torstai 11. lokakuuta 2018

Kesän tapahtumia 2018

Auto valmiina kauteen 2018

Lapuaa kohti laukeuksien maisemissa.





Tämän kesän tapahtumat ovat olleen oman osallistumisen suhteen sen verran vähissä, että on helpompi koostaa ne kaikki yhteen. Vaikka kesä oli mitä hienoin, oli kuitenkin muutakin tekemistä niin paljon, että Cadillac vietti aikaansa aina heinäkuun puoleen väliin, ennen kuin pääsi tien päälle.


Gasoline Meeting aamulla 15.7.




Petri ja Juuso olivat mukana Ässällä.




Ensimmäinen tapahtuma oli Lapuan Gasoline Meeting, johon olisin halunnut osallistua jo vuosi sitten. Keli oli jälleen uskomattoman upea, jopa tukahduttavan kuuma ja väkeä piisasi. Lapualla kun oli, tuli myös pyörittyä vanhoilla kotikulmilla, missä oli rakennuksen sijaan enää tyhjä tontti. Vuosituhannen alussa perheen yritys oli kyseisellä paikalla rakennuksen alakerrassa ja yläkerrassa olivat asuintilat. Kellarissa koottiin yhtä ensimmäisistä isoista projekteista, Honda NSR 125:sta.


Kotinurkilla. Ainoastaan talo puuttuu.


Vihdoin matka jatkui kohti Lahtea. Auto meinasi kärsiä rajusti lämpöongelmista kuumana kesäpäivänä matkaa taittaessa, mutta ongelmat hävisivät reilun sadan kilometrian ajon jälkeen. Liekö jäähdytysjärjestelmässä ollut ilmalukko.
Lahdessa toki osallistuttiin paikallisiin cruisingeihin, mutta isompi ensimmäinen tapahtuma oli Orimattilan cruising, jossa tuli piipahdettua nopeasti ennen samana iltana olevaa Route24 Cruisingia.


Lahteen menossa heinäkuussa.

Orimattila cruising.

Aito reliikki.







Routelta Paroni valkkasi auton päivän sykähdyttävimmäksi ja mukaan tarttui Gulfin t-paita ja muutama saunakalja. Erittäin mukava palkinto.








Ei kommentteja: