tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sisustan kimppuun

Kauas on tultu tästä tilanteesta.
Pienoisten aikatauluongelmien kanssa paininut Markus sai  viimein Cadillacin etupenkin valmiiksi. Ajatus ei ollut jättää penkkien asennusta näin täpärälle kevään näyttelyn osalta, mutta pääasia että nyt ollaan jo pitkällä voiton puolella. Takapenkin kanssa tehdään vielä sovituksia, mutta hyvn lähellä totuutta ollaan myös sen suhteen. Työn jälki oli jälleen ensiluokkaista.

Sähkösäätöjen vaatimien komponenttien asennusta.
Etupenkin alaosan hain jo paria viikkoa aiemmin, että saan asennettua siihen sähkösäätöjen vaatimat moottorit, sähköt ja vaijerit. Vaikka kaikki osat on huolellisesti puhdistettu, korjattu ja testattu ei penkki kuitenkaan jaksa tällähetkellä omin avuin liikkua. Syitä voi olla monia. Moottorit toimii ja kiskot toimii kun vaijereita liikuttaa porakoneen avulla. Mahdollisesti kiskojen matoruuveissa oleva sinkki ahdistaa sen verran, että osat ovat yksinkertaisesti liian tiukkoja. Toisekseen moottoreissa voi olla jotaiin iän tuomaa ongelmaa kun tuntuu että puhti on poissa. Asiaan keskitytään uudelleen hieman myöhemmin ja mahdollisesti kiskon ruuvit uusitaan tai ainakin sinkitys poistetaan kemiallisesti. Mikäli ihmettä ei tapahdu, täytynee moottorit kuskata jollekkin asiansa osaavalle kunnostettavaksi.

Kauan sitä on odotettu, mutta viimein pääsee istumaan Cadin ratin taakse.


Takapenkki on jo hyvällä mallilla, mutta vaatii vielä muutaman päivän uurastuksen.
Viikonloppuna valmista tuli myös takaluukun osalta, kun sinne löysi tiensä reunatereet saaneet verhoilupaneelit ja varapyörä. Optiovarusteena tuli myös mittatilauksena tehdyt kangasmatot joiden materiaaliksi valitsin burgundinpunaisen tuomaan kontrastia sisätiloihin. Jo aiemmin mainitut Cadillac-logot löysivät myös tiensä mattoihin.

Cadillac-logot asennettuna uusiin mattoihin.


Takakontin verhoiluihin ommeltiin vielä ruskeat terenauhan alkuperäistyyliin.

Ei kommentteja: