torstai 11. lokakuuta 2018

Hattuhyllyn uusinta ja uudet vaimentimet

Kevään käyttöönottofikseihin kuului myös uusien etuäänenvaimentajien vaihtaminen. Kuskinpuolen änkkäri sai -17 kauden alussa hieman siipeensä, kun tunkki luiskahti runkoaisan sivuun ja auto mossahti äänenvaimentajan kohdalta tunkin päälle. Ei onneksi vakavampaa sattunut, mutta vaimentimen lähtö vääntyi ja siihen tuli lommo. Tämähän ei käy päinsä tämän tasoisessa autossa ja vaimentimet laitettiin vaihtoon. Harmittavasti aiemmankaltaisia vaimentimia ei ollut enää saatavilla, joten jouduin hankkimaan uudet aavistuksen erikokoiset mutta tarkoitukseen käypäiset mallit Marteliukselta. Ainut muutos mitä piti tehdä oli vameintimen takaa lähtevän putken muhvin katkaisu, että se mahtuu uuden vaimentimen sisään. Uudet änkkärit olivat -59 alkuperäisiä lähempänä, joten ylimääräiset klemmarit voitiin poistaa, ja nyt kiinnitys on täysin alkuperäistä vastaava. Ääniin muutos ei vaikuttanut mitenkään.


Vanha vaimennin lommoineen

Uusi alkuperäistä paremmin vastaava vaimennin. Molemmat puolet vaihdettin.
Toisena korjauksena tuli hattuhylly. Aiemmin tehty pahvinen hylly joka päällystettiin muoviverkolla lämpeni auringon paahtessa niin että se oli usein kuprulla. Se ei taas kerran näyttänyt hyvältä tämän tason autossa, joten hankin tilalle alkuperäisen kaltaista juuttikangasta.








Tätä tavaraa löytyi ihan Kärkkäisen kangasosastolta huimaan 6e/m hintaan. Kangas värjättiin oikeaan sävyyn ruiskulla ja ihan liuotinohenteisella 2K värimassalla molemmin puolin. Pahvi uusittiin samalla ja kangas liimattiin paikalleen kontaktiliimalla. Lopputulos on huomattavasti arvokkaamman ja alkuperäisemmän näköinen.








Korjausten jälkeen auto sai jälleen jokakeväisen pesun ja vaihauksen. Tälläkertaa vahana toimii Meguiars Ultimate paste wax, jota voin kyllä suositella.




Ei kommentteja: