tiistai 13. marraskuuta 2012

Paja majoitus


Jos jokin paikka tuli kouluaíkana tutuksi oli se metallipaja. Koska auto oli 400km päässä Isossakyrössä, oli jotain pystyttävä tekemään myös viikolla. Niinpä aloitin kaksi vuotta kestäneen kuljetus ja kunnostus urakan jonka aikana täytin käyttöauton takaluukun Cadillacin osilla pohjanmaalla ja kunnostin ne koulun pajalla sekä pinnoitin niitä Lahden auttavaisissa yrityksissä.
Kaikki irtosälä tarttui mukaan käyttötarkoituksesta huolimatta ja niitä puhallettiin ja maalattiin jatkuvalla syötöllä.
Puhalluskaappi oli käytössä jopa niin tiuhaan tahtiin, että lopulta minulla ja minun autonosilla ei ollut sinne mitään asiaa. Kyllä hätä keinot keksii, sillä osat saatiin aina puhallettua tähän päivään saakka ja suurempia kokonaisuuksia vietiin aina Hiekkapuhallus Hakkaraiselle puhdistettavaksi. Kouluprojektin aikana tutuksi tullut Lahden sähkösinkitys sai minulta tasaisin väliajoin laatikoittain tavaraa joita sinkattiin ja keltapassivoitiin. Mustaa osaa oli todella paljon ja niistä oikeastaan kaikki on maalattu Mikalla Pro Pinnassa todella laadukkaasti.

Maalaamattomat osat kävivät Lahden sähkösinkityksessä kylvyssä. Osista etsittiin vanhaa pinnoistusta ja ne käsiteltiin joko sini tai keltapassivoimalla. Jos alkuperäistä väriä ei löytynyt käytin omaa taiteellista näkemystä.

Kaikki mustat kiinnikket ja tukiraudat mm. puskureihin pulverimaalattiin ja lakattiin kiiltävällä lakalla. Osat odottava laatikoissa asennusta paikalleen.


Ei kommentteja: