Helmat paukkuu

Osa mädäntyneistä helmoista jäi Californiaan, ja loput karisivat viimeistään puhalluksessa.

Onneksi oikeanpuolisessa helmassa oli vielä ehjä takanurkka muodon kopioimista ajatellen.

Takasiipien alahelmojen huono kunto oli selvää projektin alusta alkaen, joten aloin etsimään apua hitsaamiseen ja korjauspalan tekoon jo syksyllä 2009. Muutamilta alan henkilöiltä asiaa tiedustellessani päätin, että mielummin teen sen korjauspalan hinnalla koneremontin kuin maksan samaa summaa alle neliöstä peltiä. Mielikuvitusta piti taas alata käyttämään ja lopulta päädyin teippaamaan helmat reijättömiksi ja laminoimaan muodon lasikuidulla. Älkää toki pelästykö, eivät ne helmat kuitua ole. Kuiduttamalla sain kuitenkin aikaan tarkan muotin osasta, joka pitäisi tehdä kummallekkin puolelle autoa. Etu oli pääasiassa siinä, ettei itse koria tarvinnut lähteä kuskaamaan minnekkään korjauspalojen tekoa varten. Lähdin kiertämään pohjanmaan paikallisia koriseppiä, joiden avustuksella löysin itseni erään eläkkeelle jääneen herran luota Ylistarosta. Muotit kädessä Heikki kysyi, oliko näillä kiirus? Ei ollut, mutta viikon päästä soi puhelin ja osat sai kuulemma hakea, rahaakaan ei tarvinnut varata mukaan kuin juuri normaalin kauppareissun verran.

Kohtuullista jälkeä eläkeläiseltä ilman englannin pyörää ja muita apuvälineitä.

Osat saivat valohoitoa vielä tovin kun edelleenkään se hitsiin tarttuminen ei tuntunut kovinkaan houkuttelevalta. Päätimme kuitenkin jo tuolloin, että ainakin yritämme hoitaa hitsaukset itse. Pitkän tauon jälkeen lattia saatiin viimein hitsattua loppuun lokakuussa -11. Työtä oli sen verran paljon että päätimme pitää pienen tuumaustauon loppujen hitsausten kanssa. Yritin jälleen etsiä tekijämiehiä, joilla pysyisi hitsi ja pellinmuokkauslaitteet hanskassa, mutta sain ainoastaan huomata että sellaisen, varsinkin kohtuuhintaisen, hankkiminen oli lähes mahdotonta. Cadillacin mehevät muodot eivät enää tuntuneetkeen niin ihanilta siinä vaiheessa kun pellin täytyy olla kahteen suuntaan kaarevaa ja vielä taivutettuna ässälle. Vaikka teimme lattian hitsaukset veljeni kanssa itse varsin kohtuullisesti, siirtyminen pintapelteihin hieman pelotti. Kuitenkin eräs viikonloppu tammikuussa 2012 otimme härkää sarvista ja leikkasimme vanhat pois ja aloimme sovittaa uutta palaa tilalle.

 Vaikka korjauspalat eivät aivan täydellisiä olleetkaan ylättykseksi kaikki alkoikin hahmottumaan paljon paremmin työn aikana. Aluksi rakenteesta ei ollut juurikaan käsitystä, mutta lopulta se paljastui hyvinkin yksinkertaiseksi. Saimme vasemman helman hitsattua ja korjaus onnistui hienosti.

Seuraavana viikonloppuna tultuani pohjanmaalle olivat molemmat veljeni jo toisen helman parissa. Toisena hitsauspäivänä saimme siis oikeanpuolisen helmankin valmiiksi ja itse jäin vielä siistimään saumoja loppuajaksi. Hioin saumat lamellilla ja tinasin ne umpeen. Siistit ja ruosteettomat helmat antoivat rutkasti lisää motivaatiota suorittamaan korin korjaukset loppuun. Vielä olisi edessä takapyöränkaarien ympärystät ja muutama pienempi ruostepaikka. Pääasia oli että pahin oli takana.

 

Osien kunnostusta: Penkin sähkömoottorit ja kiskot

Pieni väliprojekti keväällä 2012 oli myös penkin sähkömoottoreiden kunnostus. Penkki itseasiassa toimi jotenkuten, kun sitä kokeilin ennen purkamista, mutta ruostuneet kiskot hieman aiheuttivat kitkaa. Moottorit sen sijaan toimivat kohtuullisesti tai ainakin yrittivät kaikkensa liikuttaakseen tuota painavaa sohvaa. Lähes kaikki irto-osat olivat jo käyneet Lahdessa kääntymässä ja palanneet takaisin kunnostettuna, mutta penkit olivat maanneet omissa oloissaan, enkä ollut edes muistanut niissä olevan vielä komponentteja kiinni.
Sisuskalut näyttivät näissäkin moottoreissa varsin siisteiltä ja hiilet olivat ehjät. Näin pienissä moottoreissa ei oltu käytetty ollenkaan laakereita, joten niiden vaihtamisesta ei tarvinnut huolehtia. Moottoreiden päädyt ja kuoret puhallettiin seuraavaksi. Kuoret maalattiin mustiksi ja päädyt pääsivät kiinnityspultteineen sinkkikylpyyn.  Penkkien kiskot puhallettiin samalla kertaa, ja ne keltapassivoitiin. Myös vaijerien teräksiset suojakuoret puhallettiin ja sinkittiin. Itse vaijerit olivat edelleen öljyiset ja ehjät. Valmiit komponentit odottavat jälleen asennusta.

Kiiltoa sisustaan

Sisustan kiiltävät olivat vähintäänkin heikossa kunnossa.

Kromien palatessa takaisin tallille otin sisälle kuuluvia osia pois varsinaisesta kromauslähetyksestä. Olin jo aiemmin kunnostanut hankalia kromattuja muoviosia toisenlaisella menetelmällä. Kyseessä ei ole ruiskumaalaamalla tehty kromimaalaus. Menetelmällä on toteutettu useita kaupallisia tuotteita jotka näyttävät kromilta mutteivat ole materiaalinsa puolesta mahdollisia valmistaa. Hankalissa sinkkivaluosissa suurimman edun tuo pohjatöiden tekeminen nykyaikaisilla menetelmillä työlään juottamisen sijaan. Pinnan laatu on kuitenkin kestävä ja käytännössä se vastaa automaalin kestävyyttä. Oikea kromaus on vielä huomattavasti kestävämpää, mutta taloudellisesti sen toteutus olisi järjetöntä. Niinpä päätin tässä vaiheessa ottaa käsittelyyn sisustan osat, jotka eivät joudu auton ulkopuolisten osien tapaan suurelle rasitukselle. Esittelen menetelmän tarkemmin myöhemmin, mutta tässä hieman esimakua.

Pohjatöiden jälkeen osat maalatiin mustalla hiontavärillä.

Pahoin syöpyneet sinkkivaluosat puhallettiin jälleen alumiinioksidilla. Syöpymät ovat alkutilanteessa koholla, sillä epäpuhtaudet ovat rikkoneet kromipinnan ja painaneet sen puhki. Ikään kuin finni siis. Puhaltaessa kromipintaa poistetaan ja syöpymän kohdalle jää kraateri. Seuraava vaihe onkin täyttää nämä kraaterit että pinnasta saadaan jälleen sileä. Pohjatöiden jälkeen osat ruiskutettiin hiontavärillä joka vesihiottiin kuivuttuaan 2000 karkeuteen asti.

Valmiit osat ovat ilo silmälle.

Osat lähtivät hyvin pakattuina seuraavaksi pinnoitettavaksi ja parin viikon jälkeen postissa palasi lähetys jota oli odotettu. Pinnoitetut osat ovat hyvin lähellä kromia, vaikka kyseistä ainetta ei menetelmässä käytetäkkään. Pinnan laatu on suoraan verrannollinen siihen työmäärään minkä jaksaa itse nähdä vaivaa osien viimeistelyyn, eli pinnoite ei peitä yhtään virheitä vaan tuo ne paremmin esille. Ikinähän sitä ei voi olla tyytyväinen omaan työjälkeen, mutta kyllähän nämä ne syöpyneet rumilukset voittaa.

Ritilän välit ja tekstien taustat maalattiin uudelleen mustaksi.

Sisävalojen pohjat maalattiin valkoisiksi ja uudet linssit kruunaavat kokonaisuuden.

Samoihin aikoihin tein myös mukavan löydön eräästä Suomalaisesta purkaamosta. Viisysin takamatkustajien tuhkakuppi / sähkölasin kytkin yhdistelmät olivat aivan pilalle syöpyneet, joten jouduin hankkimaan uudet. Lopulta selvisikin että uudemmissa malleissa on käytetty samaa osaa kuin -59 de villessä, joten niiden löytyminen helpottui suunnattomasti. Ostin osat puhelimessa kuin siat säkissä näkemättä niitä ensin, mutta saavuttuaan totesin ne heti hyväkuntoisiksi. Osat käytiin läpi saippuavillalla ja hammasharjalla, eikä sen kummempia jatkokäsittelyjä enää tarvittukaan. Joskus siis voi käydä säkä ihan lähinurkillakin.

Lattian uudelleenmaalaus

Väärän värinen lattia häiritsi itseäni niin suunnattomasti että sille oli tehtävä jotain. Töissä tutkin tarkemmin RAL-värikarttaa, ja löysin huomattavasti aidomman värisen ruosteenpunaisen sävyn. Pyysin isääni hakemaan jo valmiiksi väriä ensi kertaa varten massana ja mukaan pyysin myös mattalakkaa. Ensimmäinen lattianväri oli myös RAL kartasta, mutta kiireessä valittuna se ei ollut oikea sävy. Otin tuolloin värin myös normaalina akryylimaalina, joka on täyskiiltävää. Kiiltävä maali tuo kaikki pinnan virheet näkyviin ja lattia näyttikin kiiltävän verenpunaisena lähes psykedeeliselta. Hioin koko lattian uudelleen ja samalla paikkasin hieman saumakohtia. Ruiskutin uuden värin pintaan ja päälle n. 60% mattalakka. Tällä kertaa sävy osui nappiin kuten myös pinnan kiiltoaste. Pienestä sitä voi ihminen olla tyytyväinen.

 

Kammottavan räikeä punainen väri hiottuna.

Uusi väri toimii paljon paremmin ja mattalakka häivyttää virheitä.

Osien kunnostusta: Lämmittimen kennon venttiili

Lämmittimen kennon päätin kuskata joskus 2009 Lahden paikalliselle jäähdytinkorjaajalle. Usein keskusteluissa ilmi tullut nimi vaikutti luotettavalta ja asiansa osaavalta kaverilta. Kiirehän minulla ei ollut, mutta puolen tusinan valmistumislupauksen ja kahden vuoden odottelun jälkeen päätin hakea koko roskan pois pölyttymästä. Lopulta kenno vietiin Seinäjoen jäähdytinhuoltoon ja siihen uusittiin koko kennosto. Aikaa tilauksesta valmistumiseen kesti vajaa kaksi viikkoa. Turha siis teettää muualla, jos tietää paikan missä homma toimii. Ennen kennon takaisin hakua kävin noutamassa "heter valven" eli ns. vesihanan kunnostettavaksi. Olin etsinyt uutta hanaa alkuperäisen tilalle sillä kovettuneiden tiiviseiden vuoksi hana oli selvästi käyttökelvoton. Jostain syystä kyseinen osa oli kuitenkin niiden "extra rare parts" - osien mukana ja hinnat olivat sen mukaiset. Niinpä päätin kysyä rohkeasti eräältä jenkkiläiseltä hanojen korjaajalta mahtaisikö han myydä pelkät tiivisteet minulle tähän Harrissonin venttiiliin. Onnekseni myyjä oli yhteistyökykyinen ja tiivistepalaset lähti Suomeen kohtuuhinnalla. Saatuani ne, purin hanan osiin ja irrotin vanhat haurastuneet kumit. Osa puhallettiin kevyesti lasikuulalla ja sinkattiin. Uusien tiivisteiden asennuksen jälkeen suoritettiin kokoaminen ja nopea koeponnistus. Lopullista toimintavarmuutta ei vielä osaa sanoa, mutta eiköhän se siitä pienen säätämisen jälkeen taas pelitä.

Osien kunnostusta: Jarrupääsylinteri

Alkuperäinen Moraine kiinni autossa ennen purkua.

 

Morainen pääsylinterin kunnostus suoritettiin muotsikan pajalla keväällä 2009. Olin hankkinut CaddyDaddyltä USA:sta monien muiden osien mukana jarrupääsylinterin korjaussarjan. Päädyin korjaussarjaan sillä täysin alkuperäistä tai ulkoisesti samannäköistä pääsylinteriä ei ollut saatavilla uutena. Niinpä fiksuksi ja edullisemmaksikin vaihtoehdoksi tuli vanhan osan entisöinti. Auton jarrupoljin oli autossa pohjassa kun se saapui. Tilanne kieli jarruissa olevan jotakin vikaa. Jarrupääsylinteri on kiinnitetty auton tulipeltiin ja suoraan sen takana ohjaamon puolella on jarrupoljin asetelma. Jarrupolkimen ja pääsylinteri välissä on työntötanko, joten poljinta painamalla tanko työntää jarrusylinterissä mäntää ja aiheuttaa paineen nesteeseen ja neste liikuttaa pyörissä olevia  jarrusylintereitä. Osat olivat muuten tallessa, mutta juurikin tämä tanko puuttui kokoonpanosta kokonaan. Mikään ei kuitenkaan näyttänyt olevan rikki, joten päätin aloittaa kunnostamisen pääsylinteristä.

Kunnostaminen aloitettiin jälleen totutulla tavalla. Osa purettiin ja puhallettiin alumiinioksidilla. Puhalluksen jälkeen Alipaine "kattila" vietiin keltapassivoitavaksi. Itse sylinteri maalattiin Por 15 Manifold gray valuraudan harmaalla, jota olen käyttänyt oikeastaan kaikessa valurautamaalauksessa.

Ostamani korjaussarja ei ollutkaan tarkoitettu Morainen sylinteriin vaan Bendixin valmistamaan vastaavaan. Kumpaakin käytettiin viisyseissä. Moraineen ei ollut juuri silloin saatavissa omaa korjaussarjaa, joten päätin hyödyntää Bendixin sarjasta sopivat komponentit ja käyttää vanhoja tarpeen mukaan. Palikat saatiin lopulta kasaan, eikä ongelmia juurikaan ollut. Jarrupoljin asetalma keltapassivoitiin ja pulverimaalattiin ja hyväkuntoinen puhdistettu alkuperäiskumi pyöräytettiin takaisin päälle. Kunnostettu osa pysyi hyllyssä ilman työntötankoa aina kevääseen 2012 asti kunnes sattumalta muita osahankintoja tehdessäni sain hankittua käytetyn tangon itselleni. Ostamani tanko oli "istukassa" kiinteästi kun taas alkuperäinen oli kiinnitetty hakasilla. Ostamaani tankoa ei pystynyt käyttämään suoraan, mutta siitä saatiin osat kriittiset mitat uuden valmistusta varten. Juha sorvasi ja hitsasi uuden tangon mittojen mukaan, joka asettuu alkuperäisiin hakasiin. Toivottavasti komponentti toimii nyt tarkoituksen mukaisesti. Lopputulosta ja asennusta täytyy kuitenkin jäädä vielä odottamaan.

 

Kunnostettu sylinteri.

Lattian kunnostus osa II

 

Lokakuussa 2011 Päätimme ottaa Juhan kanssa yhden päivän urakaksi "hytin" hitsaamisen loppuun. Aikaa oli siis vierähtänyt jo aivan liian kauan edellisestä hitsauskeikasta, joten nyt piti saada projektia eteenpäin. Itse tehtynä hitsaus oli varsin edullista, ja kuitenkin kunnostuksen kannalta ehkä kaikkein palkitsevinta.

Pienen verryttelytauon jälkeen lattian takareunakin sai kaipaamansa pyöreyden.

Aloitimme operaation kesken jääneen takalattian pyöreästi takareunasta, johon oli peltisepällä teetetty korjauspala valmiina jo lähes vuoden päivät. Palaa joutui kuitenkin sovittaa jonkun verran, joten jumppaa riitti edelleen. Lopulta pala istui paikoillaan kohtuullisesti ja se sai tällä erää luvan kelvata.

Juha hitsaamassa takapenkin alustaa. Tukiputket hankaloittivat melkoisesti liikkumista auton sisällä.

 Siirryimme toiseen takajalkatilaan, joka olikin reilusti paremmassa kunnossa. Tähän lattiaan riittikin pelkkä suoran pohjalevyn vaihto ja hankalemmat reunuspalat saivat jäädä alkuperäisiksi.

Oikea takalattia ja jalkotilojen yhdistävä uusi tukipelti paikoillaan.

 Takapenkin alta oli ruostunut pohja puhki kummaltakin puolelta. Leikkasin osat irti ja peltiseppämestarimme Heikki teki vastaavat tilalle. Näiden istuvuudessa ei juuri huomautettavaa ollut, ja ne saumattiin kiinni täydellä saumalla. Heikki teki myös uuden vahvikepellin lattioiden väliin, joka hitsattiin pistemäisesti kuten alkuperäinen. Lopuksi lattian vahvike ja penkin kiinnitysrauta hitsattiin takaisin paikoilleen.

Takapenkkieen alusta oli roisissa kunnossa, ja niihin joutui vaihtaa reilut palat. Tukipalkkien kiinnitys oli irronnut kummaltakin puolelta ja uusi kiinnitys piti kehittää lennossa.

 

Kaikki alkaa olla hitsattuna takaisin paikalleen.

 Lattia oli siis ohjaamon puolelta nyt valmis ja halusin sen myös näyttävän siistiltä. Vaikein osuus oli takana, joten maalausta ja pohjatöiden tekoa voidaan pitää jo mukavana puuhasteluna. Siistiminen aloitettiin tietysti hitsisaumojen hiomisella. Työmaata oli paljon, mutta tiedossa oli myös se että saumat tiivistettäisiin akryylimassalla, joten täysin sileäksi niitä ei tarvinnut edes yrittää. Metallipölyä oli melko reippaasti, joten lattia kaikkine koloineen oli pakko imuroida ennen maalauksen pohjatöiden tekemistä. Ennen maalausta koko lattia hiottiin vielä läpeensä epäkeskohiomakoneella. Samalla saatii myös varmistettua vanhan epoksimaalin pysyvyys soodapuhalletussa pinnassa ja tehtyä sille tarpeellinen karhennus. Vasta pohjamaalin päälle pursotettiin akryylimassa ohjeiden mukaisesti. Kuivunut akryyli hiottiin kevyesti ja lattia maalattiin vielä kertaalleen epoksilla. Maalasin lattian jo aiemmin käytetyllä Teknoksen harmaalla epoksilla sen hyvien ruosteenesto ominaisuuksien vuoksi.

Hitsiaumoissa oli riittävästi hiottavaa. Saumat käytiin läpi 40 karkeuden lamellilaikalla ja koko lattia hiottiin lopuksi 60 karkeuden paperilla epäkeskohiomakoneella.

Lattia maalattiin epoksilla puhdistuksen jälkeen. Maalin kuivuttua hitsisaumat ja irto-osien saumat tiivistettiin akryylimassalla.

 

Pohjamaalattuun lattiaan ruuvattin kiinni ilmakanavien pellit, ja osat tiivistettiin vielä akryylimassalla.

Cadillacin pohja on alkujaan ollut ruosteenpunaisessa pohjamaalissa, joten päätin sen tulevan sellaiseksi myös entisöinnissä. Summan mutikassa valittu väri oli kuitenkin liian veren punainen ja aivan liian kiiltävä, enkä ollut siihen yhtään tyytyväinen. Lattia oli kuitenkin nyt ruosteeton ja yksivärinen ja se riitti tälle viikonlopulle.

"Valmis" lattia oli väärän punainen ja liian kiiltävä. Päätin että se ei tule jäämään tuollaiseksi.

Täällä taas!

Kaksi vuotta matkailua ilman sen kummempaa edistystä.

Olin ollut kaksi vuotta siinä toivossa että Cadillacin kromit lähtisivät Puolaan kunnostettavaksi. Ensimmäinen keikka meni sivu suun kun heikko rahatilanteeni ei antanut mahdollisuutta maksaa etumaksua, joten jäin odottamaan seuraavan erän lähtemistä. 2011 loppuvuodesta Jukalla oli kuitenkin edelleen edellisestä erästä saamatta tavaraa takaisin ja osani olivat odottaneet varastossa siihen asti. Päätin ottaa asian hoidettavaksi omiin käsiini ja lähdin hakemaan osia takaisin tammikuussa 2012. Varastoinnissa oli ollut pieniä muuttujia Jukan tietämättä, ja ensimmäinen vastoinkäyminen oli kun avain ei enää sopinutkaan varaston lukkoihin. Muutaman puhelun jälkeen saimme tietää että kromit ja paljon Jukan omia osia oli siirretty hänen tietämättään toiseen varastoon samassa pihassa. Hetken odoteltuamme saimme pari kaveria paikalle, joilla oli avaimet kyseiseen halliin. Hallissa oli pieni toimistokoppi, jonka päälle kaikki osat olivat kasattu. Yhden meistä oli kiivettävä katolle ja alettava etsimään osia, ja niitähän riitti. Aiemmin kolmeen pahvilaatikkoon pakatut osat olivat hajallaan pitkin kattoa. Laatikot olivat hajonneet ja osat olivat irrallaan. Olikin melkoinen muisteleminen että kaikki osat saatiin kaivettua muun tavaran joukosta. Lopulta olin melko varma, että kaikki on mukana ja lähdin osieni kanssa kohti Isokyröä. Tallissa tarkistin vielä kuvista kaiken olevan tallella.
Osien ollessa kotona aloin selvittämään uudelleen kromaamojen tilannetta ja hintoja. Puolan kromaamo ei ollut edelleenkään poissuljettu vaihtoehto, mutta sinne lähetettäessä oli varauduttava vähintään vuoden odotteluun. Toinen hyvä vaihtoehto oli Ruotsin Kromteknik gruppen, jonka tarjous oli hyvin lähellä Wittmannin hintoja. Eniten hinnat olivat kuitenkin nousseet juuri Puolassa. Hinnat olivat nousseet alkuperäiseen 2009 tehtyyn tarjoukseen verrattuna 80%. Ei siis mitään halpaa touhua. Muutaman muunkin tarjouksen jälkeen Puolan tarjous piti silti pintansa ja päätin lopulta lähettää osat sinne viimeinkin. Muutama pitkä puhelu Adamin kanssa ja joidenkin osien poistaminen lähetyksesta helpottivat saamaan hinnan järkevälle tasolle. Maaliskuussa 2012 pakkasin osat lavakaulukseen ja laiton TNT:n kyydissä kohti Puolaa. Parin päivän päästä osat olivat perillä ja Adam lähetti kuvan saapuneesta lavasta. Joko vihdoinkin saataisiin kromit kuntoon, toivoin.

 Kahden ja puolen vuoden odottelun jälkeen maaliskuussa 2012 osat olivat viimein kromaamossa Puolassa.

Back in business

Jumissa! Yksi mäntä oli ruostunut niin pahasti kiinni sylinteriin, ettei konetta voinut pyörittää.

Vuosi vierähti Mercuryn kunnostamisessa ja uuden työpaikan tapojen ja toimien harjoittelussa. Syyskuussa 2011 sain vakituisen työsopimuksen ja suurin jännitys työllisyyden suhteen helpotti. Cadillac odotti kuitenkin edelleen sitä suurta ja kuuluisaa inspiraatiota. Pahin cruisailu himo oli saatu taltutettua Mercuryn avulla, ja sen kunnostus savotta oli vienyt miehestä mehut taas vähäksi aikaa.
Cadillacia kunnostettiin enemmän ja vähemmän tiiviisti aina joulukuuhun 2009 asti ennen lähes vuoden kestänyttä taukoa.
Alkuperäinen Matching numbers 390cid moottori ja vaihdelaatikko otettiin jo aiemmin syksyllä -09 työn alle. Kuten jo aiemmin kerroinkin, ei moottori ollut käyntikunnossa ostohetkellä, eikä sen sisuskalujen kunnosta ollut minkäänlaista tietoa. Sama päti myös alkuperäiseen Hydramatic automaattivaihteistoon, joka edustaa viisysi mallien alkupään Hydramatic mallistoa. Haasteita tekniikan suhteen syntyi heti alusta alkaen. Konetta yritettiin pyörittää, mutta mikään ei liikkunut sen sisällä. Päätin yrittää irrottaa vaihdelaatikon moottorista, mutta koneen liikkumattomuus aiheutti myös siihen ongelmia. Vauhtipyörän pulteista sain kaikki muut irti paitsi sen viimeisen. Mitään ei ollut tehtävissä pultin irrottamiseksi ellei konetta saanut pyörimään, sillä vauhtipyörän asentoa piti saada liikutettua ja pultti tuotua näkyville. Ei siis auttanut muu kuin lähteä purkamaan konetta laatikon ollessa vielä paikallaan. Irrotin ensimmäisenä kannet nähdäkseni onko ongelma männissä. Kansia irroittaessani huomasin yhden vääntyneen työntötangon, joka kieli jo hieman jumiutumisesta. Osa männistä oli täysin kuivia ja tätäkautta myös ruosteisia, kun taas osa oli selvästi kosteita ja paremman kuntoisia. Näytti siltä että sylintereitä oli yritetty jossain vaiheessa liottaa jo aiemmin. Irroitin seuraavaksi öljypohjan ja tutkin alakerran tilannetta. Kampi ja kanget vaikuttivat hyviltä ja ne olivat yltäpäältä öljyssä niinkuin pitääkin. Mäntien kunnosta ei alhaalta käsin pystynyt sanomaan oikeastaan mitään. Päätin jättää koneen muhimaan ensikertaan ja sylintereihin kaadettiin polttoöljyä. Suurimmasta osasta sylintereitä öljy valui vähitellen läpi, joten ongelmatapauksen pystyi paikoittamaan. Kaikkiaan kolme sylinteriä eivät päästäneet mitään läpi joten jäin odottamaan vaikutusta. Parin viikon päästä öljyt olivat edelleen tilassaan, eikä silminnähtävää liukenemista ollut havaittavissa. Tyhjäsin sylinterit ja yritin pyörittää kampiaksilaa tuloksetta. Sylintereihin annettiin lämpöä ja niitä naputeltiin puukalikoilla, mutta vieläkään ei saavutettu toivottua vaikutusta. Tällä kertaa kuitenkin liikkuvat männät ja niiden kanget poistettiin. Myös kaikki mutterit avattiin ja yritettiin tätä kautta saada osia liikkeelle. Mitä tahansa sitten tekikin, männät pysyivät paikallaan. Niinpä niiden annettiin vielä levätä ja päälle kaadettiin tuoretta bensaa. Jälleen kaksi viikkoa ja odottavaisin mielin kokeilemaan miten käy. Hieman lekaa ja puupalikkaa ja kappas, ensimmäinen irti. Toiseen saikin käyttää sitten jo enemmän tarmoa eikä siitä siltikään tullut yhtään mitään. Siirryin kolmanteen, ja se liikahti hieman. Kampiaksilan asento ei kuitenkaan sallinut männän lyömistä. Niinpä jatkoin toisen mätkimistä. Mäntää hakattiin vähän millä sattuu, mutta lopuksi turha siveys heitettiin romukoppaan ja otettiin työkaluksi tunkinvarsi ja isoin leka. Lopulta mäntä halkesi ja tuli ulos osina. Lopulta siis pystyin pyörittämään kampiaksilaa ja sain viimeisenkin männän ulos ja irroitettua sen viimeisen pultin vauhtipyörästä. Samalla tuli purettua myös koko kone ikäänkuin vahingossa.

Kaikki keinot olivat lopulta sallittuja kun moottori piti saada purettua. Mukana auttamassa Sami, Tuppu ja Henri.

Koneen lohkon kunnostuksen päätin antaa Lapuan Hiomopalvelun käsiin. Lohko ja kannet kuljetettiin loppuvuodesta 2009 Honkimetsään odottelemaan toimenpiteitä. Vaihdelaatikko sen sijaan siirrettiin jo kromattavien osien lähettämisestä vastanneelle Jukalle Vaasaan. Jukalla on paljon kokemusta kiihdytyspuolelta joten vaihdelaatikoiden kunnostus ja korjaus ovat hänelle ja muulle talliporukalle tuttua puuhaa.
2010 vuosi meni kuten meni, eikä ylimääräistä rahaa projektiin ollut, saati sitten kalliisiin moottorin tai vaihdelaatikon osiin. 390-lohko oli kuitenkin jo hiekkapuhallettu pian saavuttuaan Hiomolle ja kaikki hankittavat osat ja koot olivat selvillä. Kuitenkin vasta Mercuryn valmistuttua aloin selvitellä varovaisesti tavaroiden tilannetta. Aikaa oli kulunut jo parisen vuotta. Kaikki olivat kuitenkin tallessa joten aloin todenteolla hankkimaan osia kasaan. Ensimmäiseksi hankin kaiken tarvittavan moottoriin Internal engine partsilta USA:sta. Parin viikon päästä Marraskuun alussa 2011 saapui yksi odotetuista paketeista ja osat kiikutettiin Hiomopalvelulle. Joulukuun alussa lähti tilaus vaihdelaatikon korjaussarjasta jälleen USA:han. Tälläkertaa toimituksesta vastasi Autotran US. Joulun välipäivinä löysivät laatikonkin osat Vaasaan Jukan tallille.

Kaksi vuotta koneen purkamisen jälkeen sain vihdoin tarvittavat osat hankittua.

Kohti kesän cruisailuja

Kohti uusia seikkailuja.



Näyttelyn jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan läpikäydyllä autolla. Jo aiemmin tehdyt muutokset alustaan paransivat ajotuntumaa melkoisesti, mutta nyt myös auton olemus ja ulkoinen kunto alkoivat vastata vaatimuksia. Uudet rättirenkaat olivat myös yllättävän hyvät ajaa, vaikka niiden käyttäytyminen huonoilla pikiteillä onkin melko arvaamatonta. Monenmoista paikkaa autosta vielä löytyy mitkä vaatisivat pientä kunnostusta. Yksi näistä on amerikassa viime vuosikymmenellä suoritettu ylimaalaus. Maalipinta on jo alkujaan hieman mattamainen, ja kolhujakin on jo ajan saatossa kertynyt. Alkuperäinen väri on lisäksi aavistuksen vihertävämpi. Pinta on kuitenkin kohtuullisen ehjä ja siedettävä, joten uudelleenmaalaus ei ole ajankohtaista vielä hetkeen. Kone toimii hienosti, mutta tiivisteet olisi syytä vaihtaa pienten öljyvuotojen ehkäisemiseksi. Vaihdelaatikko sen sijaan vaatisi hieman läpikäyntiä, vaikka tienpäälle se ei ole vielä kertaakaan jättänyt. Mercurystä ei ollut tarkoituskaan entisöidä mitään virheetöntä show-autoa, vaan koko perheen yhteinen cruising peli jolla voidaan tehdä kaikenlaisia reissuja yksin tai erikseen. Kovin montaa vastaavaa autoa ei ole tienpäällä vastaan tullut, kun vertaa esimerkiksi -59 Cadillaciin joita näkyy nykyään turhankin usein. Vaikka Cadillac tuntui ostettaessa suorastaan jäätävän isolta autolta, on Mercury kantikkaampine muotoineen vielä kookkaampi laiva. Silti vanhus kulkee ketterästi myös kaupungissa vaikka äärimittoja on melko hankala hahmottaa.

Mercury museokatsastettiin keväällä ja se meni tarkastuksista hienosti läpi. Mustat kilvet tilattiin samantien auton katsastuksen jälkeen, eikä valkoisia kilpiä ehditty käyttää lainkaan. Onneksi lyhyitä rekisteritunnuksia oli jälleen saatavilla tuolloin. Luulenpa että Toivo-vaarikin olisi tyytyväinen lopputulokseen.


Pohjanmaa, jenkki ja auringonlasku.

Gasoline Custom car show

Mercuryn "pikkufiksi" paisui lopulta melko kattavaksi läpikäymiseksi. Nopean aikatulun aikana puristimme porukalla auton takaisin kasaan juuri ennen toukokuun 2011 Lapuan näyttelyä. Keväällä alkoi myös tapahtua muuallakin kuin tallissa, sillä kirjoitin työsopimuksen pitkän etsinnän jälkeen huhtikuun alussa 2011 Rocla Oy:lle. Tehtävänimikkeenäni on teollinen muotoilija R&D osastolla. Elämistä helpottava perusta, työpaikka oli nyt siis kunnossa, joten myös harrastusten kulujen kanssa oli mahdollista tulla toimeen.

 

Ensimmäinen sisänäyttely. Montclair vihdoin kasassa ja paikoillaan Lapuan jäähallissa juuri ennen näyttelyn aukeamista.

 



Vanhemmat veljeni kokosivat auton loppuun ja tekivät sille täydellisen fiksauksen vielä ennen näyttelyä. Itse suuntasin Lahdesta pohjanmaalle näyttelyä edeltävänä iltana.

Lopulta kunnostuksen kokivat; Sisustan peltiosat /maalaus, kojelauta/maalaus, Ratin kunnostus ja maalaus. Moottorin sekä apulaitteiden maalaus, Jäähdyttäjän ja lämmittimen kennon korjaus ja maalaus. Sisälokasuojat ja muut irtonaiset mustat teräsosat puhallettiin ja pulverimaalattiin. Moottorin osia pulverimaalattiin eri väreihin. Puskurin ja maskin välipelti maalattiin pulverihopeaksi. Moottoritilan tulipelti maalattíin uudelleen korinväriin. Erinäisiä yksityiskohtaisia osia sinkattiin ja keltapassivoitiin. Koneeseen vaihdettiin öljyt ja nesteet. Virtarele ja jännitteensäädin  uusittiin ja asennettiin uusi akku. Uusi termostaati asennettiin edellisvuoden cruisingista viisastuneina. 14-tuuman vanteet hiekkapuhallettiin ja pulverimaalattiin ja niille asennettiin uudet 2-1/2" valkosivut.

Konetilasta tuli paljon siistimpi kuin lähtökohta oli. Väritys vastaa pitkälti alkuperäistä kaavaa.

Sisustan turkoosit peltipinnat ja ratti saivat ylleen uuden maalin.

Talvi yllätti taas

Vuosi 2010 oli mennyt nopeasti. Valmistuminen ammattiin, kesätyöt, hetken työttömyys, freelancer työt ja kuumeinen työnhaku saivat vastapainokseen pitkiä iltoja viikonloppuina tallissa. Mercuryn saapuminen oli kääntänyt kaiken mielenkiinnon ja kunnostuspaineet siihen kun Cadillac oli jäänyt taka-alalle vaativine peltitöineen. Mercury oli jo paljon parempi kuin saapuessaan, mutta kun kipinä vielä kyti, oli saatava myös tehdä. Auto saatiin rekisteröityä ja tullattua lokakuussa 2010, jonka jälkeen se laitettiin seisontaan ja työnnettiin talliin Cadillacin seuraksi. Sisustan maalatut pinnat ja niiden karu kunto oli aiheuttanut päänvaivaa yhdessä surkeassa kunnossa olevan konetilan kanssa. Niinpä päätimme veljieni kanssa toteuttaa talven aikana niiden entisöimisen. Purkaminen aloitettiin keulasta että päästäisiin kunnolla käsiksi koneeseen. Mitään moottoriremonttia ei tultaisi tekemään, mutta pinnat pitäisi saada näyttämään siistiltä museointia varten. Konetilan mustat osat kokivat saman kohtalon Cadillacin osien kanssa ja saivat hiekkapuhalluksen jälkeen pintaansa uuden mustan pulverimaalin kirkaslakalla. Kirkkaat osat sinkattiin ja osa keltapassivoitiin. Moottori purettiin välttämättömistä apulaitteista ja sille tehtiin autoon päin kevyt puhdistus ja maalaus. Venttiilinkopat maalattiin pulverimaalilla kirkkaanpunaiseksi, kuten ne jo tehtaalta lähtien olivat olleet. Yksityiskohtiin yritettiin panostaa ja esimerkiksi tuolloin pensellillä punaiseksi maalattu ilmansuodattimen kotelo sai pintaansa alkuperäistyyppisen kultaisen pulverimaalin ja kiiltävän lakkapinnan. Startti ja laturi kunnostettiin ja niihin vaihdettiin hiilet. Vuotavan ohjaustehostimen simpukan öljyletkut uusittiin ja nesteet vaihdettiin. Rungon näkyvät osat ja tukivarret puhdistettiin irtoliasta ja pintaruosteesta sekä maalattiin puolikiiltävällä mustalla. Yksi hankalimmista "nopeista" parannuksista oli pahoin vaurioituneen maalipinnan korjaaminen tulipellistä. Korin etuosassa kun on kiinni kaikennäköistä ja moottorikin on vielä edessä, oli osien irroittamisessa ja maskaamisessa melkoinen työmaa. Lopulta pelti kuitenkin hiottiin ja maalattiin uudelleen ja lopputuloksesta tuli asiallinen.

Mercuryn konetilaa aletaan purkaa loppuvuodesta 2010.

Moottori on saanyt ylleen alkuperäistyyppisen punaisen värin. Myös apulaitteet ja rungon näkyvät osat on käsitelty uudelleen.

Kojelaudassa oli jonkin verran kolhuja ja 50 vuotta vanha maalipinta oli haalistunut melkoisesti auringossa. Eniten silmään pisti kuitenkin ratti jonka maalipinta oli kulunut puhki kauttaaltaan. Kaikki sisustan peltiset osat jotka olivat maalattu, irroitettiin ja kuskattiin Lapualle Hannu K:lle maalattavaksi. Ratti lähti mukaani Lahteen jossa kunnostin ja maalasin sen vielä koulun tiloissa. Mittaristoa purettiin ja sitä herkisteltiin jonkin verran, että alunperin toimimaton mittari saataisiin kuntoon.
Työmäärä tässä pienessä pintaremontissa yllätti, mutta sovimme eri osa-alueista veljieni kanssa, joita kukin toteutti. Itselleni tuli osien irrotus, pintakäsittelyt ja maalaukset, Juhalle tekniset korjaukset ja Petrille kasaus, pesut sekä maalipinnan kiillotus. Homma saatiin käyntiin kunnolla vasta maaliskuun 2011 aikoihin ja deadline oli toukokuun Gasoline- harrasteautonäyttely Lapualla.

Mittariston johtoviidakkoa. Peltinen kojelauta piti saada irti että se saataisiin maalattua uudelleen.

Verhoilut kuntoon

Vaasan verhoomon Paula oli lupautunut hoitamaan Mercuryn uudelleen verhoilun. Niinpä ensimmäiseksi irroitettiin penkit autosta ja vietiin ne irrallisena Paulalle kunnostettavaksi. Sillä välin siivosin auton kaikesta roskasta mitä sinne oli vuosien saatossa kertynyt ja irrotin vanhat matot pois. Auton pohja oli erittäin hyvässä kunnossa eikä siinä ollut laisinkaan ruostevaurioita. Halusin kuitenkin ettei siihen myöskään tule sellaisia, joten hioin lattian puhtaaksi kaikista maton ja lian jäämistä sekä pintaruosteesta. Sen jälkeen maalasin koko lattian kauttaaltaan raskaankaluston puolikiiltävällä mustalla. Uusi matto vaati hieman sovittelua että se saatiin istumaan edes jotenkuten, mutta vieläkään en ole siihen täysin tyytyväinen. Auton ovipahvit olivat hyvässä kunnossa, joten niille riitti ainoastaan pesu.
Hattuhylly oli pehmennyt pahoin vuosien saatossa, joten päätin tehdä sen uusiksi. Tein pohjan kovalevystä, johon porasin reilusti reikiä kaiuttimien kohtiin kuten se on toteutettu alkuperäisessäkin. Alkuperäinen pahvi on ollut turkoosinvärinen itsessään, mutta päätin tehdä hieman Cadillacmaisemman toteutuksen käyttämällä muovista verkkoa jonka maalaisin sisustan turkoosilla. Näin hyllystä saatiin selkeä ja siisti.
Auton alkuperäinen radio ei FM taajuuksia soittanut, mutta musiikkia piti kuitenkin saada. Niinpä löysin sattumalta poistomyynnistä jo aiemmin kaavailemani Pioneerin DEH77MP soittimen, jolle rakensin kojalaudan alle Corollan telineestä ylösalaisin käännettynä ja mattoverhoilumateriaalista kotelon. Valmis paketti maalattiin sisustaan sopivaksi.
Vuotavan pakoputket kohtalo ratkesi kertaheitolla eräällä Vähänkyrön reissulla, kun roikkuva vaimennin (ja ainoa sellainen) jäi erään harrastajan pihatielle. Onneksi työtilat olivat lähellä ja loputkin harranneet romut saatiin irroitettua ja autolla Lähdettiin ajamaan kohti isoakyröä pelkän pakosarjan ja downpipen avulla. Seuraavaksi otin yhteyden Marteliukseen, jolta onneksi löytyi alkuperäisputkiston valmistuskaavat, ja uusi putkisto laitettiin tilaukseen. Putkisto saapui sopivasti verhoilujen ollessa työn alla, joten se saatiin vaihdettua samalla.
Kun penkit olivat valmiit, ne haettiin takaisin ja asennettiin paikoilleen. Sen jälkeen auto ajettiin kokonaisena Paulalle kattoverhoilun asennukseen. Parin viikon päästä haimme auton pois jota kelpaa esitellä jo muillekkin.

Uudet verhoilut tekivät ihmeitä. Kojelaudan alle asennettiin nykyaikainen soitin, jolle tein telineen romislöydöstä.

Takavaloissa on Montclair mallissa erityiset "tuutit" jotka ovat alkujaan kromatut. Muovinen takavalo ja samaa materiaalia oleva tuutti olivat kuitenkin toiselta puolelta rikkoutuneet, joten etsin Ebaysta uuden valon. Koristetuutin etsintä ei ollutkaan niin helppoa ja onkin suoranaista tuuria, että sellainen listattiin juuri myyntiin. Irroitin molemmat tuutit ja poistin niistä vanhat pinnoitteet. Osat hiottiin ja maalattiin hiontaväriin, jonka jälkeen ne vesihiottiin aina 2000 karkeuteen. Osat lähetettiin uudelleen pinnoitettavaksi ja niiden mukaan tulivat samanlaisen pohjatyökäsittelyn saaneet sisäovenkahvojen rungot.

Takavalo oli ilmeisesti peruutettu johonkin, jolloin muovi oli lohjennut. Ehjien osien saaminen oli kiven alla.

Ehjä takavalon linssi ja kunnostettu "kromituutti".

Vääränmallinen tarvikevaimenin oli kaikenlisäksi asennettu alkujaan väärin päin. Lopulta putki ruostui puhki ja vaimennin jäi tielle.