Pienen pojan haave

1959 Cadillac Coupe De Ville. Rahtausalueella Californiassa kesällä 2008.

 

Ala-aste ikäisinä pojanviikareina kuljimme pyörällä pitkin Lapuan kujia. Eräänä iltana päädyimme yhden lähiön talon edustalle töllistelemään jotain käsittämättömän isoa autovanhusta. Auto oli selvästikin jenkki, siitä ei ollut epäilystä, olinhan kuunnellut jo pitkään isäni kokemuksia nuoruusvuosiltaan Kanadasta. Jättimäiset siivet ja sulava ulkonäkö oli jotain sellaista, mitä ei ollut niissä piireissä ennen nähty. Jostain syystä tämä kyseinen kulkupeli jäi vaivaamaan, ja sitä käytiin sekä kavereissa että ihan yksikseenkin salaa vilkuilemassa. Teini-ikäisenä autohaaveet kohdistuivat tuohon toiseen miellyttävään eurooppalaiseen merkkiin, mutta silti jossain takaraivossa kyti ajatus tuon sittemmin Cadillaciksi selvinneen auton omistamisesta. Aika kului, mutta auton luona käytiin aina välillä katsomassa että se on tallessa. Täysi-ikäisenä päätin tehdä asialle jotain, joten soitin omistajalle. Tietenkään auto ei ollut myynnissä, vaikka siinähän se oli maannut leposijoillaan jo pitkälle toistakymmentä vuotta.

Vihdoin vuonna 2008 se tapahtui. Olin juuri myymässä silloista pitkäaikaista harrasteautoani ja tilalle oli saatava jenkki. Sen jenkin oli myös oltava Cadillac 1959. Olin jo pitkään seurannut myyntipalstoja, mutta vielä ei ollut tärpännyt, eikä taloustilanne olisi mitään hankintoja mahdollistanutkaan. Oli kuitenkin selvää, että vanhasta autosta saatavilla rahoilla olisi mahdollista hankkia edes aihio. Kyselin monilta välittäjiltä auton tuottamista Suomeen, mutta kovat kulut hirvittivät. Törmäsin sattumalta pieneen ilmoitukseen veekasi-lehdessä, jossa mainittiin yksinkertaisesti: harrasteautoja. Melkoinen yllätys kuitenkin oli että firman sivuilla oli kuva vielä amerikassa majailevasta viisysistä. Auton kuvat eivät antaneet kovinkaan mairittelevaa mielikuvaa kunnosta, olinhan kuitenkin etsimässä ajokuntoista yksilöä, eikä tämä ollut sellainen. Pidimme myyjän kanssa yhteyttä muutaman viikon ja parempia yksilöitä etsittiin USA:sta. Yrityksistä huolimatta ei tärpännyt. Eräänä päivänä kaveri mainitsi ihan kuin ohimennen, että se nettisivujen auto oli nyt Suomessa ja ainoastaan 60km päässä nykyisestä kotikunnastani. Seikkailumielellä lähdimme tyttöystäväni kanssa katsomaan autoa eräs lauantaipäivä alkusyksystä 2008 ilman minkäänlaista hinkua kaupantekoon. Siinä pällisteltäessä liikkeen tarjontaa syrjäisen kylän laitamilla olevalla maatilalla, ei Cadillacista näkynyt jälkeäkään. Myyjän saapuessa paikalle, kertoi hän auton olevan vielä merikontissa lukkojen takana. Se hetki, kun kontin ovet aukesivat ja pöly hieman laskeutui, jäi ikuisesti mieleen; pinkki. Olin koko ajan kuvitellut että menen katsomaan valkoista Coupe De Villeä, jonka olisin ehdottomasti halunnut muuttaa Vegas turqoise- vihreäksi, mutta että aito pinkki Cadillac. Tyttöystäväni mainitsikin paikanpäällä pidetyssä pikapalaverissa, että jos väri pysyy niin osta pois. Myyjä pudotti vielä varsinaisen pommin ja tiputti hinnan kertaheitolla kohdilleen - olin myyty, ja niin oli autokin. Haave oli toteutunut!

 

Auto välitysfirman pihassa syyskuussa 2008. Tällaisena sen ensimmäisen kerran näin paikanpäällä. Osiltaan täydellinen auto vaikutti lupaavalta lähtökahdalta projektiksi. Olihan se alusta asti selvää, että täydellistä entisöintiä tässä oltaisiin tekemässä.