keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Big Wheels 2016

Lähtötunnelmissa kello 6.00 Lahdessa.
Pieksämäen Big Wheels on kiinnostanut taphtumana jo pitkän aikaa, ja monet ovat kehuneet taphtumaa. Jännityksen sekaisin tuntei käänsin myös Cadillacin keuln kohti Keski-Suomea, sillä autolla ei oltu ajettu juurikaan pumpun vaihdon jälkeen eikä takeita toimivuudesta ollut.

Puolet matkasta takana ja vettä tulee kokoajan.
Se minkä suomineito on tänä kesänä osannut on tuo vesisade. Ja sadetta riitti sitten ihan koko päiväksi, paitsi tietenkin poislähtiessä aurinko alkoi paistamaan. Johtunee paljolti juurikin kurjasta kelistä, että Pieksämäen reissu ei juurikaan kiitosta omalta kohdaltani saanut. Rämpiminen märällä nurmikolla ja kuravellissä ei oikein houkuta. Ja jäipä tapahtumapaitakin ostamatta kun kylän kummatkin pankkiautomaatit olivat epäkunnossa eikä käteistä tullut nostettua lähtiessä.

Kylläpä se Esteri nyt sitten tarjoaa sitä vettä.
Voin kuvitella että Big Wheels tarjoaa parastaan kun keli on hieno ja autoja on koko alue täynnä. Nyt osallistujamäärä jäi mielestäni hieman vaisuksi.

Auto muiden Cadillac clubilaisten seurassa Poleenin puistossa.
Se tuleeko toiste paikanpäälle lähdettyä on aivan varmasti säästä kiinni. Tuonne kumminkin kun tulee se 400km matkaa yhteensä niin ihan pelkän tapahtumalaitoksen eteiseen ei viitsi lähteä moneksi tunniksi pönöttämään, varsinkaan kun alueelta ei oikein pääse pois kun "käytäville" ajetaan myös poikittain autoja. Eihän tälläinen toki järjestäjillekkään ole mieluisaa, sillä varmasti myös pelkästään katsomaan tulleet ihmiset tuskin vaivautuvat rämpimään mutavellissä. No ehkä ensi vuonna sitten paremmalla innolla, mutta meikäläiseltä taitaa jäädä silti väliin.

Paistaahan se päivä sitten..kun tapahtuma on ohi.

Ei kommentteja: