt kyljet ovat pelleiltään suoremmat kuin aiemmin. Maalina saatiin käytettyä samaa PPG:n tavaraa kun aiemmin. Sävy osui juuri nappiin! Samalla maalattiin koko konepelti ja takalasin ja takaluukun välistä alue. Lasin listan alle oli päässyt pieni kuppa.



Samalla kun tuota nyt sepittiin niin uusin toisen puolen kylkilistan, joka oli aiemmin kahdesta tehty ja 5mm liian lyhyt. Tilalle tuli rehti alkuperäinen coupen lista.

Kausi käyntiin kempillä

Kausi 2018 alkoi Caddyn kanssa tutuksi tulleella tavalla. Nimittäin lokasuojan ruostevaurion korjaamisella. Tälläkertaa vuorossa oli oikeanpuolen lokari, kun vasen korjattiin kunnolla jo viime vuoden keväänä. Ongelmahan oli sama tuttu, eli tukirakenne estää pintapellin sauman viimeistelemisen takakautta, joilloin se jää paljaaksi. Saumojen tinaus vaan pahentaa asiaa, kun tina korrosioituu vielä hitsiäkin herkemmin. Autolla kun ehdittiin niitä loskakelejäkin muutamaan otteeseen ajella oli herra ruoste ottanut aika vahvan otteen jo "korjauspellistä".

Työ alkoi perinteisesti purkamisella ja käytin jälleen maalin päällä suojakalvoa naarmujen estämiseksi. Tarkoitus kun oli sii tehdä korjaus paikkamaalaamalla.  Pinta kaivettiin auki puhdistuslaikalla ja sieltähän ne mukavat ruostereijät sitten löytyi. Koko vanha korjauspala leikattiin pois ja tilalle taivuteltiin uusi.

Taustatuki katkaistiin samalla tapaa kuin edellisenkin kanssa, ja pintaruosteet puhdistettiin huolellisesti. Pintapelti hitsattiin koko matkalta kiinni ja saumat viimeisteltiin mollemmin puolin. Tautapuolelle saumaan laitettiin 2K koriliima, jonka jälkeen tausta maalatiin pohjamaalilla.

Maalaus hoitui taas rautaisella ammattitaidolla Seppäsen Pasilta, ja ehjää lokaria päästiin kiinnittämään takaisin toukokuussa. Ennen asennusta lokarin sisäpuolet käsiteltiin reilulla annoksella kotelosuojaa.

Toinen kerta toden sanoo

Lokasuojan kunnolista korjaamista varten se piti irroittaa korista. Maalipinnan suojaamiseksi se kalvotettiin kauttaaltaan.

Cadillacin suhteen kevään näyttelyturnee vaati hieman muutakin toimenpiteitä kuin vahauksen, sillä jo kertaalleen korjatut lokasuojien alanurkat olivat ottaneet itseensä tukipellin ja pintapellin väliin vuotaneiden pesuvesien ja mahdollisesti loskavellin seurauksena. Aika nopeasti siis ongelma on pahentunut, sillä autolla on ajettu vasta reilut pari kautta.

Ensimmäisellä kerralla paikkaus tehtiin tukipeltiä poistamatta ja saumat heftattiin ja tinattiin. Kiilamainen rakenne kuitenkin jumittaa veden peltien väliin, ja jos hitsisaumat ovat jääneet paljaaksi on lopputulos melko selvä.

Pintapelti poistettuna. Kosteutta on ajan saatossa ollut jonkin aikaa tuolla rakenteen välissä. Nämähän ovat niitä yleisimpiä ruostepaikkoja. Edellisellä kerralla tukipeltikin maalattiin epoksilla.

Tällä kertaa tukipelti poistettiin että uusi pintapelti saatiin suojattua kunnolla myös sisäpuolelta. Edellisellä kerralla peltiä ei poistettu ja korjauksen jälkeen saumat tinattiin ja puhallettiin ennen epoksilla maalamista. Tällä kertaan sauma hitsattiin koko matkalta, ja takapuolelta se tiivistettiin 3M:n koriliimalla. Päälle maalattiin musta epoksi, ennenkuin tukipelti hitsattiin uudelleen paikalleen. Tälläkertaa myös tukipelti jätettiin auki alapäästään sen verran, että välissä oleva kura pääsee valumaan pois.

Uusi pintapelti leikattuna ja sovitettuna.

Juha hoiti tälläkertaa hitsauksen.

Pala hitsattiin nyt kokosaumalla, eikä tinaa käytetty ulkopuolella ollenkaan.

Taustapuolelta leikattiin tukipelti irti väliaikaisesti ja pellin saumat suljettiin sisäpuolelta 3M:n kaksikomponentti koriliimalla.

Liimauksen jälkeen pinta maalattiin epoksilla.

Maalin kuivuttua tukipelti hitsattiin takaisin paikalleen, mutta sen alareunaan tehtiin loveus, että vesi pääsee valumaan välistä pois. Pinta viimeisteltiin maalaamalla.

Maalaustyön hoiti jälleen ammattitaidolla Seppäsen Pasi Kurikasta, ja onneksi ehdimme sekoittaa uutta maalia PPG:n linjasta, ennenkuin Pasi vaihtoi maalilinjan Glasuritin tuotteisiin. Saatuani lokarin takaisin maalauksesta, se sovitettiin entistä ehommin keulaan, ja nyt pinnat kohtaavat vielä paremmin kuin aiemmin.

Pasi onnistui tekemään korjauksen huomaamattomasti.

Kasauksen jälkeen auto sai perusteellisen pesun, ja pintaan levitettiin Fusso-vaha. Parin kauden käytön jälkeen olen huomannut että Fusso kestää todella pitkään, eikä välivahauksille ole tarveta, jos autoa käsitellään Detailerilla säännöllisesti pesun yhteydessä.

Jälkipyykkiä

Pitkän projektiosuuden aikana on selvää, että joitakin asioita jää hampaankoloon, tai sitten kaikki ei toimikaan odotetulla tavoin. Ensimmäisellä koeajolla auto toimikin jopa pelottavan hyvin, mutta kyllähän sieltä niitä outoja vikoja lopulta ilmaantui. Eräs vioista oli mittaristossa. Vaikka mittari oli aikanaan entisöity tai käytönnössä avattu ja puhdistettu ja vaijeri hyvin rasvattu piti se satunnaisesti ajon aikana melkoista mekkalaa. Erikoista oli se, että ensimmäisten 30-mailin aikana mitään ääntä ei kuulunut, mutta sitten kuuluikin ja pahoin. Ääntäessä myös mittarin neula alkoi vatkaamaan puolelta toiselle, ja yhtäkkiä koko vika saattoi taas kadota hetkeksi aikaa.

Mittarin numerorullat jumiutuivat hetken ajon jälkeen, öljyämisen jälkeen kaikki pelaa taas hienosti.

Ennen tulevaa Vaasan vappucruisingia ja Seinäjoen näyttelyä halusin saada ylimääräiset äänet pois, joten pyysin Alakosken Karia jälleen kaveriksi ja irrotimme kojelaudan. Mittarin kehys jätettiin kojelautaan paikalleen, sillä sen asennus on todella rasittavaa hommaa. Onneksi mekaniikan pystyy irroittamaan erikseen valurungosta. Mekanismissa ei näkynyt mitään varsinaista vikaa ja muovinen matoruuvikin oli hyvässä kunnossa. Pientä takeltelua huomasin trippimittarin rullassa, mutta öljyn ja pyörittelyn jälkeen sekin alkoi luistaa hienosti. Samalla kertaa rasvattiin mittarin vaijeri uudelleen ja tarkistettiin epäilyttämään jääneet bensa ja lämpömittarien paikat. Mittarit kun ovat samanlaiset, eikä kuvia ollut niin asennus tapahtui parhaan arvauksen mukaan. Master parts katalogin avulla löysin kuitenkin mittarien sarjanumerot, joiden avulla sain selville kumpi mittari oli kyseessä. Arvaus oli osunut oikeaan ja mittarit olivat valmiiksi oikein. Paketti kasattiin paikalleen ja käytiin heittämässä koeajolenkki. Mitään ääntä ei enää kuulunut, joten "korjaus" voitiin todeta onnistuneeksi.

Puskuri roikkui yläreunasta n.5-10mm. Toisella puolella tilanne ei ollut yhtä paha.

 Toinen harvinaisen paljon allekirjoittanutta ärsyttänyt asia oli takapuskurin asento. Sitä kun hierottiin tuntikaupalla asennushetkellä suoraan, mutta millään se ei siinä vaiheessa onnistunut. Uskon loppuessa puskuri jätettiin asentoon, jossa se aavistuksen roikkui yläpäästä. Epätasainen rako puskurin ja korin välissä koristi autoa myös Helsingin näyttelyssä ja eniten se harmitti ihmisten ottamissa kuvissa. Puskuri oli saatava suoraan ennen tulevaa näyttelyä, joten päätin hoitaa homman pois päiväjärjestyksestä. Aloitin homman puhtaalta pöydältä löysäämällä kiinnityspultit. Yritin myös löysätä päätypalojen ja keskiosan väliset pultit, mutta tilanahtauden vuoksi se ei onnistunut. Koska olin yksin en myöskään halunnut alata irroittamaan koko puskuria. Lopuksi tutkittuani rakennetta vaihdoin pari pulttia kokoa pienempiin, että sain hieman lisää säätövaraa puskurin pystysuunnassa. Nämä pultit ovat siis poikittan koriin nähden ja kiinnittävät kaksi eri kiinnitysrautaa toisiinsa. Tunkkasin puskurin päädyn yläasentoon alareunasta, ja sen jälkeen toisella tunkalla nostin hieman puskurin pääkiinnitysrautaa. Tämän tein molemmille puolille ja ennen tunkkien vapautusta kiristin kaikki pultit kiinni. Tälläkertaa puskuri jäi suoraan! Koska puskuri on nyt tiukalla sovituksella, on tärkeää että siellä on paikallaan puskurin päätyjen ja korin väliin tulevat kumitassut resonoimisen estämiseksi.

Nyt linjat on suorassa eikä enää häiritse.

Maalipinnan kiillotus

Koneita, laikkoja ja aineita vähän jokalähtöön. Tässä kevyt kenttävarustus. Mikan oman tallin uumenista löytyy oikeat aineet kaikenlaiseen kiillotukseen auton väristä ja maalipinnan kunnosta riippumatta.

Auton ollessa kasassa ja koeajokin suoritettuna oli aika ryhtyä viimeistelytoimiin korin suhteen. Maalipinnan kiillottamisen rautainen amattilainen Mika Mylläri Vaasasta otti tehtävän hoitaakseen. Mika on oman yrityksensä puitteissa tehnyt kaikentyyppisiä kiillotus ja vesihionta töitä jo pitemmän aikaa. Kokemuksen myötä myös osaaminen on hioutunut huippuunsa ja lopputulos on odotetusti mahtava.

Suurissa vaakapinnoissa on eniten tekemistä,sillä ne keräävät yleensä myös eniten roskia maalauksen aikana. Koneen oikaoppinen käyttö ja oikeat aineet yhdessa ammattitaidon kanssa takaavat hyvän lopputuloksen.

Auto tietenkin pestiin ensin normaalisti ja maalipinnan varjelemiseksi käytettiin pesukinnasta perinteisen sienen sijaan. Pesuaineseos on omassa sangossaan ja puhdas huuhteluvesi toisessa sangossa mikä estää pesuaineliukosen likaantumisen ennenaikasesti eikä näin ollen tulla levittäneeksi auton pintaan samaa kuraa mikä siitä on jo poistettu.

Pokkaukset ja korin koristelistat vaativat hieman varovaisuutta.

Pienemmällä laikkakoolla päästään helpommin vaikeamuotoisten alueiden luokse.

Koska Cadillacin maalaus oli jo valmiiksi todella hyvälaatuinen ei tässä vaiheessa haluttu lähteä vesihiomaan pintaa vaan päädyttiin perinteiseen myllytykseen. Pari vuotta tallissa kokoonpanossa ollut auto on kuitenkin jo saanut osakseen paksun pöly ja likakerroksen. Myös muutamia maalissa olleita virheitä haluttiin poistaa.

Mequiarsin Hi-Tech Yellow wax levitetään käsin sienen avulla pintaan.

Operaatio alkoi lauantai aamuna ja hommaa jatkettiin sunnuntaina. Liikkeelle lähdettiin normaalilla yhden laikan kiillotuskoneella ja superlonilaikalla. Koska poistettavat virheet olivat pienehköjä valittiin tahnaksi Mirkan hienoin 10-asteikon hiomatahna. Suuret vaakapinnat kiillotettiin kauttaaltaan isolla laikalla, mutta ahtaimmissa kylkien pinnoissa käytettiin lisäksi pienempää laikkaa.
Ensimmäisen karkeahionnan jälkeen koneeksi vaihtui kaksilaikkainen ns. Amerikan mallin kiillotuskone, jonka tehtävä on poistaa yksilaikkaisen koneen aiheuttamat mahdolliset hologrammikuviot. Tahnana käytettiin edelleen samaa Mirkan 10:iä.

Kun puhutaan kiillotuksesta ilman vesihiontaa ei parempaan lopputulokseen aivan heti pääse.

Luonnonvalo tuo kiillon ja auton oikean värin esille .

Lopullinen vahaus tehtiin käsin ja vahana käytettiin Mequiarsin Hi-Tec Yellow waxia. Kiilotuksen apuna käytettiin tehokkaita kohdevaloja joilla saadaan tarkastettua valon heijastuksen avulla mahdolliset vikapaikat. Loisteputkien valossa kaikki näyttää tallissa muutenkin ihmeellisen väriseltä, mutta kun auto saadaan viimein ulos auringon valon on lopputulos jotain aivan tajuttoman hienoa.

Raakahionta tehtiin tässä tapauksessa Mirkan tuotteilla. Hyvästä lähtökohdasta johtuen päädyttiin hienoon Polarshine 10:iin.

10-tunnin aherruksen jälkeen maalipintaan saatiin aikaiseksi syvä kiilto, jota ylläpidetään pesujen jälkeen Mequiarsin Ultimate Detailerilla, jota käytetään hyvin nuukasti ja kiillotetaan puhtaalla mikrokuituliinalla.
Mikäli kiinnostuit Mikan palveluista yhteyden saa mieheen oheisten nettisivujen kautta: http://www.autovahausmyllari.com/

Kyllä tällä kehtaa isoolle kirkolle lähtiä.