tiistai 28. huhtikuuta 2015

Garage fiftynine uudistuu!

Garage fiftyninen tallilla tapahtuu paljon muutakin kuin Cadillacin ja Mercuryn kunnostamista. Tulevaisuudessa alkuperäinen blogi keskittyy edelleen näihin kahteen autoon ja mahdollisesti myöhemmassä vaiheessa uuteen jenkkiprojektiin, sikäli mikäli sellainen joskus saadaan hankittua. Veljesporukan käsien läpi on kuitenkin kulkeutunut useita erilaisia Mersuprojekteja, joiden painopiste on kuitenkin ollut vanhemmissa käyttö- ja harrasteautoissa. Toisenlaista kunnostustyötä ovat saaneet osakseen useat vannesarjat ja pienemmät osakokonaisuudet.



Koska alkuperäinen blogi haluttiin jättää sellaiseksi kuin se tällähetkellä on, päätin eriyttää muut projektit omaksi sivustokseen. Siinä vaiheessa syntyi Garage59 - Mercedes blogi. Alkuperäiset projektikertomuksen vanhemmista laitteista ovat olleet esillä Mersuforumin nettisivuilla, mutta nyt ne on koottu tiiviiksi paketiksi myös blogin puolelle. Lähitulevaisuudessa mersublogi keskittyy Juhan W123 koristen entisöintien ja Petrin W126 SE mallin entisöinnin ympärille. Eräs alkupään W124 diesel tullaan kunnostamaan museoautoksi, mutta näistä kaikista projekteista lisää myöhemmin. Mukavia lukuhetkiä myös uuden blogin äärellä! Sivujen välillä voi helposti navigoida yläpalkin nappien avulla.

Ei kommentteja: