Helmat paukkuu

Osa mädäntyneistä helmoista jäi Californiaan, ja loput karisivat viimeistään puhalluksessa.

Onneksi oikeanpuolisessa helmassa oli vielä ehjä takanurkka muodon kopioimista ajatellen.

Takasiipien alahelmojen huono kunto oli selvää projektin alusta alkaen, joten aloin etsimään apua hitsaamiseen ja korjauspalan tekoon jo syksyllä 2009. Muutamilta alan henkilöiltä asiaa tiedustellessani päätin, että mielummin teen sen korjauspalan hinnalla koneremontin kuin maksan samaa summaa alle neliöstä peltiä. Mielikuvitusta piti taas alata käyttämään ja lopulta päädyin teippaamaan helmat reijättömiksi ja laminoimaan muodon lasikuidulla. Älkää toki pelästykö, eivät ne helmat kuitua ole. Kuiduttamalla sain kuitenkin aikaan tarkan muotin osasta, joka pitäisi tehdä kummallekkin puolelle autoa. Etu oli pääasiassa siinä, ettei itse koria tarvinnut lähteä kuskaamaan minnekkään korjauspalojen tekoa varten. Lähdin kiertämään pohjanmaan paikallisia koriseppiä, joiden avustuksella löysin itseni erään eläkkeelle jääneen herran luota Ylistarosta. Muotit kädessä Heikki kysyi, oliko näillä kiirus? Ei ollut, mutta viikon päästä soi puhelin ja osat sai kuulemma hakea, rahaakaan ei tarvinnut varata mukaan kuin juuri normaalin kauppareissun verran.

Kohtuullista jälkeä eläkeläiseltä ilman englannin pyörää ja muita apuvälineitä.

Osat saivat valohoitoa vielä tovin kun edelleenkään se hitsiin tarttuminen ei tuntunut kovinkaan houkuttelevalta. Päätimme kuitenkin jo tuolloin, että ainakin yritämme hoitaa hitsaukset itse. Pitkän tauon jälkeen lattia saatiin viimein hitsattua loppuun lokakuussa -11. Työtä oli sen verran paljon että päätimme pitää pienen tuumaustauon loppujen hitsausten kanssa. Yritin jälleen etsiä tekijämiehiä, joilla pysyisi hitsi ja pellinmuokkauslaitteet hanskassa, mutta sain ainoastaan huomata että sellaisen, varsinkin kohtuuhintaisen, hankkiminen oli lähes mahdotonta. Cadillacin mehevät muodot eivät enää tuntuneetkeen niin ihanilta siinä vaiheessa kun pellin täytyy olla kahteen suuntaan kaarevaa ja vielä taivutettuna ässälle. Vaikka teimme lattian hitsaukset veljeni kanssa itse varsin kohtuullisesti, siirtyminen pintapelteihin hieman pelotti. Kuitenkin eräs viikonloppu tammikuussa 2012 otimme härkää sarvista ja leikkasimme vanhat pois ja aloimme sovittaa uutta palaa tilalle.

 Vaikka korjauspalat eivät aivan täydellisiä olleetkaan ylättykseksi kaikki alkoikin hahmottumaan paljon paremmin työn aikana. Aluksi rakenteesta ei ollut juurikaan käsitystä, mutta lopulta se paljastui hyvinkin yksinkertaiseksi. Saimme vasemman helman hitsattua ja korjaus onnistui hienosti.

Seuraavana viikonloppuna tultuani pohjanmaalle olivat molemmat veljeni jo toisen helman parissa. Toisena hitsauspäivänä saimme siis oikeanpuolisen helmankin valmiiksi ja itse jäin vielä siistimään saumoja loppuajaksi. Hioin saumat lamellilla ja tinasin ne umpeen. Siistit ja ruosteettomat helmat antoivat rutkasti lisää motivaatiota suorittamaan korin korjaukset loppuun. Vielä olisi edessä takapyöränkaarien ympärystät ja muutama pienempi ruostepaikka. Pääasia oli että pahin oli takana.

 

Osien kunnostusta: Penkin sähkömoottorit ja kiskot

Pieni väliprojekti keväällä 2012 oli myös penkin sähkömoottoreiden kunnostus. Penkki itseasiassa toimi jotenkuten, kun sitä kokeilin ennen purkamista, mutta ruostuneet kiskot hieman aiheuttivat kitkaa. Moottorit sen sijaan toimivat kohtuullisesti tai ainakin yrittivät kaikkensa liikuttaakseen tuota painavaa sohvaa. Lähes kaikki irto-osat olivat jo käyneet Lahdessa kääntymässä ja palanneet takaisin kunnostettuna, mutta penkit olivat maanneet omissa oloissaan, enkä ollut edes muistanut niissä olevan vielä komponentteja kiinni.
Sisuskalut näyttivät näissäkin moottoreissa varsin siisteiltä ja hiilet olivat ehjät. Näin pienissä moottoreissa ei oltu käytetty ollenkaan laakereita, joten niiden vaihtamisesta ei tarvinnut huolehtia. Moottoreiden päädyt ja kuoret puhallettiin seuraavaksi. Kuoret maalattiin mustiksi ja päädyt pääsivät kiinnityspultteineen sinkkikylpyyn.  Penkkien kiskot puhallettiin samalla kertaa, ja ne keltapassivoitiin. Myös vaijerien teräksiset suojakuoret puhallettiin ja sinkittiin. Itse vaijerit olivat edelleen öljyiset ja ehjät. Valmiit komponentit odottavat jälleen asennusta.

Kiiltoa sisustaan

Sisustan kiiltävät olivat vähintäänkin heikossa kunnossa.

Kromien palatessa takaisin tallille otin sisälle kuuluvia osia pois varsinaisesta kromauslähetyksestä. Olin jo aiemmin kunnostanut hankalia kromattuja muoviosia toisenlaisella menetelmällä. Kyseessä ei ole ruiskumaalaamalla tehty kromimaalaus. Menetelmällä on toteutettu useita kaupallisia tuotteita jotka näyttävät kromilta mutteivat ole materiaalinsa puolesta mahdollisia valmistaa. Hankalissa sinkkivaluosissa suurimman edun tuo pohjatöiden tekeminen nykyaikaisilla menetelmillä työlään juottamisen sijaan. Pinnan laatu on kuitenkin kestävä ja käytännössä se vastaa automaalin kestävyyttä. Oikea kromaus on vielä huomattavasti kestävämpää, mutta taloudellisesti sen toteutus olisi järjetöntä. Niinpä päätin tässä vaiheessa ottaa käsittelyyn sisustan osat, jotka eivät joudu auton ulkopuolisten osien tapaan suurelle rasitukselle. Esittelen menetelmän tarkemmin myöhemmin, mutta tässä hieman esimakua.

Pohjatöiden jälkeen osat maalatiin mustalla hiontavärillä.

Pahoin syöpyneet sinkkivaluosat puhallettiin jälleen alumiinioksidilla. Syöpymät ovat alkutilanteessa koholla, sillä epäpuhtaudet ovat rikkoneet kromipinnan ja painaneet sen puhki. Ikään kuin finni siis. Puhaltaessa kromipintaa poistetaan ja syöpymän kohdalle jää kraateri. Seuraava vaihe onkin täyttää nämä kraaterit että pinnasta saadaan jälleen sileä. Pohjatöiden jälkeen osat ruiskutettiin hiontavärillä joka vesihiottiin kuivuttuaan 2000 karkeuteen asti.

Valmiit osat ovat ilo silmälle.

Osat lähtivät hyvin pakattuina seuraavaksi pinnoitettavaksi ja parin viikon jälkeen postissa palasi lähetys jota oli odotettu. Pinnoitetut osat ovat hyvin lähellä kromia, vaikka kyseistä ainetta ei menetelmässä käytetäkkään. Pinnan laatu on suoraan verrannollinen siihen työmäärään minkä jaksaa itse nähdä vaivaa osien viimeistelyyn, eli pinnoite ei peitä yhtään virheitä vaan tuo ne paremmin esille. Ikinähän sitä ei voi olla tyytyväinen omaan työjälkeen, mutta kyllähän nämä ne syöpyneet rumilukset voittaa.

Ritilän välit ja tekstien taustat maalattiin uudelleen mustaksi.

Sisävalojen pohjat maalattiin valkoisiksi ja uudet linssit kruunaavat kokonaisuuden.

Samoihin aikoihin tein myös mukavan löydön eräästä Suomalaisesta purkaamosta. Viisysin takamatkustajien tuhkakuppi / sähkölasin kytkin yhdistelmät olivat aivan pilalle syöpyneet, joten jouduin hankkimaan uudet. Lopulta selvisikin että uudemmissa malleissa on käytetty samaa osaa kuin -59 de villessä, joten niiden löytyminen helpottui suunnattomasti. Ostin osat puhelimessa kuin siat säkissä näkemättä niitä ensin, mutta saavuttuaan totesin ne heti hyväkuntoisiksi. Osat käytiin läpi saippuavillalla ja hammasharjalla, eikä sen kummempia jatkokäsittelyjä enää tarvittukaan. Joskus siis voi käydä säkä ihan lähinurkillakin.