Jo pienenä poikana isän Veekaseja lukiessani toivoin, että itselläni olisi joskus auto joka esiteltäisiin Lehdessä. Edellisen harrastemersun kanssa sitä jo kovasti yritin, mutta jostain syystä kiinnostus ei lehdillä ajoneuvoon riittänyt. Sen sijaan Cadillacin hankkiessani päätin, että tämähän auton esitellään kasissa. Pieni haaveen täyttymys tuokin, ja se toteutui viidennessä kuluvan vuoden numerossa. Toki auto kuvattiin 2015, joten hirveän nopea tämä toimenpide ei ollut, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Alla alkuperäinen lyhentämätön teksi jonka on kirjoittanut allekirjoittanut ja Paul Granvik.
PRINSESSA ROOSANEN
Sadun prinsessa Ruusunen uinui sata vuotta kunnes prinssi
herätti hänet suudelmalla.Vähän tähän tapaan kävi myös lahtelaisen Antti Asunmaan -59 Cadillac Coupe de
Villelle, joskin tämän roosan autokaunottaren elvyttämisestä ei selvitty
pelkällä pusulla, vaan se vaati vuosia kestäneen periksi antamattoman pakertamisen.
Teksti Antti Asunmaa ja Paul Granvik. Kuvat Paul Granvik.
Konkreettisen ensikosketuksen Amerikan autoihin Antti sai vuonna 1996, kun hänen isänsä Mauri
hankki perheen käyttöautoksi ja omistamansa kukkakaupan kuljetustarpeisiin -90
Chevrolet Caprice Stationwagonin.Tuon ajan arkiliikenteessä kohtuu erikoinen
Farmi teki suuren vaikutuksen Anttiin
komealla olemuksellaan ja veekasikoneensa muhkealla äänimaailmalla.
Mauri luki tuohon aikaan usein myöskin V8-Magazineja, joissa esiteltyjen
jenkkien kuvien piirtämisestä innostunut ala-asteikäinen Antti kopioi ahkerasti
paperille ja kiinnitti aikaansaannoksensa huoneensa seiniin niin itsensä kuin muidenkin
ihailtaviksi. Kipinä oli syttynyt, mutta sen roihahtamisessa täyteen liekkiin
menisi kuitenkin vielä tovi.
PINKKI KÄÄNSI PÄÄN
Antin innostus jenkkejä kohtaan sai konkreettisen kohteen,
kun hän tuohon samaan aikaan törmäsi kavereiden kanssa lapualaisessa lähiössä
pyöräillessään upeaan autovanhukseen. Tallin seinustalla lepäilleen
nelipyöräisen merkistä tai mallista ei ollut mitään tietoa, mutta sen
mielikuvitukselliset, rakettia muistuttavat muodot paloivat Antin
verkkokalvoille niin vahvasti, että siitä oli saatava lisää tietoa. Mauri-isän
nähtyä kyseisen kulkineen, tunnisti hän
sen oitis -59 Cadillac Coupe de Villeksi, jollaisiin hän oli törmännyt
asuessaan teini-ikäisenä perheensä kanssa Kanadassa (V8: 3/16). Antti kävi
kuolaamassa Caddyä aina silloin tällöin,
mutta ajokortti-iän koittaessa kiinnostus suuntautui kuitenkin
Mercedes-Benzeihin, joihin hän purki rakentelutarpeitaan seuraavien vuosien
ajan.
Pienen pojan piirtelyt eivät jääneet pelkäksi ”tuherteluksi”
vaan ne johdattivat Antin opiskelemaan teollista muotoilua Lahden
muotoiluinstituuttiin. Koulun käynnin aikana ajoneuvomuotoilu tuli tutuksi
aiheeksi ja opiskelijan olemattomasta budjetista huolimatta uudet projektit
alkoivat kiinnostamaan. Jostain mielensopukoista se lapualainen Caddy kaivautui
taas esiin ja yrittipä Antti autoa ostaakin, mutta turhaan. Vuodet vierivät
eikä hänen viisysikuumeensa helpottunut, vaan pikemminkin päin vastoin.
Lopulta oireilu kävi niin pahaksi että Antti ryhtyi rahavarojensa
rajallisuudesta huolimatta ajokuntoista ja vähäruosteista Caddyä tosissaan
etsimään. Into laimeni, kun hänelle selvisi, kuinka kalliita tuollaiset yksilöt
olivat.Tässä vaiheessa Antti päättikin hieman höllätä hankintakriteerejään ja
laajensi haun koskemaan myös projekteja. Caddyjä etsittiin ensin Suomesta,
sitten Ruotsista ja pian myös Amerikan maalta. Mutta mikään ei tuntunut
tepsivän sillä yhtään passelin hinta/laatusuhteen viisysiä ei vain tullut
vastaan.
Keväällä 2008 Antti törmäsi
V8-Magazinessa olleeseen vaatimattomaan ilmoitukseen, jossa luki lyhyesti ja ytimekkäästi: myydään
harrasteautoja. Antin tutkittua millaista kalustoa oli tarjolla, oli yllätys
melkoinen, kun kyseisen yrityksen nettisivuilla oli peräti kaksi viisysiä kaupan!
Kyseiset yksilöt olivat kuvien perusteella tosi karussa kunnossa, mutta siitä huolimatta
niiden hintapyyntö oli kohtuu korkea. Lisäselvitysten jälkeen kävi ilmi, että
Caddyistä se paremman näköinen oli itse asiassa tarkoitus purkaa osiksi ja se
huonompi oli vasta tulossa Suomeen kontissa. Huonommasta yksilöstä tarkempia
tietoja kysyttyään kadotti Antti kiinnostuksensa myös sitä kohtaan, sillä siinä
oli tekemistä turhankin paljon. Kului muutama kuukausi, kunnes kyseistä
yritystä pyörittävä Guy Falkstedt soitti ja kertoi huonomman viisysin saapuneen
ja olevan perillä Lapinjärvellä.
Harraste-Mersu oli edelleen myymättä eikä varallisuutta juuri ollut mutta Antti
ja hänen kihlattunsa Minna päättivät lähteä katsomaan Caddyä ”ihan puhtaasta
mielenkiinnosta”, kuten he asian ilmaisevat.
Perille päästyään
Antti ja Minna olivat hieman hämillään, kun Caddyä ei näkynytkään
missään. Pian Guy saapui kuitenkin paikalle ja kertoi auton olevan yhä
kontissa, jossa se oli tullut maahan. Se hetki, kun ovet avattiin on jäänyt
ikuiseksi ajoiksi Antin mieleen: pölyn laskeuduttua nimittäin paljastui, että
Caddy oli väriltään pinkki vaikka kuvien perusteella hän oli luullut sitä
valkoiseksi! Vaaleanpunaista viisysiä pidetään yleisesti siipiautokauden
eräänlaisena huipentumana, joten nyt
tämä yksilö alkoi kiinnostaa Anttia tosissaan. Seuraavaksi hän katsoikin
mahdollisimman anovasti Minnaan, jolta heltisikin lupa Caddyn hankintaan, tosin
sillä ehdolla että sen väri säilyisi pinkkinä. Ajatuksena oli käyttää sitä
heidän hääautonaan sitten, kun se jonain päivänä valmistuisi. Homma
ei ollut kuitenkaan vielä sillä selvä, sillä Antin käteisvarat riittivät vain
kolmasosaan Caddyn hinnasta. Kun Mauri-isä lupasi auttaa ja lainata tarvittavat
rahat voitiin kaupat lyödä lukkoon ja auto siirtyi Antin omistukseen. Näin oli hänen vuosia kestänyt unelmansa
viimein toteutunut, jos ei nyt ihan toivotulla tavalla niin ainakin
jollainlailla.
RÄPELTÄMÄTÖN
RAAKILE
Antin Caddyn tarina alkaa Kaliforniasta loppuvuodesta 1958,
jolloin sen ostivat uutena Stanley ja Mary Leland. Stanley piti perheensä
kanssa maatilaa Napa Valleyssa, ja hänen poikansa kertoman mukaan isä ajoi
viisysinsä viimeisen kerran kotipihaan vuonna 1967, jonka jälkeen se ei
liikkunut mihinkään ennen alkuvuotta 2008. Tuolloin paikallista
klassikkoautojen välitystä työkseen tekevä Rod Dahlgren oli tankkaamassa omaa
Caddyään, kun edesmenneen Stanleyn poika tuli kertomaan että hänellä olisi
vastaava viisysi myytävänä. Rod ajoi
pojan perässä maatilalle, ja osti auton siltä seisomalta. Rodneyltä Caddyn
hankki sitten Guy, joka laittoi sen kohti Suomea ja Antin omistusta.
Caddy saapui kuormurin kyydissä Antin vanhempien vastavalmistuneen talon
pihaan Isokyröön lokakuussa 2008, jolloin tätä räpeltämättömän oloista raakiletta ryhdyttiin tarkemmin tutkimaan.
Auton täysin jämähtäneen 390-koneen pintaruosteisesta ulkonäöstä päätellen sitä
ei oltu käytetty vuosikausiin. Tästä kieli sekin, että kaikki kumiletkut ja
tulpanjohdot sekä osa sähköjohdoista oli nakerrettu poikki ilmeisesti hiirien
tai rottien toimesta. Pannun onnetonta
olemusta ei myöskään parantanut se että se oli kauttaaltaan
kyseisten jyrsijöiden jätösten peitossa. Nelivaihteisen Hydra-Matic -automaatin
ja lukottoman perän kuntoa saattoi vain arvailla mutta moottorin murheellinen
olemus huomioiden eivät nekään varmaan olleet kovin kaksisessa iskussa… Caddyn
jarrut olivat myöskin toimimattomat mutta kaikeksi onneksi pysäyttimet eivät
olleet jumissa, joten sitä voitiin siirrellä työntämällä. Auton sisusta oli
niin ikään täysin räjähtänyt: penkkien verhoilut olivat ihan haperoa,
sisäkatosta roikkui pitkiä palkeenkieliä ja ovipahveista ja takasivupaneeleista
oli lähinnä muistot jäljellä. Lattiamattoa ei ollut lainkaan kuten ei myöskään
hattuhyllyä. Ruostetta Caddystä löytyi myöskin, mutta ei kuitenkaan mitenkään
hirveitä määriä ja mikä lohduttavinta kaikki, mikä kukki oli avoimesti
näkyvissä. Tai niin Antti luuli…
Caddyssä oli siis töitä ja paljon. Rahaa auton rakentamiseen
ei kuitenkaan ollut, joten Antin olikin otettava pieni aikalisä ja odottaa,
että Mersu menisi kaupaksi. Caddy viettikin ensimmäisen talven ulkona pressun
alla kunnes tammikuussa 2009 se kaivettiin esiin paksun hangen alta ja
työnnettiin valmiiksi saatuun talliin sulamaan. Mersun saatua uuden omistajan
pääsiäisenä 2009, päästiin itse asiaan,
ja auton entisöinti voitiin aloittaa. Antin ajatuksena oli käydä Caddy
täysin läpi kolmessa vuodessa, mutta tuo aikataulu ei
lopulta pitänyt eikä edes sinne päinkään…
ROHKEA ROKAN SYÖ
Aikaisemmissa Mersu-projekteissa
Antti oli keskittynyt ulkonäön kohennuksiin ja hifiasennuksiin, mutta yhtäkään
niistä hän ei ollut koskaan täydellisesti kunnostanut. Vaikka Caddyn karu kunto
ja monet erikoiset ratkaisut Anttia hieman mietityttivätkin päätti hän että
”rohkea rokan syö” ja asetti tavoitteekseen palauttaa auto yksityiskohtiaan
myöten alkuperäiseen loistoonsa. ”Tässä vaiheessa oli vaatimaton tarkoitukseni
tehdä Caddystä ns. sadanpisteen entisöinti” naurahtaa Antti projektin kunnianhimoisia alkuvaiheita
muistellessaan.
Caddyn palauttaminen elävien kirjoihin aloitettiin auton
perusteellisella purkamisella ja kaikkien irrotettujen osien kuvaamisella ensin
paikallaan ja sitten irrallaan. Toki joitakin kohteita jäi myös ikuistamatta
mutta jotain dokumentoinnin tarkkuudesta kertoo sekin, että kuvia otettiin
kaikkiaan
yli toista tuhatta. Kahdeksan hengen porukalla suoritettu korin irrotus
rungosta ei onnistunut ensi yrittämällä, kun yksi pulteista oli yhä kiinni. Sen
irroittamisen jälkeen homma sujui huomattavasti helpommin, ja kori nostettiin
pukkien päälle odottamaan soodan ja hiekan sekoituksella tehtävää puhtaaksi
puhaltamista. Sen tapahduttua vetäisi Karhun Hannu korin suojaksi vielä
mattaharmaan epoksivärin, ennen kuin käytiin rungon kimppuun.
Runko osoittautui varsin hyväkuntoiseksi, eikä sitä
tarvinnut hitsata mistään. Antin veli Juha otti rungon hiekkapuhalluksen
hoitaakseen, jonka jälkeen se ruiskutettiin happopohjamaalilla ja vietiin
lahtelaiseen Pro Pintaan pulverimaalattavaksi. Rungon lisäksi uuden
puolikiiltävän mustan värin saivat päällensä myös alustan irto-osat,
sisälokasuojat, apurungot sekä aika läjä muita pienempiä osia. Maalauksen
jälkeen osat kuskattiin takaisin pohjanmaalle, ja aloitettiin rungon kasaaminen
pääasiassa uusia alkuperäisiä osia käyttäen. Vaihtoon menivät kaikki nivelet,
puslat ja tehostetun ohjauksen osat sekä nesteiskarit ympäriinsä. Tässä
yhteydessä uusittiin myöskin tehostetut jarrut kokonaan hyväksi havaittuja
ympäriinsä 12” rumpuja lukuun ottamatta. Ne kunnostettiin samoin kuin orgis
kierrejousetkin. Komean kokonaisuuden kruunaa tarkasti kopioidut
tehdasmerkinnät.
Valmis runko siirrettiin parin vuoden ajaksi pressun alle
pihamaalle, kun Antti keskittyi Caddyn
runsaiden ruostevaurioiden korjailemiseen. Peltitöitä hän ei ollut aiemmin
juurikaan tehnyt, joten niille kyseltiinkin aluksi ulkopuolista tekijää, mutta
turhaan. Lopulta Antti ryhtyi yhdessä hitsarin tutkinnon omanneen isoveljensä
Juhan kanssa autoa kokoon kursimaan.
Haperoa löytyi etenkin Caddyn pohjasta, josta uusiksi
menivät mm. kaikki jalkatilat, vänkärinpuolen potkupelti ja suurin osa
takapenkin alla olevasta lattiasta. Paikkauksissa käytettiin
uustuotanto korjauspaloja, joiden
huono istuvuus aiheutti paljon lisätöitä, ennen kuin kaksikko oli tyytyväinen
lopputulokseen. Ne pahimmat korroosiokohdat löytyivät kuitenkin lähinnä
reikäjuustoa muistuttavista, joka suuntaan kaarevista takahelmoista joiden
uusimisessa loppui usko niin Antilta kuin Juhaltakin. Niiden teko katsottiinkin
parhaaksi antaa ammattilaisen huoleksi. Antin teipattua helmat takaisin
muotoihinsa, valoi hän lasikuidusta muotin, jonka vei sitten malliksi
eläkkeellä olevalle ex-peltisepälle, Heikki Takalle työstettäväksi. Jo seuraavalla viikolla Heikki ilmoitteli,
että pellit saa hakea, eikä niiden istuvuuttakaan voinut kuin kehua. ”Aika
hyvin kaverilta, joka teki ne
käytännössä polven päällä paukutellen” kiittelee Antti.
Koritöiden valmistumisen jälkeen Antin harrasteyksiköt
olivat sen verran vähissä, että
seuraavaksi hän keskittyi Caddyn pikkuosien ja apulaitteiden
läpikäymiseen. Romuiksi kuvailemansa palikat Antti pakkasi käyttöautoonsa
pohjanmaalla ja kuljetti ne Lahteen, jossa ne
purettiin ja puhallettiin sekä maalattiin tai sinkattiin tarpeen mukaan.
Osien valmistuttua Antti palautti ne takaisin pohjanmaalle tallin hyllyyn
odottamaan asennusta ja otti seuraavat mukaansa. Tätä touhua jatkui koko
projektin ajan ja kilometrejäkin siinä sivussa kertyi käyttöauton mittariin
Antin arvion mukaan yli 100 000!
KIINNI ON JA PYSYY
Caddyn tekniikkapuolen tila oli täysi arvoitus, sillä
ostohetkellehän 390-isolohko ei edes pyörinyt. Niinpä se oli ensitöiksi saatava
irrotetuksi, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty. Kansien tultua
irtipultatuiksi kävi ilmi, että osa männistä oli kuivia ja osa öljyisiä mikä
kieli siitä, että konetta oli yritetty aiemminkin liottaa mutta ilman isompaa
menestystä. Samalla selvisi että yksi työntötanko oli vääntynyt ja se lieneekin
ollut syy siihen, että auto oli jäänyt aikoinaan seisomaan. Öljypohjan poisto ei paljastanut
lisävauriota, sillä niin kampiakseli kuin kiertokangetkin olivat oivassa
iskussa.
Koska kyseessä oli Caddyn alkuperäinen 390:en päätettiin
irrotustoimet aloittaa varovaisemmasta päästä, mikä tarkoitti käytännössä
polttoöljyn kaatamista sylintereihin. Kahden viikon muhimisen jälkeen viisi
pytyistä oli päästänyt nesteen läpi mutta kolme ei eli ne olivat edelleen
jumissa.Tässä vaiheessa otettiin astetta järeämmät aseet käyttöön ja niinpä
kiinni olleelle männille annettiin ensin reilusti lämpöä, jonka jälkeen niitä
naputeltiin puupalikalla ja pienellä vasaralla. Voimankäyttö oli tässä
vaiheessa vielä varsin varovaisella tasolla. Kun mukit eivät näistä toimenpiteistä huolimatta hievahtaneetkaan kaadettiin niiden
sylintereihin seuraavaksi tuoretta bensaa.Se tehosikin sillä yksi männistä
irtosi kohtuuvoimalla ja toinen reippaalla takomisella minkä seurauksena se
tosin samalla halkesi pieniksi paloiksi. Kampiakselia voitiin nyt kuitenkin
kääntää ja aiemmin piilossa olleet vaihdelaatikon ruuvit saatiin löysättyä,
laatikko irrotettua ja pannu purettua.
Kesällä 2011 Antti sai vakituisen työpaikan, minkä ansiosta
hänen taloudellinen tilanteensa koheni siinä määrin, että 390:sen sisuskalut voitiin laittaa
tilaukseen. Pannun kunnostamisen Antti
päätti uskoa alan ammattilaisten käsiin, ja niinpä hän kiikutti lohkon
ja kannet Lapuan Hiomopalveluun. Perusteellisen
puhdistusoperaation läpikäyneen lohkon tasopinnat ajettiin vielä suoriksi ennen
kuin se porattiin 0,040” ylikokoon ja siihen asennettiin alkuperäistä vastaavat
10,5:1-männät renkaineen. Kampiakseli hiottiin 0,010” alikokoon ja koko
alakerta kasattiin uusilla osilla.Tässä vaiheessa kone palautui Antille, joka maalasi lohkon ja kannet alkuperäisellä
”Cadillac Dark Bluella”. Maalauksen jälkeen moottori vietiin takaisin hiomolle,
jossa sen alakerta kasattiin kokonaan ja kannet irrallisina. 390:sen lopullisen
niputtamisen Antti suoritti yhdessä Henri Ikolan kanssa kotitallissaan.
Caddyn alkuperäisen nelivaihteisen
Hydra-Maticin kunnostus annettiin vaasalaisen automaatteihin erikoistuneen
Jukan huoleksi. Purkamisen jälkeen loota paljastui niin hyväksi, että sen
ehjäämiseksi riitti korjaussarjan asentaminen, takalaakerin ja yhden governorin
vaihto sekä öljyjen ja tiivisteiden uusiminen. Lukoton orgisperä osoittautui
käytännössä uudenveroiseksi, joten sille tehtiinkin pelkkä huolto öljyjen ja
tiivisteiden vaihtoineen.Varmuuden maksimoimiseksi vetoakselit vielä
puhallettiin ja maalattiin sekä niiden laakerit uusittiin. Tehdasasenteinen 2,94:1 -vakiovälitys kelpasi käyttöön sen sijaan
sellaisenaan.
TYHJÄSTÄKIN VOI
NYHJÄISTÄ
Keväällä 2013 Caddy-projekti oli
edennyt siihen vaiheeseen, että sitä alettiin valmistella maalausta varten.
Ennen maalariksi valitulle Pasi Seppäselle viemistä auton yhä irrallaan olleen
korin pohja paklattiin, hiottiin ja maalattiin korinväriseksi kolmella
lakkakerroksella minkä jälkeen se pultattiin takaisin rungon päälle. Caddyn
alkuperäinen ”Woodrose” -pinkki
korvattiin sen tehdasasenteiseen
”Persian Sand” -metallinhohtoruskeaan
sisustaan paremmin sointuvalla,
BMW:n värivalikoimasta löydetyllä metallihohtoroosalla. ”Woodrose oli tylsä ja
räikeä pinkki ei yksinkertaisesti vain mätsännyt sen sisustaan” perustelee
Antti värin vaihtoa, johon hän on syystäkin enemmän kuin tyytyväinen. Auto oli ollut uutena kokonaan yksivärinen,
mutta Antin ja hänen veljiensä mielestä
sen katon tulisi olla ehdottomasti valkoinen ja sellaisella se sitten myöskin
maalattiin. Liian lämpöiseksi sävyksi todettu Caddyn alkuperäisiin
värivaihtoehtoihin kuuluneen ”Dover Whiten” sijasta katto ruiskattiin lopulta
Audin raikkaammalta näyttäneellä valkoisella. Upean kokonaisuuden kruunaa
virheettömät kromit, jotka kaikki ovat auton uudelleen pinnoitettuja orgisosia.
Caddy oli seissyt vuosia
ulkosalla, minkä seurauksena monet sen yksittäisistä osista olivat menneet niin
kehnoon kuntoon, että ne eivät olleet enää pelastettavissa. Kyseisten osien
korvaaminen uusilla tai hyväkuntoisilla käytetyillä sellaisilla osoittautui sen
verran hintavaksi hommaksi että Antti päätti hyödyntää koulutustaan ja kokeilla
niiden valmistamista tietokonepohjaisen 3D-mallinnusohjelman avulla.
”Ohjelmalla voidaan tietokonetta hyödyntäen valmistaa virtuaaliympäristössä
esim. valokuvia hyväksikäyttäen erilaisia konkreettisia kolmiulotteisia
esineitä, jotka pystytään nykyään tulostamaan 3D-tulostimella monella erityyppisellä materiaaleilla.
Ohjelmassa ei ole mitään fyysisiä kokorajoja, mutta 3D-tulostin kykenee
tekemään vain sen maksimikoon mukaisia kappaleita” kertoo Antti tästä uudesta
tavasta tehdä osia ”tyhjästä nyhjäisemällä”.
Mitään kokemusta klassikkoauton osien
mallinnuksesta hänellä ei ollut, mutta kuinka ollakaan homma hoitui ja
vieläpä varsin kelvollisestikin. Mallintamalla on tehty mm. maskin listat,
jotka on vesileikattu alumiinista ja aitojen pinnavanteiden keskikuppien
merkkien muotit, jotka on valettu hartsista, sekä takaluukun sivupaneeleiden
ruutuverhoilut, jotka on tulostettu Canvas materiaalille. Myöskin vuoden 1959
Delcoa imitoiva akun kansi, takapuskurin Mauri-isän kultainen nimikirjoitus ja
koko joukko muita pienempiä osia on valmistettu 3D mallia hyväksikäyttäen.
Caddy-projektin ”pienen”
venähtämisen myötä Mauri-isän Mercuryn mukana Suomeen keväällä 2010 tulleita
SMS Autofabricsin alkuperäistä vastaavia verhoilumateriaaleja päästiin
ompelemaan vasta syksyllä 2014. Tavoitteeksi asetettiin, että valmis sisusta
vastaisi uusien autojen tasoa joka suhteessa: saumojen oli oltava suoria eikä
pussimaisuutta hyväksytty missään
kohdin. Vaativasta urakasta vastuun otti Ajoneuvoverhoomo Ajomakon Markus Koivuniemi,
jonka työn jälkeen Antti on todella tyytyväinen. Etenkin kun ottaa huomioon,
että Markus joutui kaavoittamaan kaikki päälliset uudelleen, sillä kutistuneet
alkuperäisverhoilut tai niiden jäämät eivät vastanneet enää runkojen muotoja.
Ennen verhoilemistaan myöskin ovipahvit
ja takasivupaneelit jouduttiin tekemään täysin uusiksi kovalevystä,
minkä lisäksi niiden kaikki metalliosat kunnostettiin ennen takaisin
asennustaan. Verhoilujen ohella uusimisen kohteeksi otettiin myös sisustan
kaikki kiilto-osat, joista monet olivat niin pahoin syöpyneet, että niiden kunnostus perinteisellä kromauksella
olisi ollut äärettömän työlästä ja siten myöskin kallista. Niiden uudelleen
pinnoittamisessa Antti päätti käyttää metallointia, jossa perusteelliset
pohjatyöt läpikäyneet osat ruiskutettiin varautuvalla kuparia sisältävällä
maalilla, minkä jälkeen niiden pintaan johdettiin tyhjiössä höyrystynyt alumiini. ”Lopputulos
on hyvin lähellä kromia ja kestää normaalia kulutusta vallan mainiosti” toteaa
Antti tyytyväisenä.
MAURI-ISÄN MUISTOLLE
Antille oli alusta asti selvää,
että Caddy tulisi suorittamaan ensiesiintymisensä FHRA:n American Car Show:ssa
Helsingissä. Vuosi oli tosin kauan hakusessa, mutta lopuksi auto ilmoitettiin
kevään 2015 näyttelyyn mukaan. Antti ja
vanhin veljistä Petri puskivat pitkiä viikonloppuja kokoamisen kanssa, kunnes maaliskuussa koitti
viimein se ikimuistoinen hetki kun Caddy liikkui omin voimin ensikertaa yli
neljäänkymmeneen vuoteen. Ikimuistoiseksi muodostui myös Hesan näyttelyreissu, eikä vähiten sen
vuoksi että auto valittiin paitsi tapahtuman Top Teniin niin se pääsi myös
mukaan Kymppiuutisten kevennykseen.
Antin kova työ oli saanut ansaitsemansa palkinnon!
Caddyn kunnostus kesti reilut kuusi vuotta ja työtuntejakin
kului Antin varovaisen arvion mukaan yli 3000. Rakentelurupeaman aikana auton
kaikki osat käytiin läpi ja kunnostettiin todennäköisesti paremmaksi kuin,
mitä ne olivat olleet tehtaalta
tullessaan. Hattua Antille saakin nostaa ja vieläpä todella korkealle etenkin
kun ottaa huomioon, että Caddy on hänen
ensimmäinen perusteellisempi projektinsa! Itse asiassa auton kunnostus
on ollut Antille enemmän kuin pelkkä projekti sillä hänen Mauri-isänsä nukkui pois alkuvuodesta 2014 pitkän sairauden
uuvuttamana, eikä ehtinyt nähdä sitä koskaan valmiina. Mauri oli ollut projektin
mahdollistaja ja innokas kannustaja, joten Antti päätti omistaa Caddyn
entisöinnin isänsä muistolle. Tätä parempaa kunnianosoitusta on vaikea
kuvitella.