torstai 31. tammikuuta 2013

Rungon tyyppimerkintä


Runko oli purkuhetkellä yltäpäältä ruosteen peitossa enkä sen koommin osannut edes etsiä siitä mitään tehtaan maalattuja merkintöjä saati sitten iskettyjä runkonumeroita. Velimies Juha kuitenkin tutki rungon vielä pesun jälkeen mahdollisten merkintöjen löytämiseksi. Sen verran hyvää säkää kuitenkin oli matkassa että rungon sivupinnasta löytyi tehtaalla maalattu tyyppimerkintä tai sen jäänteet. Hirveän selväksi tuota näkymää ei kuitenkaan voi kuvailla ja kuvasta näkeekin että numeroiden määrittäminen oli melkoista arpomista. Merkinnät siis kuvattiin ennen puhallusta mikäli niille olisi myöhemmässä vaiheessa jonkinlaista käyttöä.



Jossain vaiheessa vuotta 2011 törmäsin jenkkilän ebayssä ilmoitukseen jossa kaupattiin juuri viisysin rungon stenciliä eli sabluunaa jolla kyseinen runkomerkintä voitaisiin maalata. Ilmoituksesta kävi selvästi ilmi että kyseiset merkinnät olivat autokohtaisia ja niiden sisältämä informaatio koostui auton korimallista, valmistuspäivämäärästä sekä mallisarjan numerosta. Hyväksi onneksi kaupan ollut esimerkkisabluuna oli juuri coupen numerosarjalla varustettu, joten sain siitä numeron talteen. Aloin tutkimaan rungosta otettuja kuvia ja vertasin valmiin stencilin numeroita siihen. Rungon kuvia käsittelin melko rajusti photoshopilla lisäämällä kontrastia ja säätämällä valkoisen ja musta määrää saadakseni tekstin paremmin erottuvaksi. Lopulta pystyin hahmottamaan mikä maalin jäämä vastasi mitäkin numeroa tai kirjainta.



Kasasin photoshopissa ebay kaverin kuvaa hyödyntäen symboleista oman auton runkomerkintää vastaavan sabluunan. Nyt kasassa oli siis kaikki tiedot varsinaisen merkinnän toteuttamiseksi alkuperäistyyppisesti. Huonolaatuinen ja pikselinen photoshop kuva vietiin 3D ohjelmaan jossa viivatyökalujen avulla tein symboleista vektorimuotoiset. Valmis viivasto tuotiin illustratoriin jossa tein lopullisen tarratiedoston leikkauspolkuineen.


Tarran leikkasi työmaan kautta eräs yhteistyökumppani, mutta huonoksi onneksi olin arvioinut merkinnän koon täysin pieleen. Matkalla pohjanmaalle soitin vanhalle tuttavalleni Santalan Turolle joka ystävällisesti leikkasi uudet sabluunat 20% pienempänä. Vieläkin jouduin sovittamaan tekstiä pienemmäksi leikkaamalla tarraa, mutta vihdoin sain merkinnän istumaan paikalleen. Erikoista sinänsä että merkintä tulee runkoon käytännössä ylösalaisin. Itse arvelen sen johtuva rungon kasaamisprosessista missä runko on saattanut olla kasauslinjastolla ylösalaisin tai sitten on mahdollista että tyyppimerkinnän lukemista on yritetty helpottaa kun sitä tuijotetaan käytännössä pää alaspäin. Tiedä sitten mikä lopullinen tatkoitus, sitä tarina ei kerro. Harvinaisen kova työmaa yhden onnettoman merkinnän suhteen mutta sielläpähän lepää.



Ei kommentteja: