tiistai 3. maaliskuuta 2015

Neitsytmatka


Sunnuntaina sovimme Alakosken Karin kanssa tutkivamme auton käyntiongelmaa. Aamun valjettua ja munkkirinkiläkahvit nautittuna aloimme tutkimaan ongelman syytä. Auto teki siis sitä että tyhjäkäynniltä kaasua poljettaessa se sammui heti tai ainakin meinasi sammua. Ensin tarkastettiin kaasarin ja imusarjan välinen sauma Motor starterin avulla, ettei se vuoda. Kun kaasua suihkuttaa vuotavaan kohtaan alkaa kierrokset nousta. Näin ei kuitenkaan käynyt joten sauma oli tiivis. Seuraavaksi tutkimme alipainevuodot, joita ei myöskään näyttänyt olevan. Yleisenä ongelmakohtana oleva kiihdytyspumppu otettiin tutkintaan seuraavaksi. Irroitettuaan pumpun ja kaasuvivun välisen linkun, Kari käytti kaasua ja kiihdytyspumppua manuaalisesti, ja kas kummaa auto alkoi ottaa kierroksia. Vipua väännettiin suoremmaksi, jolloin liikematka lyhenee ja kone saa enemmän bensaa. Vielä ei aivan oltu aivan valmiita käynnin suhteen ja päätimme tarkastaa ajoituksen. Kun kerran tälläkertaa oli myös ajoituslamppu mukana saatiin sytkä ihan oikeasti kohdilleen sen ollessa lkuun 7-astetta pielessä tehtaan 5-asteen ennakosta. Nyt kaasua pystyi painamaan jo polkimesta. Vielä hieman petrattavaa jäi, mutta päätimme kuitenkin tehdä sen mitä auto oli odottanut jo vuosikymmeniä, nimittäin ajaa sillä!




(Kuva: Kari Alakoski)

(Kuva: Kari Alakoski)

 
(Kuva: Kari Alakoski)

(Kuva: Kari Alakoski)

Siitä se matka sitten alkaa. (Kuva: Kari Alakoski)

Väsynyt, mutta onnellinen. 3500-työtuntia, saman verran blogiin kirjoittamista, artikkeleita, nettiselailua ja muuta taustatyötä sekä päälle 100000km ajoa tallin ja kodin välillä.. nyt saa tuulettaa.
Jarru pohjaan, vaihde päälle... ei hemmetti sehän liikkuu omin voimin, ensimmäistä kertaa ikinä. tämän kun olisi ollut Isä näkemässä. Pakki päälle ja kotelo ulos tallista. Huh huh, nyt se siis tapahtuu.
Petri huikkasi äiteelle että nyt kyytiin, pääset Cadillacin kanssa neitsyt matkalle. Ja niin me pääsimme. Kävin tien päässä kääntymässä ja parin uuden starttauksen jälkeen palasimme takaisin. Projekti oli saavuttanut yhden tärkeimmistä kulmakivistä, se toimi.

Tämä kaksikko näkyy kesällä tienpäällä takuuvarmasti.
Pientä säätöä sinne tänne, pyöränkulmat, jarrut ym. mutta kaikenkaikkiaan kaikki toimii. Tästä on hyvä jatkaa, ja mikä fiilis kun lenkki oli ohitse. Aivan mahtavaa!

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Onneksi olkoon . On se vaan pirun hieno.