lauantai 18. heinäkuuta 2015

God is in Details!

Cadillacissa on aivan uskomaton määrä hienoja suunniteltuja yksityiskohtia. Juuri sama asia tekee auton entisöinnistä melko vaivalloista ja aikaavievää. Kun asiaan kuitenkin jaksaa hieman panostaa, on lopputulos ilo silmälle. God is in Details, kuten Donald trump sanoi. Tässä hieman kuvia aiheesta.







perjantai 10. heinäkuuta 2015

The wedding day

Suunnittelin etunimistämme logon, jota käytimme oikeastaan kaikessa koristelussa hääpäivänä. Tässä logo Cadillacin takalasilla.
Kuusi vuotta ja tuhansia työtunteja. Siinä yksinkertaisuudessaan kaava, jolla toteutettiin unelma omasta -59 Cadillac hääautosta. 4.7.2015 oli merkitty kalenteriin jo puolitoista vuotta sitten lopulliseksi hääpäiväksemme Minnan kanssa ja sen mukaan oli elettävä myös Cadillac projektin suhteen. Valmista oli siis tultava ja onneksi kaikki lutviutui parhainpäin.





Hääpäivän aamu valkeni kirkkaassa auringonpaisteessa. Se on asia mitä varmaan kaikki hääparit toivovat suurelta päivältään. Onneksemme juuri tuo hääviikko muuttui aurinkoiseksi ja lähestulkoon helteiseksi surkeanoloisen kesän keskellä. Aamulla Cadillac startattiin Isostakyröstä ja kävimme morjenstamassa vielä isän haudalla ennen suurta hetkeä. Kuvaus hoidattaisiin Lapualla, missä tapahtuisi myös vihkiminen ja myöhemmin juhlat.

Kaunis morsian. (Kuva: Tuukka Kiviranta)



Kuvauspaikkana toimi sekä Vanha Paukku, että eräs vanhoja aittoja sisältänyt pohjalainen pihapiiri. Kuvia saatiin koko päivän osalta kasaan toista tuhatta. Cadillac toimi melkein moitteetta, mutta kuvauspaikalta toiselle siirtyessä pyyhkimet nousivat itsellään ylös ja jäivät siihen. Yrittäessäni laskea niitä käsin, murtui toisen pyyhkimen varsi juurestaan. Korjaushommiksi siis meni, mutta asia hoidettiin kuntoon jo seuraavan viikon alussa. Hauskaa oli se, että varren murruttua päätin jättää pyyhkimet yläasentoon. Autoa startatessani ne kuitenkin laskeutuivat itsestään. Tässä vaiheessä nappasin moottorin liittimen irti, että moista poltergeist efektiä ei enää toistamiseen kuvausten aikana sattuisi.





Häät menivät kokonaisuudessaan niin hyvin, ettei oikein mitään parannettavaa näin jälkikäteenkään tule mieleen. Yhteensä 2.5 vuoden aherrus juhlien eteen, 6 vuotta auton rakennusta sekä 13 vuotta seurustelua saivat arvoisensa päivän.

Odottelua. (Kuva: Tuukka Kiviranta)

Tätä tietä olkaa hyvät. (Kuva: Tuukka Kiviranta)

Kuplivaa. (Kuva: Tuukka Kiviranta)


Valmiina lähtöön morsiuspari! (Kuva: Tuukka Kiviranta)

Erittäin iso hatunnosto ja kiitos kuvaajallemme Tuukka Kivirannalle. Tuukka hoiti kuvaukset äärimmäisen rennosti ja rautaisella ammattitaidolla. Ei voi muuta kuin suositella lämpimästi herran palveluksia.

Valokuvaajemme: Tuukka Kiviranta

torstai 9. heinäkuuta 2015

Booliraketti

Pienenä sivuprojektina halusin tehdä häihimme jotain erilaista booliastiaksi. Ihan suoraa ideaa en keksinyt autoaiheiseen astiaan, mutta koska Cadillac oli rakettiaikakauden tuote, päätin tehdä booliraketin!

Lähtökohtana raketille toimi Plastexin 30L armeijahenkinen vesitonkka.
Pohjaksi valitsimme Plastexin SA INT mallisen 30-litran vihreän vesiastian hanalla. Vihreä ei ehkä ole se päivän väri häihin, joten kuorrutin sen muutamalla kerroksella mattavalkoista akryylispraytä.

Osat maalattuna. Vanha alkuperäinen takavalonlinssi lakattiin mattalakalla.


 Korkkiin löysin työmaalta vanhan teollisuusvalaisimen jäähdytysrivoilla varustetun kannan, jonka maalasin mustaksi ja meikkasin vielä valkoisella maalitussilla. Raketin kärki muodostui Orthexin suppilosta ja Bilteman ilmastointiputken pätkästä. Kaiken kruunuksi asensin -59 Cadillacin takavalon, tottakai. Valon sisälle muokkasin Bilteman polkupyörän valaisimesta välkkyvän ledivalaistuksen jonka saa kytkimestä päälle ja pois.

Osien sovittelua.


"Runko" valmiina.


Raketin siivet sahasin 9mm vanerista ja ne kiinnittyvät toisiinsa ristiliitoksella. Siivet muodostavat tonkalle kupin johon se asennetaan ja koko komeus laitetaan vielä 8-litran pesuvadin päälle.

Siivet piirsin CAD:illa ja leikkasin vanerista piirrustusten avulla.

Testikokoonpano.


Pesuvatiin saa mukavasti kuivajäätä ja vettä joka aiheuttaa savuavan efektin. Konsepti oli varsin toimiva ja boolia meni kiitettävästi kaupaksi. Ei muutakuin tuunaamaan!

Lopputulos viimeisteltiin vilkkuvalla valolla sekä tarroilla.

"Yhdistyneet 4.7.2015"