Kojelaudan kunnostus

Kesäloman alkajaiseksi heinäkuun alussa myin käyttöautoni yksinkertaisesti siitä syystä, että aikaa Cadillacin rakentamiseen olisi enää alle vuosi ja ainut tapa rahoittaa loput kustannukset olisi realisoida jotakin suurempaa. Sen suuremmin surematta alkoi loppujen osien määrätietoinen kunnostaminen. Suuria kokonaisuuksia oli jäljellä vielä puskurien kromaus, verhoilut sekä yhtenä yksittäisenä rahanreikänä ylempi kojelaudan osa, joka tehtäisiin RD-Autolinella Ruotsissa.

Kojelaudan kunto ei ollut lähtökohtaisesti mitenkään mairitteleva.

Toisaalta karu ulkokuori kätkee usein yllättävän siistin sisällön.

Lähtökohtana oli hyvinkin mielenkiintoisen näköiseksi päässyt alkuperäisosa, josta pitäisi pelastaa runko uutta pinnoitusta varten. Aluksi hieman epäröin teräsosien kuntoa, sen verran karun näköinen se oli.

Vanhat pehmusteet ja vinyylli poistettuna.

Erikoista oli että tämä lauta oli ilmeisesti tehtaalla ollut aluksi sinien, ennen kuin se oli värjätty viininpunaiseksi.

Raaputtelin suuremmat jämät irti rungosta ja se alkoikin näyttää yllättävän paljon paremmalta. Kuskasin kojelaudan Hakkaraiselle puhallettavaksi ja noudettaessa olikin ilo huomata että runko oli käytännössä virheetön. Mikäli olisi halunnut hätäillä olisi rungon voinut lähettää tuollaisenaan eteenpäin, mutta halusin siihen siistimmän pinnan joka ei ruostuisi heti. Mietin sinkkaamista, mutta päädyin lopuksi mattamustaan pulverimaalaukseen jonka Pro-Pinta hoiti superhätäisellä aikataululla samaksi iltapäiväksi.

Puhalluksen ja pulverimaalauksen jälkeen tilanne on aivan toinen.

Kunnostukseen lähtevä runko näytti tässä vaiheessa sen verran hyvältä, että ilmoitin Ruotsin päähän haluavani vain ja ainoastaan oman runkoni takaisin. Jälkihän kavereilla on ollut ainakin oman kokemukseni perusteella A1-luokkaa, mutta vaihdossa saattaa tulla takaisin pintaruosteinen runko joka sitte pahimmassa tapauksessa jää häiritsemään tarkassa entisöintiprojektissa. Tämän kojelaudan kohtalo ei ole vielä lopullisesti ratkennut sillä se on lomaillut nyt näin lokakuun puolessa välissä jo kolme kuukautta tuolla naapurimaassa. Toivotaan että kohta saadaan pinnoitettu palikka takaisin ja saan vihdoinkin loput osat kiinni.

Hyvää huomenta!

1967 on vuosiluku mikä löytyy alkuperäisen rekisterikilven verotarrasta. Tietojeni mukaan sen jälkeen auto ei ole ollut varsinaisesti tieliikennekäytössä, mutta se on tiettävästi vielä ollut jollain muotoa käyntikuntoinen -80 ja -90-lukujen taitteen paikkeilla. Niin tai näin viimeisestä käynnistyksestä on aikaa. Aikalailla 6-vuotta auton ostosta meni että kone starttaa ensimmäistä kertaa.

Ongelmiakin toki oli ja se oli tietenkin odotettavissa. Ensimmäisenä varsinaisena starttausviikonloppuna bensaa tuli, kipinä tuli..mutta mutta. Bensaa tuli vähän liikaakin ja sytty oli selvästi pielessä kun ensimmäinen vaimmennin oikealta sanoi kohtuullisen kovalla äänellä itsensä irti. Tämä tapahtui mielenkiintoisesti n. 10s käynnistämisen jälkeen, joten kerkesihän siinä itsekkin säikähtää. Onneksi Martelius löysi vielä saman valmistajan vaimentimen, vaikka tuotanto on jo lopetettu, ja lupasi toimittaa sen pikemmiten. Suuri kiitos Marteliuksen porukalle hyvästä palvelusta.

Vielä vähän haukotuttaa!

Otin myös oudosti toimineen kaasarin mukaan lähtiessäni Etelä-Suomeen ja perkasin sen uudelleen. Olin asentanut ensiö ja toisiosuihkujen pohjatiivisteet keskenään väärinpäin ja kohojen asento oli päin honkia. Muutama linkkujen tanko oli väärinpäin ynnämuuta pientä.
Toisena viikonloppuna tein lisätutkimuksia ja selvisihän se suurin syypää eli virran jakaja 180-astetta vinossa. Eihän se ykkönen syty jos kipinä tulee kutoselle. Säätöjen jälkeen auto lupasi heti ensimmäisestä yrittämästä ja kolmannella kerralla pärähti jo miehekkääsi käymään ilman vaimentajia, joten meteli oli melkoinen.Nyt sitten vaan nokan sisäänajo loppuun, säätämistä ja uudet öljyt ja suodatin tupaan. Mahtavaa!

Signature feature

Autoista löytyy yleensä jokin ominaispiirre, eli signature feature. Viisysissä Cadillacissa sitä piirrettä ei paljoakaan tarvi arvuutella, sillä auton tunnetuin elementti on tietenkin ne rakettimaiset takavalot jättimäisten siipien päässä. Tässä kyseisessä yksilössä nämä muotoilun kulmakivet eivät ole olleet minun omistusaikana kertaakaan täydessä terässään, mutta siihen tulisi viimein muutos!

Siivenpäätyjen sovitusta.

Kuten jo edellisessä viestissäni mainitsin, saapui Puolasta kesäkuun lopulla paketillinen kromia, joiden avulla auto voidaan kasata jo käytännössä puskureita vaille valmiiksi. Mukana siis myös takavalojen pohjat eli siipien päät. Nämä kolmesta osasta koostuvat kokonaisuudet ovat usein hirveässä kunnossa, valitettavasti myös entisöidyissä yksilöissä. Hieman jännityksellä odotin millaista jälkeä Puolan kaverit saa näihin aikaiseksi, mutta jännitys oli turhaa.

Valot paIkallaan, nyt sen tunnistaa taas viisysiksi.

Siivenpäädyn ja korin väliin tulee ohut kumitiiviste, joka usein jää entisöidessä asentamatta.

Takavalot olin kunnostanut jo aiemmin, mutta niistä yhden luotilinssi on halki ja joudun tilaamaan uuden parin. Ongelmana näissä massatuotetuissa uustuotanto linsseissä on se ettei ne oikein tahdo olla samansävyisiä keskenään. Jos siis haluaa oikean väriset, joutuu tilaamaan samalta toimittajalta kuin aiemmat tai ostamaan koko sarjan.