Pinnalöytö

Caddyn alla oli ostettaessa alkuperäiset 15" teräsvanteet, tai niin ainakin kuvittelin. Lisäksi takaluukusta löytyi 4kpl enemmän ja vähemmän kolhiintuneita alkuperäisiä kapseleita. Viisysiin kuuluu myös varapyörä joten etsin puuttuvaa vannetta ja löysinkin sellaisen Overdrive foorumin avustuksella eräältä rannikkolaiselta harrastajalta. Hauskaa sinänsä että kyseinen pyörä oli myös alkuperäinen varapyörä jossa oli edelleen uutena asennettu rättirengas päällä. Kaikista pyöristä irroitettiin renkaat ja aloin sittemmin tutkimaan pyörien kuntoa tarkemmin. Minulla oli nyt siis viisi vannetta, mutta kaikki keskenään erilaisia! Kolmessa oli rakenne samanlainen, mutta keskiön prässätyssä kupissa oli erilainen kuviointi. Kaksi vannetta taasen oli vanhemman Cadillacin perua. Metsästin täyttä sarjaa aikani mutta tuloksetta. Mikäli alkuperäiset kapselit haluttaisiin käyttöön olisi vanteiden oltava myös alkuperäiset. Netin kuvatarjontaa selaillessani kiinnitin huomioni -56 vuosimallin ja vanhemmissa Cadillaceissa käytettyihin Kelsey Hayes pinnavanteisiin. Omasta mielestäni pinnat leveillä valkosivuilla varustetuilla rättirenkailla olivat ehdottomasti paras vaihtoehto vielä muutaman vuoden uudenpaankin malliin. En ajatellut ostavani pyöriä ennen auton valmistumista, mutta sattumalta Etelä-Suomessa tuli myyntiin -12 alkuvuodesta eräs vähän käytetty sarja Kelseyn replicoita. Myyjän kaupiteltua sarjaa useita kuukausia tarjosin huumorilla suorastaan naurettavan summan, mutta yllätykseksi kaupat tuli. Vanteet ovat siis 90-luvun uustuotantoa ja laadultaan alkuperäsiä kehnommat. Syy miksi en aluksi aikonutkaan maksaa sarjasta täyttä hintaa olivat keskikupit. Kupit ovat kyllä alkuperäiset metalliset, mutta keskiömerkit ovat vaihdettu Tee-se-itse mallisiksi. Samalla aluperäisiin kuppeihin on harmillisesti porattu reikiä jotka näkyvät jos alkuperäistä merkkiä käytetään. Ostoslistalle menee myöhemmin siis uudet kupit merkkeineen, mutta onneksi niitä on saatavissa jenkeistä, vaikkakin riistohintaan. Kunnoltaan sarja oli kuitenkin varsin hyvä ja pinnat olivat hiljattain käytetty kiristyksessä. Päällä oli kapealla valkosivulla olevat vyörenkaat, jotka olivat kuitenkin kovettuneet piloille. Säästö kuitenkin tuokin, sillä jotkun pyörät alla on oltava kun koria aletaan kiinnittämään jälleen runkoon. Hyvä löytö siis!

Hienokuntoinen sarja Wheel vintiquesin pinnavanteita löytyi sattumalta ja vaihtoi omistajaa kesällä 2012.

Moottori koneistettuna

Kesäkuussa 2012 saatiin alkuperäisen 390cid lohkon ja kansien koneistukset valmiiksi. Sylinterit porattiin 0.40 ylikokoon ja kaikki muu uusi liikkuva hiottiin 0.10 ylikoossa. Tasopinnat ajettiin suoriksi Seinäjoen moottorihiomossa, mutta muuten koneistuksesta ja yleisesti koneprojektista vastasi Lapuan Hiomopalvelu. Täytyy kiittää kavereita Hiomolla kärsivällisestä odottamisesta sillä moottoriremontin kustannusten säästäminen ja osien hankkiminen vei melkein kolme vuotta. Kone onkin yksi suurimmista yksittäisistä menoeristä kromauksen, maalauksen ja sisustan ohella.
Lohko liotettiin ja pestiin useaan otteeseen teollisuuspesukoneessa. Saman käsittelyn saivat myös kannet. Vuosikymmeniä sitten liikenteessä ollut moottori oli melkoisen nuhjuinen ja öljy oli aivan kuten tervaa. Pesemistä siis riitti. Positiivista koneessa kuitenkin oli sen alkuperäisyys ja se ettei lohkossa tai kansissa ollut halkeamia. Entisöinnissä selvittäisiin siis "vain" liikkuvien osien uusimisella. Pesun jälkeen lohko hiekkapuhallettiin ja se jäi odottamaan toimenpiteitä keväällä 2010. Kannet purettiin ja puhallettiin myös. Varsinainen koneistus tapahtui kevättalvella 2012 ja maalausta vaille olevat osat haettiin tallille kesäkuussa -12. Pinnat suojattiin tarkasti ja puhdistettiin huolella. Pintaan maalattiin ruiskulla POR15 Engine Enamel ja osat jäivät rauhassa kuivumaan. Juha kuljetti muutaman päivän päästä osat takaisin Hiomolle, että niitä päästäisiin kasaamaan.

Puhdas koneistettu lohko odottamassa maalia pintaansa kesällä -12.



Venttiilit olivat jo kasattu kanteen niiden tullessa maalattavaksi.

POR15 Engine enamel - Cadillac Dark Blue osoittautui erittäin hyväksi tuotteeksi. Väri vastaa hyvin lähelle alkuperäsitä ja pinnasta on helppo saada näyttävä.

Jo 2010 koulun maalaamossa samalla tavaralla ruiskutetut venttiilinkopan kannet ovat odotelleet kiinni laittoa jo tovin.

Pyöränkaarien hitsaus

Ostaessani autoa tutkin ruostevauriot pintapuolisesti. Siinä vaiheessa myös lokarien kaaret vaikuttivat hyvinkin terveiltä pientä pintaihottumaa lukuunottamatta. Korin puhalluksen jälkeenkään kaaret eivät näyttäneet vielä kovinkaan pahalta mutta selvää oli että hitsipilliin jouduttaisiin jälleen tarttumaan.

Pientä ruostepilkkua.

Porailin pienet ruostepilkut auki ajatuksena hitsata ne sitten yksitellen umpeen. Muutaman porauksen jälkeen alkoi totuus kuitenkin selvitä, sillä poran mukana tuli melkoinen määrä ruosteista mujua. Kaaret olivat selvästi pahemmin ruostuneet takapuolelta, mutta aivan läpi asti ei ollut ruoste vielä päässyt. Poratessa selvisi vielä sekin, että pinta- ja sisälokasuojanpellin välissä on vielä kolmaskin pelti. Eipä siinä sitten auttanut kuin avata pinnat kummaltakin puolelta ja tutkia tuhoja vähän lähempää.

Sisäpellit olivat pahasti ruostuneet.

Alkuperäinen ajatus oli paikata vain kuvassa näkyvän uuden palan verran. Onneksi leikkasin peltiä hieman pidemmältä.

Mikään mieltä ylentävä ei näky ollut kun pintapellit oli poistettu edestä. Ruoste oli iskenyt myös keskimmäiseen tukipeltiin. Kahden pellin välissä oli ollut huopamainen eristematto joka oli kostuneena edesauttanut ruosteen etenemistä. Vaikka työtä olikin odotettua enemmän oli kuitenkin helpottavaa ettei vauriot jääneet huomaamatta.

Poistin peltiä pala kerrallaan ettei kylki levahtaisi aivan kasaan. Samalla hitsailin uutta tavaraa tilalle. Peltien välissä ollut huovan palanen poistettiin kokonaisuudessaan kaapimalla se myös yläpuolelta.

Tilkkutäkki saatiin lopulta kasaan ja seuraavaksi alkoi saumojen siistiminen. Heftit hioin lamellilla tasaisiksi ja koko roska tinattiin umpeen. Kyseiset pyörän kaaret vaativat ehdottomasti eniten tinaa koko projektissa. Tinaaminen pystysuoraan pintaan oli muutenkin melkoisen hankalaa kun kokemusta ei aiheesta ollut. Niinpä suurin osa tinasta löytyikin varmaan tallin lattialta.

Saumat tinattuna. Ympäröivä maalikin on ottanut hieman lämpöä.

Hionnan jälkeen suihkaisin nopeasti spray ruosteenestopohjamaalin tinattuihin paikkoihin, sillä edellisellä kerralla tinaamissani alueissa oli pieniä ruostepilkkuja. Seuraavalla kerralla hioin kyljet kokonaan epäkeskolla koska halusin punaisesta spraysta eroon. Samalla varmistin maalin pysyvyyden soodapuhalletussa pinnassa puhaltamalla vanhaa maalia paineilmalla ja hiomalla sen läpeensä. Lopuksi ruiskutin uuden epoksin kumpaankin kylkeen. Varsinaisia pohjatöitä en paikatuille alueille tehnyt sillä niiden tekemisestä vastaa korin maalaaja.

Kyljen oikaisu

Korin oikeassa kyljessä oli jo ostohetkellä ikävän näköinen painauma. Naarmu oli melkein metrin pituinen ja se oli painanut kyljen muotoa n. 20mm sisään. Ottaen huomioon paikan ja korkeuden voisin kuvitella sen aiheutuneet palopostista aikanaan amerikassa. Kylki oli muuten varsin hyvässä kunnossa joten päätimme yrittää vetää pellin takaisin muotoonsa.

Pohjamaalissa olevassa kyljessä naarmu näkyy melkoisen hyvin.

 

Kaverillani Henrillä sattui olemaan ns. norsupyssy eli pieni hitsauslaite, jolla hitsattaan erilaisia tappeja ja renkaita oiottavaan kohtaan ja niiden avulla vedetään peltiä vetovasaran avulla ulos.

Henrillä oli kokemusta muutamasta pienemmästä oikomisesta, mutta näin isoon naarmuun hänkään ei ollut törmännyt.

 

Vetotappien hitsauslaite ja vetovasara.

Aloitimme urakan harjoittelemalla lokasuojan pienemmällä lommolla, joka oikeni varsin mallikkaasti. Vanha teräs oli jotakin erikoista seosta, joten hitsin säätöjän joutui hakemaan varsin pitkään ennen kuin tapit ja renkaat saatiin pysymään pellissä. Siirryimme seuraavaksi kyljen lommoon ja jo parin ensimmäisen rykäisyn jälkeen kyljen pintajännitys palautui ja pelti suorastaan pomppasi ulos. Naarmu oli kuitenkin venyttänyt peltiä myös pinnasta, joten tappeja hitsailtiin melkoinen määrä että se saatiin oikenemaan.

 

Lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen sillä nyt kylkeen ei tarvita sangollista kittiä. Hioin hitsien pisteet pois ja pinnan lopullinen viimeistely jätettiin maalarin hodettavaksi.