maanantai 19. marraskuuta 2012

Back in business

Jumissa! Yksi mäntä oli ruostunut niin pahasti kiinni sylinteriin, ettei konetta voinut pyörittää.

Vuosi vierähti Mercuryn kunnostamisessa ja uuden työpaikan tapojen ja toimien harjoittelussa. Syyskuussa 2011 sain vakituisen työsopimuksen ja suurin jännitys työllisyyden suhteen helpotti. Cadillac odotti kuitenkin edelleen sitä suurta ja kuuluisaa inspiraatiota. Pahin cruisailu himo oli saatu taltutettua Mercuryn avulla, ja sen kunnostus savotta oli vienyt miehestä mehut taas vähäksi aikaa.
Cadillacia kunnostettiin enemmän ja vähemmän tiiviisti aina joulukuuhun 2009 asti ennen lähes vuoden kestänyttä taukoa.
Alkuperäinen Matching numbers 390cid moottori ja vaihdelaatikko otettiin jo aiemmin syksyllä -09 työn alle. Kuten jo aiemmin kerroinkin, ei moottori ollut käyntikunnossa ostohetkellä, eikä sen sisuskalujen kunnosta ollut minkäänlaista tietoa. Sama päti myös alkuperäiseen Hydramatic automaattivaihteistoon, joka edustaa viisysi mallien alkupään Hydramatic mallistoa. Haasteita tekniikan suhteen syntyi heti alusta alkaen. Konetta yritettiin pyörittää, mutta mikään ei liikkunut sen sisällä. Päätin yrittää irrottaa vaihdelaatikon moottorista, mutta koneen liikkumattomuus aiheutti myös siihen ongelmia. Vauhtipyörän pulteista sain kaikki muut irti paitsi sen viimeisen. Mitään ei ollut tehtävissä pultin irrottamiseksi ellei konetta saanut pyörimään, sillä vauhtipyörän asentoa piti saada liikutettua ja pultti tuotua näkyville. Ei siis auttanut muu kuin lähteä purkamaan konetta laatikon ollessa vielä paikallaan. Irrotin ensimmäisenä kannet nähdäkseni onko ongelma männissä. Kansia irroittaessani huomasin yhden vääntyneen työntötangon, joka kieli jo hieman jumiutumisesta. Osa männistä oli täysin kuivia ja tätäkautta myös ruosteisia, kun taas osa oli selvästi kosteita ja paremman kuntoisia. Näytti siltä että sylintereitä oli yritetty jossain vaiheessa liottaa jo aiemmin. Irroitin seuraavaksi öljypohjan ja tutkin alakerran tilannetta. Kampi ja kanget vaikuttivat hyviltä ja ne olivat yltäpäältä öljyssä niinkuin pitääkin. Mäntien kunnosta ei alhaalta käsin pystynyt sanomaan oikeastaan mitään. Päätin jättää koneen muhimaan ensikertaan ja sylintereihin kaadettiin polttoöljyä. Suurimmasta osasta sylintereitä öljy valui vähitellen läpi, joten ongelmatapauksen pystyi paikoittamaan. Kaikkiaan kolme sylinteriä eivät päästäneet mitään läpi joten jäin odottamaan vaikutusta. Parin viikon päästä öljyt olivat edelleen tilassaan, eikä silminnähtävää liukenemista ollut havaittavissa. Tyhjäsin sylinterit ja yritin pyörittää kampiaksilaa tuloksetta. Sylintereihin annettiin lämpöä ja niitä naputeltiin puukalikoilla, mutta vieläkään ei saavutettu toivottua vaikutusta. Tällä kertaa kuitenkin liikkuvat männät ja niiden kanget poistettiin. Myös kaikki mutterit avattiin ja yritettiin tätä kautta saada osia liikkeelle. Mitä tahansa sitten tekikin, männät pysyivät paikallaan. Niinpä niiden annettiin vielä levätä ja päälle kaadettiin tuoretta bensaa. Jälleen kaksi viikkoa ja odottavaisin mielin kokeilemaan miten käy. Hieman lekaa ja puupalikkaa ja kappas, ensimmäinen irti. Toiseen saikin käyttää sitten jo enemmän tarmoa eikä siitä siltikään tullut yhtään mitään. Siirryin kolmanteen, ja se liikahti hieman. Kampiaksilan asento ei kuitenkaan sallinut männän lyömistä. Niinpä jatkoin toisen mätkimistä. Mäntää hakattiin vähän millä sattuu, mutta lopuksi turha siveys heitettiin romukoppaan ja otettiin työkaluksi tunkinvarsi ja isoin leka. Lopulta mäntä halkesi ja tuli ulos osina. Lopulta siis pystyin pyörittämään kampiaksilaa ja sain viimeisenkin männän ulos ja irroitettua sen viimeisen pultin vauhtipyörästä. Samalla tuli purettua myös koko kone ikäänkuin vahingossa.


Kaikki keinot olivat lopulta sallittuja kun moottori piti saada purettua. Mukana auttamassa Sami, Tuppu ja Henri.

Koneen lohkon kunnostuksen päätin antaa Lapuan Hiomopalvelun käsiin. Lohko ja kannet kuljetettiin loppuvuodesta 2009 Honkimetsään odottelemaan toimenpiteitä. Vaihdelaatikko sen sijaan siirrettiin jo kromattavien osien lähettämisestä vastanneelle Jukalle Vaasaan. Jukalla on paljon kokemusta kiihdytyspuolelta joten vaihdelaatikoiden kunnostus ja korjaus ovat hänelle ja muulle talliporukalle tuttua puuhaa.
2010 vuosi meni kuten meni, eikä ylimääräistä rahaa projektiin ollut, saati sitten kalliisiin moottorin tai vaihdelaatikon osiin. 390-lohko oli kuitenkin jo hiekkapuhallettu pian saavuttuaan Hiomolle ja kaikki hankittavat osat ja koot olivat selvillä. Kuitenkin vasta Mercuryn valmistuttua aloin selvitellä varovaisesti tavaroiden tilannetta. Aikaa oli kulunut jo parisen vuotta. Kaikki olivat kuitenkin tallessa joten aloin todenteolla hankkimaan osia kasaan. Ensimmäiseksi hankin kaiken tarvittavan moottoriin Internal engine partsilta USA:sta. Parin viikon päästä Marraskuun alussa 2011 saapui yksi odotetuista paketeista ja osat kiikutettiin Hiomopalvelulle. Joulukuun alussa lähti tilaus vaihdelaatikon korjaussarjasta jälleen USA:han. Tälläkertaa toimituksesta vastasi Autotran US. Joulun välipäivinä löysivät laatikonkin osat Vaasaan Jukan tallille.

Kaksi vuotta koneen purkamisen jälkeen sain vihdoin tarvittavat osat hankittua.

Ei kommentteja: