maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kestävähköä kehitystä

Ensimmäinen Lahden cruising Cadillacilla kesäkuussa.
Cadillacin ensimmäinen todellinen ajokesä starttasi hienosti, mutta heti Lahteen päästyään alkoi pienet murheet siivittää ajonautintoa. Heti ensimmäisessä cruisingissa Lahden Ace cornerilla auto jämähti poislähtiessä museon risteykseen. Onneksi ohikulkijoilta saatiin työntöapua ja auto lykättiin parkkiin viereisen rakennuksen pihaan. Sattumalta työkaverini sattui olemaan paikan päällä ja tutkimme autoa porukalla. Autolla oli ajettu täyteen tankkaamisen jälkeen 70 mailia. Siitä huolimatta kone ei saanut bensaa mikä oli helppo todeta lasisen suodatin kupin pinnasta. Motorstarterilla auto saatiin käymään mutta heti suihkuttamiseen loputtua sammui taas. Päätimme kokeilla helpointa vaihtoehtoa ja hakea lisää bensaa. Noin puolen tunnin kuluttua ja 20 lisälitran jälkeen moottori hyrähti käyntiin ja kävi ilman ongelmia.
Ajoin suoraa tankkaamaan laarin täyteen, mutta sinnehän ei mennyt kuin muutama litra. Oli puhetta tankkiin mahdollisesti aiheutuvasta alipaineesta, joten porasin tankin korkkiin pienen reijän ongelman poistamiseksi.

Lähes 500km reissua takana ja ongelmat alkavat illan cruisingista lähdettäessä.
Muutama päivä myöhemmin päätimme käydä syömässä Heinolantien varressa olevalla BusBurgerilla. Sinne asti kaikki meni hienosti, mutta jälleen poislähtiessä auto sammui tiensivuun muutaman sadan metrin jälkeen. Kupin pohjalla oli jälleen vain vähän bensaa. Eihän siinä auttanut kuin lähteä hakemaan toista autoa taksilla. Hain jälleen kannullisen 98:ia ja lurautin vähän myös kaasariin. Auto ehti tuossa välissä olla tien sivussa tunnin verran. Yllättäen kone lähti taas käymään ja ajoin kotiin.

 

Kotona aloin tutkimaan asiaa, mutta mitään selvää syytä ei asialle löytynyt. Vaihdoin bensapumpun letkun konehuoneen päähän sillä vanha letku tuntui pehmenevän ja menevän lyttyyn kuumetessaan. Samalla kiristin pumpun ruuvit. Nostin auton ilmaan ja tutkin bensalinjan pohjasta sekä tankin pään letkun, kaikki näytti olevan kunnossa ja syytä olikin onhan kaikki tankista pumppuun asti uutta. No remonttihommat vähän paisui sillä auto oli täryyttänyt tietyssä nopeudessa oikeastaan koko ajan, joten irroitin kardaanin ja vein sen tasapainoitettavaksi Lahden Kansityöhön. Heittoahan siinä oli ja osa vanhoista painoista poistettiin ja uusia hitsattiin eri paikkaan. Irroitin toistamiseen myös vaihdelaatikon öljypohjan sillä vuoto ei poistunut edellisellä kerralla. Pohjan ruuvin reijät olivat venyneet reilusti joten oikaisua tarvittiin. Tälläkertaa pääsin oikomaan pohjaa työmaan metallipajalle ja hommasta tulikin jotakin. Uusi tiiviste tarttui jälleen matkaan US-Partsilta. Myös täyttöputken juuresta valutti vaihteistoöljyä, joten sen läpivientireikään asennettiin uusi O-rengas pohjan ollessa irti. Niputin auton kasaan juuri ennen heinäkuun Stadin cruisingia ja lähdimme kohti Helsinkiä. Minkäänlaista ongelmaa moottorin suhteen ei ollut menomatkalla. Hieman tärinää autossa sen sijaan edelleen esiintyy, mutta tälläkertaa syy löytynee renkaista. Noita pyöriä kun ei tasapainoitettu ollenkaan aluksi kun pinnavanne/rättirengas yhdistelmän saaminen edes sinnepäin painoon vähän niin ja näin. Näyttää kuitenkin siltä, että ainakin sitä on kokeiltava.

Kauppatorilla 1.7 ja aurinko paistaa.
Kauppatorilta lähtiessämme kaikki sujui hienosti ensimmäisiin valoihin asti, jolloin tuttu kakominen alkoi. Jälleen kerran avuliaiden ohikulkijoiden kanssa työnsimme peltilehmän vähän väljemmälle alueelle pois risteysalueelta. Tälläkertaa kannullinen bensaa odotti valmiina kontissa, mutta kas kummaa siitä ei ollutkaan apua. Ei edes kaatamalla sitä suoraan kaasariin. Myöskään motorstarter suihke ei herättänyt uinuvaa 390:iä. Kone oli melkoisen kuuma, ja niin se oli ollut myös edellisten kertojen aikana. Ongelma siis esiintyy lähinnä liikenteeseen lähtiessä kuumalla koneella, ei ajomatkan aikana. Puolisen tuntia konetta jäähdyteltyämme se käynnistyi kuin palmun alta ilman minkäänlaista ongelmaa. Syypää alkaa vaikuttaa bensapumpulta joka on Airtexin uustuotantopumppu. Vanhaan pumppuun tilasin korjaussarjan ja kunnostin pumpun ulkoisesti. Alkuperäinen "made in USA" mallinen pumppukin paljastui Airtexin tekeleeksi.  Miksi pumppu ei sitten toimi kuumana, sitä en ymmärrä. Heinäkuun puolessavälissä olevaan Big Wheelsiin olisi tarkoitus osallistua, mutta auton oikuttelu vähän aiheuttaa jännitystä. Korjaussarja saapunee pumppuun lähipäivinä, jolloin pääsen kokeilemaan toisen pumpun vaikutusta tilanteeseen.

Paluumatkalta sai sentaan myöhästyneen aikataulun vuoksi hienoja usvakuvia.
 

Ei kommentteja: