maanantai 12. marraskuuta 2012

Aika herätä

25.6.2009 Autotalli on jo saanut hieman varustusta. Auton purku voi alkaa.


Kevät meni ja kesä tuli. Cadillac oli lähinnä saanut valohoitoa tallissa. Opiskelukiireet ja motivaation puute eivät innostaneet käymään käsiksi projektiin. Työtä oli vain yksinkertaisesti liian paljon, enkä pystynyt hahmottamaan missä järjestyksessä sitä pitäisi alata tekemään.
Koulun loppuessa olin tilanteessa ettei minulla ollut mitään kesätöitä kyseiselle vuodelle. Taantuma oli ajanut yritykset ahtaalle, joten kesä vietettiin kouluprojektin parissa lähinnä opintolainan avulla. Vapaa-aikaa kuitenkin riitti ja se tarkoitti myös aikaa projektin parissa. Kesäkuussa 2009 päätin mennä kotopuoleen kerralla viikoksi ja otin heti asenteeksi että nyt projekti alkaa toden teolla.

Purku käynnissä. Oikealla koulussa omatoimisena kurssityönä tekemäni korigrillin puolikas.

Ennen työn aloittamista kiersin auton kameran kanssa ja otin muutaman sata kuvaa lähtötilanteesta jossa osat olivat viellä paikoillaan. Sen jälkeen aloitin purkamaan osia keulasta perään päin hieman summittaisessa järjestyksessä tai sieltä mistä ne irti lähti. Paras kaveri oli Sievertin kaasupoltin, Bilteman iso työkalusarja ja tuumaiset kiintoavaimet.  Yritin parhaani mukaan merkitä osat ja pakata ne aihepiireittäin laatikoihin.

Moottori vaatii vielä vähän töitä.
3 päivää purkua takana ja jonkin verran on jo saatu osaa irti.
Ensimmäinen rykäisy tuotti neljän päivän osalta toivottua tulosta ja vihdoin työt oli saatu käyntiin. Muutamista jumiutuneista pulteista johtuen jäi vielä etupenkki paikoilleen.


Ei kommentteja: