lauantai 15. helmikuuta 2014

Kromia ja lasia

Karmit alkuperäisessä kunnossaan.

Paketillinen valmiita kromiosia vihdoin kotona.

Joulukuussa 2013 tupsahti postin mukana isohko paketti suoraan Puolasta. Vihdoinkin ensimmäiset oikeasti kromatut osat olivat saapuneet. Hieman kromiosien suhteen viisastuneena päätin siis lähettää osia kunnostettavaksi hieman pienemmissä erissä. Tietenkin tuosta tulee ylimääräisiä lähetyskuluja, mutta toisaalta siinä on etuna se että kaikki osat eivät mene kerralla jos jotain tapahtuu ja toiseksi pienemmän satsin kunnostaminen on halvempaa mikä tietenkin tekee siitä vähän helpompaa talouden kannalta. Ainakaan meikäläisellä ei ole heittää neljää tonnia käteistä tältä seisomalta osien kromaamiseen, mutta pienissä erissä ja pitkällä aikavälillä se on jotakuinkin mahdollista.

Työn jälki oli hyvää ja aikataulu varsin nopea, vaikkakin luvattu toimitusaika tuplaantui.
Suunnittelin osien lähetyksen niin että ne lähtevät entisöitäviksi tarpeellisuusjärjestyksessä. Puskurit ja muut on tarkoitus teettää viimeisenä, sillä niiden kiinnittäminen tapahtuu kuitenkin vasta auton ollessa muilta osin valmis. Ensimmäisenä lähtivät siis sivuikkunoiden karmit poislukien oven lasien alakarmit, joista puuttui kiinnike tuossa vaiheessa. Lasit olin teettänyt jo vuosia sitten Seinäjoen lasipalvelussa ja ne olivat odotelleet asennusta jo tovin. Rubber the right waylta tilasin jo aiemmin karmien kiinnitykseen laseihin tarvittavaa korkkinauhaa.

Kromauksen jälkeen rullat näyttivät melko karuilta. Tässä vaiheesa holkit on porattu irti karmeista.

Jälleen kerran työkuva helpottaa sorvin ääreen siirtymistä.
Saatuani karmit takaisin totesin jäljen olevan huippuluokkaa. Tavaraa oli kuitenkin uitettu sen verran paljon että rälläkkää joutui näyttämään muutamaan paikkaan että kiinnityskohdat menivät paikoilleen. Samalla huomasin että niitatut ikkunarullat olivat saaneet pahasti siipeensä ja tulin siihen lopputulokseen että ne olisi vaihdettava. Nippelit.fi löytyi juuri täydelliset uuden nylon rullat, mutta niihin myytävät holkit olivat 6mm reikään tarkoitettuja ja reijät karmeissa olivat 8mm. Tilasin siis vain rullat ja päätin tehdä holkit itse. Sorvasin terästanko aihiosta uudet holkit, jotka muokkasin ruuvikiinnitteiseksi alkuperäiseten niitattujen sijaan. Valmistuttuaan holkit kävivät sinkkikylvyssä ja kiinnitin ne paikalleen ruuvilukitteen ja kuusiokolopulttien avulla. Nyt rullat olivat siistit ja ennenkaikkea toimivat.


Vanhoista holkeista poiketen holkkien keskelle porattiin reikä ja se kierteytettiin niin että asennus tapahtuu pultilla niittaamisen sijaan.

Vielä kerros sinkkiä ja osat ovat valmiit.

Asennettuna paikalleen. Toimii!
Eräs perjantai ilta oli tarkoitus asentaa lasit karmeihin, mutta eihän se ihan niin vain käynytkään. Toinen tuuletus ikkuna oli väärin leikattu joten se meni uusiksi, mutta toisen sain kohtuullisen vaivattomasti asennettua 0.75mm korkkinauhan avulla. Isoihin karmeihin tuo ohuempi nauha oli liian ohutta mutta siihen tarkoitettu 1.5mm nauha taas liian paksua. Yritin asentaa laseja paksumman nauhan avulla valehtelematta varmaan 10 tuntia välillä ohentaen nauhaa lamellilaikalla rälläkällä ja ties millä taktiikalla. Lopulta oli kuitenkin pakko heittaa hanskat tiskiiin ja luovuttaa. Ongelma johtuu siitä että kromaukseesa U-kourun yläreunoihin oli kertynyt niin paljon materiaalia että näillä tiivisteillä asennus ei tulisi onnistumaan.

Kumimatosta leikattiin sopivia 50mm soiroja lasien asennusta varten. Leikkuri oli varsin kätevä työväline saksien sijaan.
Tutkailin Etran sivuja seuraavaksi ja huomasin että heillä on tarjolla 1mm vahvaa kumimattoa. Hyllyssä sattui olemaan tuolloin vain neliöhinnaltaan reilusti kalliimpaa öljynkestävää versiota, joten ostin sitä. Työmaalta löytyi sopivasti erikoispitkä paperileikkuri, jolla leikkelin sopivia soiroja ikkunoita varten. Tämä kumimatto osoittautui aivan tautisen hyväksi tavaraksi, sillä sen kanssa lasit upposivat suorastaan vaivattomasti paikalleen, mutta narahtivat kiinni sen jälkeen kuin liimattuina. Asennuksessä käytin liukasteena Vinyl & rubber carea jolla sain asennuksen helpottumaan.

Ensimmäinen karmi valmiina ja ylimääräiset kumin soirot leikattuna.


Valmiit karmit saisikin seuraavaksi asentaa kunnostettujen apulaitteiden ja kiskojen kanssa paikalleen.

Valmis paketti mallattuna oikeaan asentoon ja valmis asennettavaksi.

Ei kommentteja: