Matkalla maalarille

Maaliskuussa 2013 auto sidottiin raikkaassa talvisäässä traileriin ja vietiin Seppäsen Pasille Kurikkaan. Olin tutustunut yhteen Pasin työnäytteeseen, joka sattumoisin on myös -59 Cadillac ja olin sen verran vakuuttunut herran työnjäljestä että päätin ottaa mieheen yhteyttä asian tiimoilta jo syksyllä 2011. Projekti olisi siis tuttu ja siihen vaadittava aika jokseenkin tiedossa. Tarkkaa ajankohtaa ei tuolloin osattu sopia kun auton peltityötkin olivat kesken, mutta ajatus heitettiin ilmaan. Alunperin maalaus oli tarkoitus sovittaa keväälle 2012, mutta lopulta ajoitusta siirrettiin vuotta myöhemmäksi.

Kuljetusta edeltävinä tunteina tehtiin vielä hitsauksia konepeltiin, joka otti hieman kipeää kun saranat olivat jumissa ja kantta yritettiin painaa kiinni. Pasille jäi työmaaksi sovittaa korin irto-osat paikalleen ja tehdä kaikki pintapuoliset pohjatyöt koriin. Ovet olivatkin varsin helppo tapaus, sillä ne olivat alun alkajaankin täysin ruosteettomat. Lokasuojien ja konepellin sovitus keskenään toi eniten päänvaivaa sillä shimmilevyjen määrä ja paikka oli hieman kateissa.

Pasille jäi melkoinen savotta tehtäväkseen kun hallin ovet sulkeutuivat perässämme. Hieman oli itselläkin erikoinen tunne kun auto ei ollutkaan tallissa paikallaan ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, mutta jännitys oli käsin kosketeltavaa millainen lopputuloksesta tulisikaan.

Rosteriosien kiillotus

Valmiita kiillotettuja rosterilistoja ensimmäiseltä työkerralta. Samalla kiillotettiin penkinreunustojen alumiinipanelit.

 

Keväällä -13 päätin aloittaa Caddyn lukuisten rosteriosien entisöinnin. Periaatteessa homma aloitettiin jo 2010 jolloin vein ensimmäiset 5 osaa suoristettavaksi eräälle kultasepälle. 3-vuotta ja lukuisia patisteluja myöhemmin sain lopulta kohtuullisessa kunnossa olevat osat takaisin. Jouduin kuitenkin vielä hieromaan joitakin lommoja itse, ja pahin osa takaneljänneksen pitkä kylkilista oli edelleen alkutekijöissään.

Listoja ei oltu kiilloteltu ihan hetkeen aikaan, joten ne vaativat ensimmäisenä pesun.

 

Rosterin kiillotus ei juurikaan eroa alumiinin kiillotuksesta jota olen tehnyt hyvinkin paljon. Rosteri on kuitenkin kovempaa ja se vaatii enemmän painetta ja karkeampaa vahaa. Toisaalta taas pinta kiillottuu paremmin ja viimeistelyvahan on oltava todella hienoa hiusnaarmujen poistamiseksi.

Ensimmäinen työvaihe kiillotuksessa on kuitenkin pesu. Nämäkin osat olivat melkoisen pinttyneitä ja mielestäni paras tapa saada osat puhtaaksi on hinkata ne saippuavillalla. Vaikka tämä ei mikään kodin siivouskanava olekkaan, on silti suositeltava käyttää laadukasta saippuavillaa kuten PataPataa, silla halppistavara murenee käsiin ja on yleensä karkeampaa ja jättää näin ollen enemmän jälkiä pintaan.

Hyvälaatuin teräsvilla toimii parhaiten puhdistuksessa.

Pelkällä saippualla ei nämä töhnät irtoa.

 

Puhtaita osia on mukava alata jatkojalostamaan.

 

Pieniä virheitä ja jälkiä oli monessa osassa ja naputtelin lommoja pois vastimen kanssa. Vastimena toimii hyvin ihan eripaksuiset lattaraudan pätkät jos oikeita työkaluja ei ole saatavilla. Varovainen tulee olla sillä mitättömän lommon oikaisemisesta väärin saattaa tulla hankalasti korjattava pintavaurio.

Ei ihan ammattitasoa, mutta ajaa asiansa pienissä suoristuksissa.

Pieni kohouma oli tässä osassa helpoin viilata oikomisen sijaan.

Iskuja ottaneet kohdat viilasin ensin karkeasti muotoonsa ja hioin epäkeskolla sileäksi. Lopullinen hionta tehtiin jälleen käsin.

Viilauksen jäljet ovat melko karut, joten osa vaatii hiomista.

80-paperin jälkeen kohta näyttää tältä.

Ja 150-paperin jälkeen tältä.

Rosterin kiillotuksen aloitukseen on olemassa mm. sisallaikkoja ja kumilaikkoja, joilla voidaan tasoittaa pintaa hionnan jälkeen. Näiden laikkojen kanssa ei käytetä vahoja tai hiontatahnoja.

 

Kunnon suojalasit on ehdoton edellytys. Kuivunutta vahaa sinkoilee sinne tänne ja joskus itse osakin saatta karata käsistä.

Laikkoja oikealta vasemmalle: Sisal, Kumilaikka, Karkea lumppu ja etummaisena pehmeä puuvillalaikka.

Varsinaiseen kiillotustyöhön käytän ”mirkkeli”-mallista koneteollisuuden kiillotuskonetta joka toimii voimavirralla. Laikkana toimii alussa n. 150mm karkea lumppulaikka ja rosterinkiillotus vaha. Kiillottamiseen tarvittava ”paine” eli kuinka kovasti kappaletta painetaan laikkaa vasten syntyy pikkuhiljaa kokemuksen mukaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen pinta näyttää yleensä varsin rajulta joten kierrän kappaleen vielä toisen kerran läpi.

Vanhanliiton työjuhta on loistava apuväline osien työstöön.

Toinen vaihe tehdään pehmeämmällä 200mm puuvillalaikalla ja hienommalla vahalla. Tämän käsittelyn jälkeen kiilto alkaa pikkuhiljaa tulla esiin.

Vahaa levitetään sopivasti laikkaan.

Tukeva ote osasta ja sitten hissukseen aletaan kiillottamaan pintaa.

Ensimmäisen rätin jälkeen osassa on melkoisesti pientä naarmua.

Toisen kerran jälkeen naarmut alkavat jo tasoittua.

Viimeinen vaihe suoritetaan puhtaalla pehmeällä laikalla ja viimeistelyyn soveltuvalla erittäin hienolla vahalla. Joskus olen myös käyttänyt esim. Pol merkkistä kiillotustahnaa levittämällä sen ensin käsin kappaleeseen ja kiillottamalla sen pois laikalla. Kappaleet voi vielä vahata, mutta yleensä vaha himmentää pintaa. Toinen vaihtoehto on käyttää sinolia pinnan puhdistamiseen.

Se missä vaiheessa osat ovat valmiit on tekijästä itsestään kiinni. Ainahan tuota voisi jatkaa, mutta täytyy ottaa huomioon että osia on se 40kpl.

Peruutusvalot ja heijastimet

Lähtökohta oli jälleen auringonpaahtama. Alkuperäiset linssit olivat todella hauraita.

Mukavana pikkuprojektina otin työn alle takapuskurin sisään tulevat ”ämpärit” eli takaheijastimet ja niiden keskellä olevat peruutusvalot kehyksineen. Varsinainen pohjaelementti on rosterinen syvävetokappale, jonka pohjalle tulee ensin superlonitiiviste ja sen jälkeen punaiset pyöreät heijastimet. Heijastimen päälle tulee sinkkipainevaluste tehty kaulus jonka sisään taas pakkivalo ja sen linssi asennetaan.

Halkeamat hitsattiin kolvaamalla molemminpuolin.

Osat olivat jälleen kokeneet oman osansa Californian paahteesta ja heijastimet olivat haljenneet sinkkivalukauluksen reunoilta. Nuukana en halunnut heti sijoittaa uusiin heijastimiin noin 200 euroa, vaan päätin ensin kokeilla saako näitä entrattua.

Karkea hionta suoritettiin epäkeskolla ja hienompi osuus käsin vesihiomapapereilla.

 

Haljennut kohta sulatettiin kolvilla ehyeksi mahdollisimman tasaisesti. Tähän kun ei pakkelia pysty laittamaan, on pinnasta saatava siisti pelkästään hiomalla. Hionta tehtiin 80-150-240-400-600 papereilla. Täysin luotisuoraa ei pinnasta saanut, mutta onneksi halkeamakohta jää valuosan alle. Hiotut kappaleet puhdistettiin ja käsiteltiin muovitartunta-aineella.

Osat pohjustettuina ja valmiina maalattavaksi.

 

Pinnan sävytyksessä käytin normaalia kirkasta autolakkaa ja House of Colorin tummanpunaista Candyä. Oikeastaan mikä tahansa sopiva tummanpunainen massa sopii sävytteeksi, mutta Candy toimii aina. Pinta lakatiin 4 kertaa jonka jälkeen väri tasoittui hienosti.

Ensimmäinen "märkä" kerros yllä ja pinta parantuu huomattavasti.

 

Rosteripotat kiillotettiin totutulla kaavalla koneellisesti ja heijastimet asennettiin pohjalle uusien tiivisteiden kera. Keskiosan valut kävivät pinnoituksessa edellisen jutun osien mukana. Uudet peruutusvalojen linssit tilasin aikanaan Caddydaddyltä muiden linssien mukana.

 

Valukappaleet pinnoitettiin metalloimalla.

 

Ämpäri kiillotettiin koneellisesti. Kuvassa oikealla vielä täysin käsittelemätön osa.

Valmis kokonaisuus on kohtuullisen asiallisen näköinen eikä korjauksia juurikaan huomaa. Voipi olla että valuosat vaihtuvat vielä Eldoradon V-mallisiin, mutta toinen sellainen kokonaisuus katosi Puolan reissulla eikä uustuotantojen myyjä myy puolikasta sarjaa. Katsotaan kuinka käy, mutta kyllähän nämä tällaisenakin kelpaa.