Takalokasuojat uusiksi

Cadillacissa alkoi esiintyä erinäisiä kupruja takapyörän aukoissa jo kesällä 2018. Tuona keväänä jäljet oli vielä mitättömiä, mutta kuuman kesän aikana ne tulivat reippaasti esiin, ja molemmin puolin ilmaantui kittihalkeama fenderskirtin etu-yläkulmaan. Oli siis heti selvää, että jotain siellä alla tapahtuu. En ollut kovinkaan innostunut ottamaan ”valmista” autoa työn alle, joten ajelin sillä ne vähät kilometrit mitä mersuprojektien ohella huvitti aina kevääseen 2021 asti. 

Auton hitsauksista otti lopulta vastuun L.Simola Lammilta. Yksi syy valintaan oli mahdollisuus noutaa auto kuljetusautolla, joilloin se saatiin hoidettua myös talviaikaan, kun Caddya ei olisi ollut mahdollista ajaa paikanpäälle. Myös läheinen sijainti Lahteen auttoi. Larilla oli hyviä referenssejä hommista ja hyvä asenne, joten sinne se lähti keskellä lumisinta talvea tammikuun lopulla.

Autoa tehtiin sivuhommina, joten valmistuminen hieman venyi alkuperäisestä suunnitelmasta. Sinänsä mitään merkitystä asialla ei ollut, sillä varsinaista deadlinea ei ollut.



Olihan niissä sitten sanomista ihan riittävästi. Pintapelleissä oli vanhojen saumojen alueella ruostevikaa, mutta suurin ongelma oli kotelon sisällä oleva välipelti. Sisälokarin ja pintapellin välissä on siis tukirakenne, joka oli pahiten ottanut itseensä. Tuohon välipeltiin oli pikkupaikka laitettu aikanaan, mutta tälläkertaa se uusittiin kokonaisuudessaan. Ja että tuohon peltiin pääsee käsiksi tarvii paljon tilaa. Niinpä kaikki pintapellin vanhat korjaukset leikeltiin irti, ja välipellin uusimisen jälkeen pintaan vaihdettiin melko reilu pala. 

Canadasta löytyi jo -20 keväällä iäkäs kaveri, joka tekee käsityönä laadukkaita korjauspeltejä viisysiin. Molemmat takakaaret laitettiin tilaukseen ja ne olivat perillä pohjolassa syksyllä kun tulivat konttirahtina Minkkisen Samin kautta. Korjauspalat tulivat siis tarpeeseen, vaikka niissäkin oli pieniä mittaheittoja.



Saumat on nyt hitsattu koko matkalta umpeen, toisin kuin aiemmin, ja ne on viimeistelty tinankorvikkeella, eli epoksilla.





Huhtikuussa kävin Lammilla maalaamassa sisälokarien puolelta korjatut alueet uudelleen korinväriin ennenkö pakkasin kamat ja lähdin ajelemaan kohti Kurikkaa.



Samalla viikolla luovutettiin pohjanmaan talo ja talli uusille omistajille, joten Caddy pääsi vielä kerran ”kotiin” yöksi.



Tottakai maalarille vienti aamuna lykkäs talven päälle, joten loskassa taas ajeltiin.





Maalauksesta vastasi siis sama Seppäsen Pasi kuten ensimmäiselläkin kerralla. Pasilla oli aika työmaa kittailla kyljet taas muotoonsa, sillä vanhastaankin niissä sitä oli, mutta nyt kyljet ovat pelleiltään suoremmat kuin aiemmin. Maalina saatiin käytettyä samaa PPG:n tavaraa kun aiemmin. Sävy osui juuri nappiin! Samalla maalattiin koko konepelti ja takalasin ja takaluukun välistä alue. Lasin listan alle oli päässyt pieni kuppa.



Samalla kun tuota nyt sepittiin niin uusin toisen puolen kylkilistan, joka oli aiemmin kahdesta tehty ja 5mm liian lyhyt. Tilalle tuli rehti alkuperäinen coupen lista.

Kausi käyntiin kempillä

Kausi 2018 alkoi Caddyn kanssa tutuksi tulleella tavalla. Nimittäin lokasuojan ruostevaurion korjaamisella. Tälläkertaa vuorossa oli oikeanpuolen lokari, kun vasen korjattiin kunnolla jo viime vuoden keväänä. Ongelmahan oli sama tuttu, eli tukirakenne estää pintapellin sauman viimeistelemisen takakautta, joilloin se jää paljaaksi. Saumojen tinaus vaan pahentaa asiaa, kun tina korrosioituu vielä hitsiäkin herkemmin. Autolla kun ehdittiin niitä loskakelejäkin muutamaan otteeseen ajella oli herra ruoste ottanut aika vahvan otteen jo "korjauspellistä".

Työ alkoi perinteisesti purkamisella ja käytin jälleen maalin päällä suojakalvoa naarmujen estämiseksi. Tarkoitus kun oli sii tehdä korjaus paikkamaalaamalla.  Pinta kaivettiin auki puhdistuslaikalla ja sieltähän ne mukavat ruostereijät sitten löytyi. Koko vanha korjauspala leikattiin pois ja tilalle taivuteltiin uusi.

Taustatuki katkaistiin samalla tapaa kuin edellisenkin kanssa, ja pintaruosteet puhdistettiin huolellisesti. Pintapelti hitsattiin koko matkalta kiinni ja saumat viimeisteltiin mollemmin puolin. Tautapuolelle saumaan laitettiin 2K koriliima, jonka jälkeen tausta maalatiin pohjamaalilla.

Maalaus hoitui taas rautaisella ammattitaidolla Seppäsen Pasilta, ja ehjää lokaria päästiin kiinnittämään takaisin toukokuussa. Ennen asennusta lokarin sisäpuolet käsiteltiin reilulla annoksella kotelosuojaa.

Toinen kerta toden sanoo

Lokasuojan kunnolista korjaamista varten se piti irroittaa korista. Maalipinnan suojaamiseksi se kalvotettiin kauttaaltaan.

Cadillacin suhteen kevään näyttelyturnee vaati hieman muutakin toimenpiteitä kuin vahauksen, sillä jo kertaalleen korjatut lokasuojien alanurkat olivat ottaneet itseensä tukipellin ja pintapellin väliin vuotaneiden pesuvesien ja mahdollisesti loskavellin seurauksena. Aika nopeasti siis ongelma on pahentunut, sillä autolla on ajettu vasta reilut pari kautta.

Ensimmäisellä kerralla paikkaus tehtiin tukipeltiä poistamatta ja saumat heftattiin ja tinattiin. Kiilamainen rakenne kuitenkin jumittaa veden peltien väliin, ja jos hitsisaumat ovat jääneet paljaaksi on lopputulos melko selvä.

Pintapelti poistettuna. Kosteutta on ajan saatossa ollut jonkin aikaa tuolla rakenteen välissä. Nämähän ovat niitä yleisimpiä ruostepaikkoja. Edellisellä kerralla tukipeltikin maalattiin epoksilla.

Tällä kertaa tukipelti poistettiin että uusi pintapelti saatiin suojattua kunnolla myös sisäpuolelta. Edellisellä kerralla peltiä ei poistettu ja korjauksen jälkeen saumat tinattiin ja puhallettiin ennen epoksilla maalamista. Tällä kertaan sauma hitsattiin koko matkalta, ja takapuolelta se tiivistettiin 3M:n koriliimalla. Päälle maalattiin musta epoksi, ennenkuin tukipelti hitsattiin uudelleen paikalleen. Tälläkertaa myös tukipelti jätettiin auki alapäästään sen verran, että välissä oleva kura pääsee valumaan pois.

Uusi pintapelti leikattuna ja sovitettuna.

Juha hoiti tälläkertaa hitsauksen.

Pala hitsattiin nyt kokosaumalla, eikä tinaa käytetty ulkopuolella ollenkaan.

Taustapuolelta leikattiin tukipelti irti väliaikaisesti ja pellin saumat suljettiin sisäpuolelta 3M:n kaksikomponentti koriliimalla.

Liimauksen jälkeen pinta maalattiin epoksilla.

Maalin kuivuttua tukipelti hitsattiin takaisin paikalleen, mutta sen alareunaan tehtiin loveus, että vesi pääsee valumaan välistä pois. Pinta viimeisteltiin maalaamalla.

Maalaustyön hoiti jälleen ammattitaidolla Seppäsen Pasi Kurikasta, ja onneksi ehdimme sekoittaa uutta maalia PPG:n linjasta, ennenkuin Pasi vaihtoi maalilinjan Glasuritin tuotteisiin. Saatuani lokarin takaisin maalauksesta, se sovitettiin entistä ehommin keulaan, ja nyt pinnat kohtaavat vielä paremmin kuin aiemmin.

Pasi onnistui tekemään korjauksen huomaamattomasti.

Kasauksen jälkeen auto sai perusteellisen pesun, ja pintaan levitettiin Fusso-vaha. Parin kauden käytön jälkeen olen huomannut että Fusso kestää todella pitkään, eikä välivahauksille ole tarveta, jos autoa käsitellään Detailerilla säännöllisesti pesun yhteydessä.

Pikameikki Mercurylle

Syskyn viimeisen Seinäjoen cruisingin jälkeen Mercury pääsi kasvohoitoon.

Mercuryllä ei ole osallistuttu mihinkään näyttelyyn sitten 2011 Lapuan Gasolinen. Auto sen sijaan on nähnyt maantieta kohtuullisesti ja ylläpito on hoitunut lähilla pesulla ja vahauksella ilman suurempaa hinkkausta. Hieman käytön jälkiä alkoi siis näkyä, vaikka korin maalipinta nyt on ollut jo Jenkeistä asti rupuinen.

Naputtelin lommon suoremmaksi ja kittasin pienet virheet piiloon.

Päälle epoksia.

Erään talvikauden muualla säilytyksen aikana ilmestynyt lommo takalonkassa aiheutti ahdistusta lähinnä allekirjoittaneelle, joten sille piti tehdä pieni oikaisu ja paikkamaalaus. Värisävyä ei ole tiedossa, eikä se ole 100% sama kuin auton alkuperäinen, vaikka turkoosi sekin on. Jokusen hetken Seinäjoen Autoartan miesten kanssa etsimme sopivaa sävyä ja lopulta löytyi lähes täydellinen väri. Samalla etsin myös korjaussävyn penkkien vinyyleitä varten, joista oli varsinkin tereistä lähtenyt väri melko pahasti. Myös valkoiseen kattoon tarvittiin pientä paikkausta.

Väri ja lakka häivytettynä.



Suht ok jälki. Olisi ehkä pitänyt lakata koko paneeli yli kuitenkin.

Takalonkan peukalon kokoisen lommon naputtelin vasaralla suoraksi ja kittasin lopuksi tasaiseksi. Hioin aluetta vähän reilummin ja vedin päälle epoksia. Ehjän maalipinnan kiillotin koneella ja 3M tahnalla ennen maalausta sumurajan häivyttämistä varten. Seuraavana vuorossa oli vesihionta ja massa häivytettiin noin 30 cm päähän takapuskurista. Lakka häivytettiin vielä noin 15cm kauemmaksi, mutta jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt lakata koko lonkka yli niin ei olisi jäänyt minkäänlaista rajaa. Itse värimassan sävyeroa ei näe, mutta lakan häivytyskohta hieman peilaa. Lakka oli muutenkin haastava sillä autoa ei ole lakattu täyskiiltävällä lakalla Jenkkilän ylimaalauksen yhteydessä. Otin 50% matta-aineella olevaa kirkaslakkaa, mutta lopulta vielä sekoitin 50/50 täyskiiltävää sekaan eli kiiltoaste oli näin ollen 75%, joka osoittautui todella hyväksi valinnaksi.

Korjausmaalaukset jatkuivat katossa jonka edelliset korjausyritelmät hinkkasin tinnerillä ja muovilastalla pois ja maalasin kynäruiskulla viat piiloon. Sisustassa teippasin penkkien kangasosat piiloon ja tein perusteellisen rasvapesun penkkien vinyyleille. sen jälkeen teippasin loput alueen piiloon jotka eivät tarvinneet korjausta. terenauhojen maalaus hoitui mukavasti jälleen kynäruiskulla ja sävy oli kyllä ihan 1:1 alkuperäisen kanssa. Käytin vinyylin korjaukseen pelkää massaa, jossa on pieni määrä lakan kovetetta. Näin pinnasta tulee ohut eikä se peitä nahkamartiota.

Myös ehkä sadannen kerran irronnut pyyhkimien vaijeri sai kaivattua huomiota. Koko järjestelmän purkamisen ja herkistämisen jälkeen alkoi taas toimia kuten pitää.

Seuraavana päivänä olikin sitten myllytyksen vuoro. Tässä parin vuoden aikana olen hieman uskaltanut jo itsekkin tarttua kiillotuskoneen varteen. Pienillä muutoksilla halvoistakin koneista tulee käyttökelpoisia. Hyvä talla, ja hyvät laikat ovat melkeinpä konetta tärkeämpiä. Myllytyksen hoidin 3M:n hyväksi havaituilla tuotteilla. Leikkaava vihreä tahna vihreällä vaahtomuovilaikalla hioo naarmun melko tehokkaasti, mutta on toki hieman työläs ja tarkkana saa olla ettei tee tuhoa maalipinnalle. Hienompaan kiillotukseen tarkoitettu keltainen tahna ja keltainen kenno/vaahtolaikka on erittäin mukava käyttää ja antavat todella hyvän viimeistelyn. Hologrammien poistoon olisi vielä sininen sarja, mutta sellaista itsellä ei ollut tähän hätään. Pintaan vedin Soft99 Fusson joka on erittäin hyvä kova vaha.

2-step myllytys ja päälle Fusso.

Pinnan viimeistelyn jälkeen sisustalle tehtiin vielä pesu ja viimeistely ja Mercury oli valmis toiseen näyttelyynsä.

Maalipinnan kiillotus

Koneita, laikkoja ja aineita vähän jokalähtöön. Tässä kevyt kenttävarustus. Mikan oman tallin uumenista löytyy oikeat aineet kaikenlaiseen kiillotukseen auton väristä ja maalipinnan kunnosta riippumatta.

Auton ollessa kasassa ja koeajokin suoritettuna oli aika ryhtyä viimeistelytoimiin korin suhteen. Maalipinnan kiillottamisen rautainen amattilainen Mika Mylläri Vaasasta otti tehtävän hoitaakseen. Mika on oman yrityksensä puitteissa tehnyt kaikentyyppisiä kiillotus ja vesihionta töitä jo pitemmän aikaa. Kokemuksen myötä myös osaaminen on hioutunut huippuunsa ja lopputulos on odotetusti mahtava.

Suurissa vaakapinnoissa on eniten tekemistä,sillä ne keräävät yleensä myös eniten roskia maalauksen aikana. Koneen oikaoppinen käyttö ja oikeat aineet yhdessa ammattitaidon kanssa takaavat hyvän lopputuloksen.

Auto tietenkin pestiin ensin normaalisti ja maalipinnan varjelemiseksi käytettiin pesukinnasta perinteisen sienen sijaan. Pesuaineseos on omassa sangossaan ja puhdas huuhteluvesi toisessa sangossa mikä estää pesuaineliukosen likaantumisen ennenaikasesti eikä näin ollen tulla levittäneeksi auton pintaan samaa kuraa mikä siitä on jo poistettu.

Pokkaukset ja korin koristelistat vaativat hieman varovaisuutta.

Pienemmällä laikkakoolla päästään helpommin vaikeamuotoisten alueiden luokse.

Koska Cadillacin maalaus oli jo valmiiksi todella hyvälaatuinen ei tässä vaiheessa haluttu lähteä vesihiomaan pintaa vaan päädyttiin perinteiseen myllytykseen. Pari vuotta tallissa kokoonpanossa ollut auto on kuitenkin jo saanut osakseen paksun pöly ja likakerroksen. Myös muutamia maalissa olleita virheitä haluttiin poistaa.

Mequiarsin Hi-Tech Yellow wax levitetään käsin sienen avulla pintaan.

Operaatio alkoi lauantai aamuna ja hommaa jatkettiin sunnuntaina. Liikkeelle lähdettiin normaalilla yhden laikan kiillotuskoneella ja superlonilaikalla. Koska poistettavat virheet olivat pienehköjä valittiin tahnaksi Mirkan hienoin 10-asteikon hiomatahna. Suuret vaakapinnat kiillotettiin kauttaaltaan isolla laikalla, mutta ahtaimmissa kylkien pinnoissa käytettiin lisäksi pienempää laikkaa.
Ensimmäisen karkeahionnan jälkeen koneeksi vaihtui kaksilaikkainen ns. Amerikan mallin kiillotuskone, jonka tehtävä on poistaa yksilaikkaisen koneen aiheuttamat mahdolliset hologrammikuviot. Tahnana käytettiin edelleen samaa Mirkan 10:iä.

Kun puhutaan kiillotuksesta ilman vesihiontaa ei parempaan lopputulokseen aivan heti pääse.

Luonnonvalo tuo kiillon ja auton oikean värin esille .

Lopullinen vahaus tehtiin käsin ja vahana käytettiin Mequiarsin Hi-Tec Yellow waxia. Kiilotuksen apuna käytettiin tehokkaita kohdevaloja joilla saadaan tarkastettua valon heijastuksen avulla mahdolliset vikapaikat. Loisteputkien valossa kaikki näyttää tallissa muutenkin ihmeellisen väriseltä, mutta kun auto saadaan viimein ulos auringon valon on lopputulos jotain aivan tajuttoman hienoa.

Raakahionta tehtiin tässä tapauksessa Mirkan tuotteilla. Hyvästä lähtökohdasta johtuen päädyttiin hienoon Polarshine 10:iin.

10-tunnin aherruksen jälkeen maalipintaan saatiin aikaiseksi syvä kiilto, jota ylläpidetään pesujen jälkeen Mequiarsin Ultimate Detailerilla, jota käytetään hyvin nuukasti ja kiillotetaan puhtaalla mikrokuituliinalla.
Mikäli kiinnostuit Mikan palveluista yhteyden saa mieheen oheisten nettisivujen kautta: http://www.autovahausmyllari.com/

Kyllä tällä kehtaa isoolle kirkolle lähtiä.