tiistai 28. lokakuuta 2014

Äänentoiston päivitys



Jo hyvin projektin alkuvaiheessa törmäsin nettiä selatessani uusiin retrosoittimiin, jotka istuvat paikalleen vanhaan autoon melko autenttisen näköisesti. Toki kokenut harrastaja näkee eron, mutta tavan tallaaja ei ohjelmalähteen vaihtoa huomaa. Caddyn alkuperäinen soitin puhdistettin ja kunnostettiin ulkoisesti, vaikka sitä ei ainakaan toistaiseksi ole tarkoitus paikalleen laittaakkaan. Mankka toimi asiallisesti kun sitä aikanaan kokeilin pian auton hankkimisen jälkeen.

Retrosoundin USA-630 Soitin saapui pohjanmaan perukoille jo 2009 vuonna, joten se kerkesi odottamaan asennusta melkein viisi vuotta. Kaiuttimien suhteen suunnitelmat olivat aukiaaina viime kevääseen asti. Alunperin ajattelin tehdä uudet pohjat itse vakiopaikoille, ja asentaa niihin 2x vakiota pienemmät kajarit stereoäänen saamiseksi. Näin olin tehnyt jo Mercuryyn pari vuotta takaperin.



Päädyin kuitenkin lopulta ostamaan samaisen Retrosoundin koaksiaalikaiuttimet joissa on tuplapuhekelat. Näin yhdestä kaiuttimesta tulee periaatteessa kaksi ja stereoääni on mahdollista saavuttaa, vaikkakin elementit on käytännössä toisissaan kiinni. Näiden ämyrien puolesta puhui myös 70% suurempi bassokartion pinta-ala suhteessa kahteen pienempään kaiuttimeen. Kaiuttimien koot on autossa takana perinteinen 6x9" ja edessä 4x10".



Radion asennuksessa käytin auton alkuperäisiä säätönuppeja sillä mankan mukana tulleet olivat halvan näköiset. Vaihtoehtoja äänentoistolle harrasteautoon on nykypäivänä melkoisesti, mutta itse päädyin tähän ratkaisuun. Nähtäväksi jää päivitetäänkö järjestelmää myöhemmin ulkoisella vahvistimella ja subwooferilla. Niiden asennus tulisi tietenkin noudattamaan auton muotokieltä ja olisi poistettavissa autosta milloin vaan jälkiä jättämättä.

Ei kommentteja: