Etuvalot

Guiden logo jäi mieleen kun kuvasin autoa purkamista varten 2008.

Kun monta vuotta sitten kuvasin auto kauttaaltaan ennen sen purkamista, pistin merkille jostain syystä sen Guide merkkiset etuvalot. Siinä vaiheessa allekirjoittaneella ei ollut minkäänlaista hajua mitkä auton osista olisi alkuperäiset ja mitkä ei, mutta Guidet jäi mieleen. Tiedon karttuessa selvisikin että autossa olikin kiinni todellakin sen alkuperäiset valot jotka ovat juuri nuo Guidet.

Keväällä 2013 umpoit olivat vielä alkuperäisessä asussaan.

Taisi olla alkuvuotta 2013 kun aloin tutkimaan missä kunnossa nuo valot ja niiden osat nyt sitten oli ja huomasin että lyhyet valot olivatkin tarvikkeet ja pitkistä toinen oli rikki. Valojen rosteri rinkulat näytti ihan hyviltä ja niiden kanssa pärjättäisiin kiillotuksella. Valojen pohjakupit olin hiekkapuhaltanut sinkinnyt jo aiemmin. Umpioiden varsinaiset runko-osat oli hiekkapuhallettu ja pulverimaalattu kiiltävän mustiksi.

Taustakupit sinkitty ja kehät kiillotettu ennen kasausta.

Osat eivät paljoa uusille häpeä.

Jos olisin halunnut päästä helpolla, ja ennenkaikkea halvalla olisin valinnut autoon uudet tarvikepolttimot. Kun puhun siis polttimoista tarkoitan koko umpiota joka on siis tällaisessa Sealed beam tyyppisessä lampussa se polttimo. Joskus olen nähnyt harrastajien laittavan joitakin euro-tyyppisiä lamppuja H4 polttimolla, mutta nämä suoralla lasilla olevat umpiot tekevät keulasta jotenkin tökerön näköisen. Uusia tarvikkeita saa ihan kohtuullisella rahamäärällä, mutta minä kun halusin Guidet. Jonkin aikaa etsittyäni löysin lopulta erään muskeliautojen entisöintiin erikoistuneen Jeffin joka oli teettänyt sarjan uusia guide-umpioita. Nämä umpiot ovat 1:1 alkuperäisten kanssa ulkoasultaan mutta niiden sisällä on käytetty nykyaikaista kaasua ja hehkulankaa, joten valoteho on alkuperäisiä parempi. Myös hinta oli tietenkin eri luokkaa kuin tarvikemalleissa.

Vanhat muovikiinnikkeet eivät enää kestäneet.

Onneksi uusia kiinnikkeitä on edelleen saatavilla.

Lamppujen saavuttua aloin kokoamaan niitä pohjiin. Runkojen pohjissa on muoviset klipsit joissa on kierteet ja nämä toimivat valojen säätöruuvien kiinnityksissä. Yllättäen alkuperäiset haperot muoviosat olivat ottaneet itseensä pulverimaalauksen uunituksessa ja katkesivat sitä mukaa kun niitä ruuvaili. Peli piti puhaltaa hetkeksi poikki ja tilata uudet muovit, joita onneksi on hyvin saatavilla. Lamppujen rosteri kehät kiillotin ja yksi niistä pääsi aivan oiottavaksi asti  kun sattui jäämään laikkaan kiinni ja vääntyi sitä myöten melko jengalle. Osa saatiin kuitenkin korjattua ja nyt hyllyssä odottaa täysi setti alkuperäisiä ajovaloja kiinnitettäväksi autoon.

Uusitut valot odottavat asennusta.

Väriä kojelautaan

3 vuotta odotellut kojelauta oli jo ottanut hieman uutta ruostetta pintaan.

 

Soodaa oli vielä osissa enemmän kuin tarpeeksi.

Kesän -13 kynnyksellä tympäännyin tallissa makaavaan kojelaudan alaosaan, joka oli soodapuhallettuna odotellut parempia aikoja tallin varastohuoneessa jo kolme vuotta. Ruoste kukkaa oli ehtinyt kertyä pintaan jo siinä määrin että aivan suoralta kädeltä ei tarvitsisi vielä maaliruiskua lähteä etsimään. Purin loputkin osat ja johdot irti ja päätin kokeilla ensin soodan pesua etikan avulla. Silmänräpäyksessä pellin pinta hapettuia aivan uskomattoman oudoksi heti etikkasumun saatuaan. Pesin koko roskan liuottimilla mutta pinnassa tapahtui ilmeisesti jonkinlainen kemiallinen reaktio, eikä tätä ruskeaa patina pintaa saanut irti kuin hiomalla.

Pesu etikalla poisti kyllä soodan, mutta hapetti pinnan aivan ihmeellisen väriseksi.

Pieni alue säilynyttä alkuperäismaalia. Tämän värin nimi on Persian sand.

Päätin ottaa osat jälleen kerran Lahteen mukaan ja veinkin sen samantien hiekkapuhallettavaksi uudelleen. Seuraavan päivänä sainkin hakea puhtaat osat takaisin. Tässä vaiheessa olikin mukava jatkaa maalauksen kanssa.

Hiekkapuhallettu osa on hieman parempi lähtökohta maalaukselle.

Maalasin pohjan Body Fillin mustalla hiontavärillä reilusti ja kuivumisen jälkeen hioin osat vesissä. Pintaan ruiskutin Daihatsun värikartasta löytyneen vaalean roosan metallivärin joka oli lähinnä alkuperäistä maalia mitä kojelaudassa oli ennen puhallusta jäljellä. Aiheeseen liittyen olen huomannut että Cadillac on käyttänyt melkoisesti eri värisävyjä sisustassa. Series 62 sisustan kojelauta, jalkotilojen ritilät ja hattuhyllyn lista on yleisimmin korinväriset kun taas DeVillen Fleetwoodin ja Eldoradon sisustassa on käytetty sisustan mukaan määräytyviä värejä eikä ulkopuolista maalia välttämättä ollenkaan. Tämä kyseinen yksilö on lähtenyt tehtaalta Trim 48 "Persian sand" sisustalla jossa kojelaudan alaosa on persian sand- maalilla maalattu. Muut peltiosat käyttävät tummempaa pinkkiä jota ei ainakaan suoraan löydy vuoden -59 värikartasta. Vastaava kuitenkin löytyi nykyautoista Dacian mallistosta. Värien etsiminen onkin melkoinen savotta, mutta kannattaa lopputuloksen vuoksi tehdä kunnolla.

Hiontaväri maalattuna.

Värit päällä. Työpaikan maalamossa oli hyvä työskennellä.

Hansikaslokeron kannen ja tuhkakuppien taustat maalasin valmiiksi sävytetyää Motipin sprayllä joiden valikoimasta oli helppoa etsiä mieleinen. Jokin aika sitten ruuvailinkin kojelaudan vihdoin paikalleen ja lopputulos näyttää melko hyvältä. Enää ei tarvitsekaan kuin hankkia RD-autolinelta se hemmetin kallis uusi päälinen.

Osien taustat maalattuna niihin kuuluvalla harmaalla.

Kojelauta paikallaan. Parempia kuvia sitten myöhemmin.

Uutta paitaa!

Uutta kuvitusta ja samalla T-paitaa tuli suunniteltua tuossa viime kesänä. Ei ole juuri ehtinyt näiden grafiikoiden kanssa tunaroida, mutta ehkäpä tässä keväällä saadaan lisää paitamalleja. Jos alustavaa kiinnostusta paitoihin löytyy niin ota yhteyttä garagefiftynine@gmail.com tai jätä kommentti alle. Mikäli kiinnostusta löytyy tarpeeksi niin teetän kerralla isomman erän.

Vee merkkien entisöinti

Jotkut osat tahtovat olla uustuotantona taikka sitten hyvinsäilyneinä aluperäisosina aivan tolkuttoman kalliita. Joskus sitä vaan tuntuu että on oltava toinen tapa saada se virheetön lopputulos jonkun osan kohdalla, kuin maksaa siitä itseään kipeäksi ainakin kun sitä rahanmenoa tällaisissa projekteissa tuntuu olevan jo muutenkin tarpeeksi. Hyvä esimerkki on konepeltiin ja takaluukkuun tulevat Vee-merkit. Nämä koristemerkit kun maksavat uutena yhteensä 200-400e riippuen kuntoluokituksesta ja mitä kautta ne saa hankittua. Alkuperäiset osat olivat mielestäni kohtuullisesti säilyneet alumiiniosiksi, joten tuntui myös haaskaukselta olla edes yrittämättä kunnostaa niitä. Ongelmaksi muodostui se että kummankin merkin kaikki kahdeksan kiinnitystappia olivat katkenneet irrottaessa. Alkuperäinen elaksointi oli kulunut ja pinta melko raihnainen. Osat olivat kuitenkin ulkoisesti ehjät ja muodossaan. Aivan ensimmäiseksi tarjosin osia hitsattavaksi erääseen ansioituneeseen alumiininkorjaukseen erikoistuneeseen pajaan, mutta näin ohuen ja heikkolaatuisen kappaleen hitsaaminen muodostui tälläkertaa mahdottomaksi. Uusien tappien kiinnitys olisi siis ratkaistava muulla tavoin.

Ensitöikseni otin käteen yleistyökalun eli rälläkän ja sipaisin kaikki vanhojen tappien tyngät pois. Sen jälkeen porasin 3mm läpireijät tappien kohtiin ja tein niihin 4mm ruuville kierteet.

Liimasin ruuvit kiinni pikaliimalla sillä tuollainen 1.5mm alumiinipelti ei oikei pidättele mitään. ruuvien asennuksessa haastavinta oli miettiä mihin suuntaan ne pitää sojottaa kun asennuspinta ei ole suora.

Katkaisin lopuksi kannat ja hion tapit pinnan tasalle rälläkällä. Tässä työvaiheessa piti olla erityisen tarkka että hio tappia eikä ympärillä olevaa pehmeää alumiinia.

Tällainen konstruktio ei ole kovin pitkäikäinen sillä materiaali on edelleen ohutta. Sen vuoksi halusin tukevoittaa tapin kiinnitystä sisäpuolelta valamalla sinne muutaman millin kerroksen hartsia. Tappien kohdalta vahvistin kiinnitystä vielä pienillä lasikuitumaton paloilla.

Hioin lopuksi kaikki ylimääräiset hapsut pois ja tasoitin ulkopuoliset pinnat kertaalleen. Seuraavaksi kittasin osat tavanomaisella muovikitillä yli ja loppu onkin pohjatöitä. Pohjien teon jälkeen pintaan ruiskutettiin kolmisen kerrosta mustaa DeBeerin hiontaväriä.

Vesihionta tehtiin seuraavaksi 600-800-1000-1200-1500 papereilla erittäin varovasti että maali ei menisi mistään puhki asti. Kuivuttuaan pakkasin osat huolellisesti ja lähetin metalloitavaksi. Yksi syy tähän tee-se-itse kunnostukseen oli jokin outo halu saada osista kullatut. Viisysiin saatavilla olevat uuden merkit ovat kromattuja ja alkuperäiset ovat kiiltoanodisoitua alumiinia, joten kullattuja ei ole eikä ole ollut saatavilla ainakaan ilman erikoistilausta.

Reilun parin viikon kuluttua posti toi paketin jonka sisältöön allekirjoittanut oli enemmän kuin tyytyväinen. Pohjien teko oli tälläkertaa onnistunut eikä pinnassa ollut sanomista. Kaikenlisäksi sain kuin sainkin alkuperäiset osat pelastettua ja vieläpä pienellä kustomtatsilla höystettynä.