torstai 10. huhtikuuta 2014

Ovipahvien kunnostus | Osa 1

Tätä ei saa edes Vinyle & Rubber carella siistiksi.
Viime viikonloppuna tuumasin että nyt on aika jo tehdä jotain viitisen vuotta hyllyssä maanneille ovipahveille. Pahvit ovatkin melko rapeat, eli käytännön hyöty on lähinnä metallirunkojen käytölle ja ehkäpä noista kankaistakin jonkunlaiset kaavat saa aikaiseksi.

Pahvit olivat läpeensä kastuneita ja rutussa, mutta positiivista oli että ne ovat yhtenä palana.

Taustapuolen peltiset tukirakenteet olin kunnostanut jo aiemmin.


Takasivujen yläosat olivat parhaiten säilyneitä osia, vaikkei ihan virheettömiä nekään.

Jostain aina pilkistää pala hyvänä säilynyttä alkuperäisvinyyliä.

Alempi takasivu on kokonaan metallirunkoinen ja melkoisessa pintaruosteessa.
Aiemmin olen jo purkanut etuovipahvien käsinojaosiot sekä niiden taustat jonka jälkeen ne on puhallettu ja sinkattu. Jäjelle jääneet verhoilit poistin niin varovasti kuin suinkin mahdollista että niistä saisi kaavat talteen. Onneksi edes toisenpuolen verhoilut olivat sen verran paremmat että niiden osia on helpompi hyödyntää.

Takasivut työn alla puhalluskaapissa. Vanhat liimat ja ruosteet irtosi mukavasti alumiinioksidilla.

Puhalletut osat odottamassa sinkkikylpyä .
Irroitetut peltiset runko-osat puhalsin vanhoista liimoista  ja ruosteista. Kiitos jälleen Olli H:lle puhalluspaikan lainasta. Sen jälkeen kiikutin osat Lahden sähkösinkitykseen pinnoitettavaksi. Vaikka osat jäävätkin vehoilujen alle on oman mielenrauhan kannalta tärkeää tietää että myös piilossa olevat osat ovat kunnossa. Projekti jatkuu osien viemisellä verhoilijalle. Hänen tehtäväkseen jää uusien pahvien leikkaus ja sovitus sekä tietenkin itse verhoilutyö. Kaikki ovipahvien koriste osat ovat kunnostettu jo valmiiksi ja uudet 100% alkuperäisiä vastaavat ikkunan karvalistat odottavat hyllyssä.
Ovipahvien kunnostuksen edistymisestä lisää myöhemmin.


Ei kommentteja: