Kiiltoa sisustaan osa II

Tästä se taas lähtee. Kamat purkuun ja pohjatöihin.

Jo pian saatuani ensimmäiset sisustan osat pinnoituksesta edelliskeväänä aloin vertailemaan kustannuksia lähes pilalle syöpyneiden sinkkivaluosien oikeasta kromauksesta verrattuna metallointiin. Ero on siinä mielessä suuri että kromauksessa pohjien teko on se mistä hinta käytännössä muodostuu eikä varsinainen pinnoitusmateriaali. Ehkä se on hieman huijausta jos pohjat pystyy tekemään itse käyttäen aivan tavallisia kittejä ja hiontavärejä, mutta toisaalta automaalia vastaava kestävyys varmasti riittää moneen harrasteautoon jossa osia kosketetaan muutenkin harvoin ja varovasti. Automaalitasoinen pinnankestävyys johtuu siis siitä että metalloinnissa muodostuva hopeapinta lakataan ja lakka vastaa käytännössä auton lakkapintaa vaikka eri tavaraa onkin.

Osat alkuperäisessä loistossaan. Joitakin oli ehditty hieman putsaamaan ja aloittamaan Puolassa,

 

Juuri palautuneet kromiosat suivaannuttivat sen verran että päätin ottaa toisen erän käsittelyyn sekä nopeuttaakseni entisöintiprosessia että hieman päästäkseni halvemmalla. Ongelmana vain oli että nyt mukana oli reilusti isompia kappaleita alkaen mittariston varmaankin 10kg painavasta kehyksestä aina konepellin ilmanottoritilöihin. Toinen huono tekijä on aina kiire, jonka vaikutukset näkyivät vasta sitten valmiissa osissa. Mutta ennen lopullista paljastusta kerrattaanpa hieman mitä prosessi vaatii.

Lähtokohtana täysin käsittelemätön osa.

Sinkkipainevalukappale on syöpynyt pahasti ajan kuluessa.

 

Mittariston kehys on yksi hankalimmista -59 osista joita kromataan. Onnistumisprosentti on melko alhainen.

Teräksiset penkin alusreunukset olivat ruostuneet, mutta eivät onneksi puhki.

Osat mitkä saapuivat olivat siis täysin pesemättömiä alkuperäisiä 42 vuotta paahteessa seisoneita osia, jotka olisivat olleet monen harrastajan mielestä täyttä roskiskamaa. Pistesyöpymiä ei ollut vain muutamaa vaan osat olivat kauttaaltaan syöpyneitä. Kromaajalle tämä olisi tiennyt varmaankin kymmenien ellei satojen kraaterien poraamista ja täyttöä.

Puoliksi puhallettu kehys paljastaa alta yhtenäisen pinnan, mutta täynnä kraatereita.

Karraterit täytyy saada täysin auki eikä kromi"suikaleita" saa jäädä kiinni.

Sanomattakin selvää että tallaisessa paikassa olevien kraatreiden paikkaaminen on järjetön homma.

Valmistelu alkaa siitä että puhallan osat puhtaaksi kaikesta irtokromista ja samalla syöpymät avautuvat kunnolla. Kromihan ei irtoa muutoin kuin kemiallisella käsittelyllä, mutta puhaltamalla osat pinnasta tulee yhtälainen ja tasaisen karhea mikä toimii myös paremmin tartunapintana kitille ja hiontavärille.

Pinnat kitattiin 4CR:n alumiinikitillä joka tarttuu muovikittia paremmin hankaliin ulkonurkkiin. Myös hyvä muovikitti toimii.

Pohjat hiottuna ja valmiina hiontaväriin.

Puhallettu puhdas pinta kitattiin aiemmassa tapauksessa muovikitillä ja uuden satsin kanssa käytettiin alumiinisekoitteista ”teräskittiä”. Muovikitti ei tahdo pysyä tuollaisissa 1x1mm kraatereissa, joten kovempi teräskitti aja paremmin asiansa. Toisaalta taas teräskitti ei tasoitu yhtä hyvin ja pinnan virheet ovat kuitenkin yleisempiä kuin laadukkaan muovikitin kanssa.

Hiontavärin kuivuttua pinta on jo kohtuullisen tasainen.

Lähestulkoon tärkein pohjatyön ainesosa on hyvä hiontaväri. Itse suosin mustaa DeBeerin hiontaväriä joka ei ainakaan omissa projekteissa kutistu läheskään niin paljon kuin muut. Ensimmäisessä satsissa käytin DeBeeriä ja toisessa Bodyfillin mustaa, mikä osoittautui virheeksi. Toinen virhe oli myös lähettää pinnoitukseen toisella kerralla puhkihiottuja kappaleita kun edelliskerralla osat olivat ensimmäisen vesihionnan jälkeen uudelleen maalattu ja hiottu vain kevyesti.

Hionta tapahtuu vesissä pinnan laadusta riippuen 400-600-800-1000-1200-1500-2000 papereilla. Tämän jälkeen, kuten jo edellä mainittiin, olisi hyvä maalata toinen hiontavärikerros esimerkiksi 600 jälkeen ja hioa loput aiheet vasta myöhemmin.

Pohjavalmiit osat pakataan huolellisesti ja lähetetään pinnoitusta hoitavaan yritykseen joita löytyy Suomesta ainakin yksi ja ulkomailta useitakin. Värivalikoima kattaa yleensä sekä ”kromin” että ”kultaisen”.

Valmiit osat muutaman viikon jälkeen.

Lähtökohtaan nähden ok, mutta ei täydellinen.

Ritilöiden pohjat maalattiin mustaksi epätaisuuksien peittämiseksi.

Tämän kertaiset osat saapuivat n. 4 viikon kuluttua lähetyksestä ja pohjatöissä ollut kiire näkyi selvästi laadun heikkoutena. Noin puolet osista olivat hyviä mutta lopuissa oli sitten enemmän ja vähemän sanomista. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että sinkkipainevalujen kanssa voi käydä huonomminkin sillä monista sulamistapauksistakin olen kuullut. Eikä se oikean krominkaan pohjatyö aina onnistu jos lähtökohta on näinkin huono. Loppujen lopuksi osat ovat varsin mehevän näköiset kun vertaa niitä lähtötilanteeseen oli allekirjoittanut nyt sitten täysin tyytyväinen tai ei.