Lehtiesittely: V8 Magazine 5/17 - Cadillac Coupe DeVille 1959

Jo pienenä poikana isän Veekaseja lukiessani toivoin, että itselläni olisi joskus auto joka esiteltäisiin Lehdessä. Edellisen harrastemersun kanssa sitä jo kovasti yritin, mutta jostain syystä kiinnostus ei lehdillä ajoneuvoon riittänyt. Sen sijaan Cadillacin hankkiessani päätin, että tämähän auton esitellään kasissa. Pieni haaveen täyttymys tuokin, ja se toteutui viidennessä kuluvan vuoden numerossa. Toki auto kuvattiin 2015, joten hirveän nopea tämä toimenpide ei ollut, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Alla alkuperäinen lyhentämätön teksi jonka on kirjoittanut allekirjoittanut ja Paul Granvik.

PRINSESSA ROOSANEN

 

Sadun prinsessa Ruusunen uinui sata vuotta kunnes prinssi herätti hänet suudelmalla.Vähän tähän tapaan kävi myös lahtelaisen  Antti Asunmaan -59 Cadillac Coupe de Villelle, joskin tämän roosan autokaunottaren elvyttämisestä ei selvitty pelkällä pusulla, vaan se vaati vuosia kestäneen  periksi antamattoman pakertamisen.

Teksti Antti Asunmaa ja Paul Granvik. Kuvat Paul Granvik.

Konkreettisen ensikosketuksen Amerikan autoihin  Antti sai vuonna 1996, kun hänen isänsä Mauri hankki perheen käyttöautoksi ja omistamansa kukkakaupan kuljetustarpeisiin -90 Chevrolet Caprice Stationwagonin.Tuon ajan arkiliikenteessä kohtuu erikoinen Farmi teki suuren vaikutuksen Anttiin  komealla olemuksellaan ja veekasikoneensa muhkealla äänimaailmalla. Mauri luki tuohon aikaan usein myöskin V8-Magazineja, joissa esiteltyjen jenkkien kuvien piirtämisestä innostunut ala-asteikäinen Antti kopioi ahkerasti paperille ja kiinnitti aikaansaannoksensa huoneensa seiniin niin itsensä kuin muidenkin ihailtaviksi. Kipinä oli syttynyt, mutta sen roihahtamisessa täyteen liekkiin menisi kuitenkin vielä tovi.


PINKKI KÄÄNSI PÄÄN


Antin innostus jenkkejä kohtaan sai konkreettisen kohteen, kun hän tuohon samaan aikaan törmäsi kavereiden kanssa lapualaisessa lähiössä pyöräillessään upeaan autovanhukseen. Tallin seinustalla lepäilleen nelipyöräisen merkistä tai mallista ei ollut mitään tietoa, mutta sen mielikuvitukselliset, rakettia muistuttavat muodot paloivat Antin verkkokalvoille niin vahvasti, että siitä oli saatava lisää tietoa. Mauri-isän nähtyä kyseisen kulkineen, tunnisti  hän sen oitis -59 Cadillac Coupe de Villeksi, jollaisiin hän oli törmännyt asuessaan teini-ikäisenä perheensä kanssa Kanadassa (V8: 3/16). Antti kävi kuolaamassa  Caddyä aina silloin tällöin, mutta ajokortti-iän koittaessa kiinnostus suuntautui kuitenkin Mercedes-Benzeihin, joihin hän purki rakentelutarpeitaan seuraavien vuosien ajan.

Pienen pojan piirtelyt eivät jääneet pelkäksi ”tuherteluksi” vaan ne johdattivat Antin opiskelemaan teollista muotoilua Lahden muotoiluinstituuttiin. Koulun käynnin aikana ajoneuvomuotoilu tuli tutuksi aiheeksi ja opiskelijan olemattomasta budjetista huolimatta uudet projektit alkoivat kiinnostamaan. Jostain mielensopukoista se lapualainen Caddy kaivautui taas esiin ja yrittipä Antti autoa ostaakin, mutta turhaan. Vuodet vierivät eikä hänen  viisysikuumeensa  helpottunut, vaan pikemminkin päin vastoin. Lopulta oireilu kävi niin pahaksi että Antti ryhtyi rahavarojensa rajallisuudesta huolimatta ajokuntoista ja vähäruosteista Caddyä tosissaan etsimään. Into laimeni, kun hänelle selvisi, kuinka kalliita tuollaiset yksilöt olivat.Tässä vaiheessa Antti päättikin hieman höllätä hankintakriteerejään ja laajensi haun koskemaan myös projekteja. Caddyjä etsittiin ensin Suomesta, sitten Ruotsista ja pian myös Amerikan maalta. Mutta mikään ei tuntunut tepsivän sillä yhtään passelin hinta/laatusuhteen viisysiä ei vain tullut vastaan.

Keväällä 2008 Antti törmäsi  V8-Magazinessa olleeseen vaatimattomaan ilmoitukseen, jossa luki  lyhyesti ja ytimekkäästi: myydään harrasteautoja. Antin tutkittua millaista kalustoa oli tarjolla, oli yllätys melkoinen, kun kyseisen yrityksen nettisivuilla oli peräti kaksi viisysiä  kaupan!  Kyseiset yksilöt olivat kuvien perusteella tosi  karussa kunnossa, mutta siitä huolimatta niiden hintapyyntö oli kohtuu korkea. Lisäselvitysten jälkeen kävi ilmi, että Caddyistä se paremman näköinen oli itse asiassa tarkoitus purkaa osiksi ja se huonompi oli vasta tulossa Suomeen kontissa. Huonommasta yksilöstä tarkempia tietoja kysyttyään kadotti Antti kiinnostuksensa myös sitä kohtaan, sillä siinä

oli tekemistä turhankin paljon. Kului muutama kuukausi, kunnes kyseistä yritystä pyörittävä Guy Falkstedt soitti ja kertoi huonomman viisysin saapuneen ja olevan perillä  Lapinjärvellä. Harraste-Mersu oli edelleen myymättä eikä varallisuutta juuri ollut mutta Antti ja hänen kihlattunsa Minna päättivät lähteä katsomaan Caddyä ”ihan puhtaasta mielenkiinnosta”, kuten he asian ilmaisevat.

Perille päästyään  Antti ja Minna  olivat  hieman hämillään, kun Caddyä ei näkynytkään missään. Pian Guy saapui kuitenkin paikalle ja kertoi auton olevan yhä kontissa, jossa se oli tullut maahan. Se hetki, kun ovet avattiin on jäänyt ikuiseksi ajoiksi Antin mieleen: pölyn laskeuduttua nimittäin paljastui, että Caddy oli väriltään pinkki vaikka kuvien perusteella hän oli luullut sitä valkoiseksi! Vaaleanpunaista viisysiä pidetään yleisesti siipiautokauden eräänlaisena  huipentumana, joten nyt tämä yksilö alkoi kiinnostaa Anttia tosissaan. Seuraavaksi hän katsoikin mahdollisimman anovasti Minnaan, jolta heltisikin lupa Caddyn hankintaan, tosin sillä ehdolla että sen väri säilyisi pinkkinä. Ajatuksena oli käyttää sitä heidän hääautonaan sitten, kun se jonain päivänä valmistuisi.  Homma

ei ollut kuitenkaan vielä sillä selvä, sillä Antin käteisvarat riittivät vain kolmasosaan Caddyn hinnasta. Kun Mauri-isä lupasi auttaa ja lainata tarvittavat rahat voitiin kaupat lyödä lukkoon ja auto siirtyi Antin omistukseen.  Näin oli hänen vuosia kestänyt unelmansa viimein toteutunut, jos ei nyt ihan toivotulla tavalla niin ainakin jollainlailla.



 

RÄPELTÄMÄTÖN RAAKILE


Antin Caddyn tarina alkaa Kaliforniasta loppuvuodesta 1958, jolloin sen ostivat uutena Stanley ja Mary Leland. Stanley piti perheensä kanssa maatilaa Napa Valleyssa, ja hänen poikansa kertoman mukaan isä ajoi viisysinsä viimeisen kerran kotipihaan vuonna 1967, jonka jälkeen se ei liikkunut mihinkään ennen alkuvuotta 2008. Tuolloin paikallista klassikkoautojen välitystä työkseen tekevä Rod Dahlgren oli tankkaamassa omaa Caddyään, kun edesmenneen Stanleyn poika tuli kertomaan että hänellä olisi vastaava viisysi myytävänä.  Rod ajoi pojan perässä maatilalle, ja osti auton siltä seisomalta. Rodneyltä Caddyn hankki sitten Guy, joka laittoi sen kohti Suomea ja Antin omistusta.

Caddy saapui kuormurin kyydissä  Antin vanhempien vastavalmistuneen talon pihaan Isokyröön lokakuussa 2008, jolloin tätä räpeltämättömän oloista  raakiletta ryhdyttiin tarkemmin tutkimaan. Auton täysin jämähtäneen 390-koneen pintaruosteisesta ulkonäöstä päätellen sitä ei oltu käytetty vuosikausiin. Tästä kieli sekin, että kaikki kumiletkut ja tulpanjohdot sekä osa sähköjohdoista oli nakerrettu poikki ilmeisesti hiirien tai rottien toimesta.  Pannun onnetonta olemusta ei  myöskään  parantanut se että se oli kauttaaltaan kyseisten jyrsijöiden jätösten peitossa. Nelivaihteisen Hydra-Matic -automaatin ja lukottoman perän kuntoa saattoi vain arvailla mutta moottorin murheellinen olemus huomioiden eivät nekään varmaan olleet kovin kaksisessa iskussa… Caddyn jarrut olivat myöskin toimimattomat mutta kaikeksi onneksi pysäyttimet eivät olleet jumissa, joten sitä voitiin siirrellä työntämällä. Auton sisusta oli niin ikään täysin räjähtänyt: penkkien verhoilut olivat ihan haperoa, sisäkatosta roikkui pitkiä palkeenkieliä ja ovipahveista ja takasivupaneeleista oli lähinnä muistot jäljellä. Lattiamattoa ei ollut lainkaan kuten ei myöskään hattuhyllyä. Ruostetta Caddystä löytyi myöskin, mutta ei kuitenkaan mitenkään hirveitä määriä ja mikä lohduttavinta kaikki, mikä kukki oli avoimesti näkyvissä. Tai niin Antti luuli…

Caddyssä oli siis töitä ja paljon. Rahaa auton rakentamiseen ei kuitenkaan ollut, joten Antin olikin otettava pieni aikalisä ja odottaa, että Mersu menisi kaupaksi. Caddy viettikin ensimmäisen talven ulkona pressun alla kunnes tammikuussa 2009 se kaivettiin esiin paksun hangen alta ja työnnettiin valmiiksi saatuun talliin sulamaan. Mersun saatua uuden omistajan pääsiäisenä 2009,  päästiin itse asiaan, ja auton entisöinti voitiin aloittaa. Antin ajatuksena oli käydä Caddy täysin  läpi  kolmessa vuodessa, mutta tuo aikataulu ei lopulta pitänyt eikä edes sinne päinkään…


ROHKEA ROKAN SYÖ


Aikaisemmissa Mersu-projekteissa Antti oli keskittynyt ulkonäön kohennuksiin ja hifiasennuksiin, mutta yhtäkään niistä hän ei ollut koskaan täydellisesti kunnostanut. Vaikka Caddyn karu kunto ja monet erikoiset ratkaisut Anttia hieman mietityttivätkin päätti hän että ”rohkea rokan syö” ja asetti tavoitteekseen palauttaa auto yksityiskohtiaan myöten alkuperäiseen loistoonsa. ”Tässä vaiheessa oli vaatimaton tarkoitukseni tehdä Caddystä ns. sadanpisteen entisöinti” naurahtaa  Antti projektin kunnianhimoisia alkuvaiheita muistellessaan.

Caddyn palauttaminen elävien kirjoihin aloitettiin auton perusteellisella purkamisella ja kaikkien irrotettujen osien kuvaamisella ensin paikallaan ja sitten irrallaan. Toki joitakin kohteita jäi myös ikuistamatta mutta jotain dokumentoinnin tarkkuudesta kertoo sekin, että kuvia otettiin kaikkiaan

yli toista tuhatta. Kahdeksan hengen porukalla suoritettu korin irrotus rungosta ei onnistunut ensi yrittämällä, kun yksi pulteista oli yhä kiinni. Sen irroittamisen jälkeen homma sujui huomattavasti helpommin, ja kori nostettiin pukkien päälle odottamaan soodan ja hiekan sekoituksella tehtävää puhtaaksi puhaltamista. Sen tapahduttua vetäisi Karhun Hannu korin suojaksi vielä mattaharmaan epoksivärin, ennen kuin käytiin rungon kimppuun.

Runko osoittautui varsin hyväkuntoiseksi, eikä sitä tarvinnut hitsata mistään. Antin veli Juha otti rungon hiekkapuhalluksen hoitaakseen, jonka jälkeen se ruiskutettiin happopohjamaalilla ja vietiin lahtelaiseen Pro Pintaan pulverimaalattavaksi. Rungon lisäksi uuden puolikiiltävän mustan värin saivat päällensä myös alustan irto-osat, sisälokasuojat, apurungot sekä aika läjä muita pienempiä osia. Maalauksen jälkeen osat kuskattiin takaisin pohjanmaalle, ja aloitettiin rungon kasaaminen pääasiassa uusia alkuperäisiä osia käyttäen. Vaihtoon menivät kaikki nivelet, puslat ja tehostetun ohjauksen osat sekä nesteiskarit ympäriinsä. Tässä yhteydessä uusittiin myöskin tehostetut jarrut kokonaan hyväksi havaittuja ympäriinsä 12” rumpuja lukuun ottamatta. Ne kunnostettiin samoin kuin orgis kierrejousetkin. Komean kokonaisuuden kruunaa tarkasti kopioidut tehdasmerkinnät.

Valmis runko siirrettiin parin vuoden ajaksi pressun alle pihamaalle, kun Antti keskittyi  Caddyn runsaiden ruostevaurioiden korjailemiseen. Peltitöitä hän ei ollut aiemmin juurikaan tehnyt, joten niille kyseltiinkin aluksi ulkopuolista tekijää, mutta turhaan. Lopulta Antti ryhtyi yhdessä hitsarin tutkinnon omanneen isoveljensä Juhan kanssa autoa kokoon kursimaan.  Haperoa  löytyi  etenkin Caddyn pohjasta, josta uusiksi menivät mm. kaikki jalkatilat, vänkärinpuolen potkupelti ja suurin osa takapenkin alla olevasta lattiasta. Paikkauksissa  käytettiin  uustuotanto  korjauspaloja, joiden huono istuvuus aiheutti paljon lisätöitä, ennen kuin kaksikko oli tyytyväinen lopputulokseen. Ne pahimmat korroosiokohdat löytyivät kuitenkin lähinnä reikäjuustoa muistuttavista, joka suuntaan kaarevista takahelmoista joiden uusimisessa loppui usko niin Antilta kuin Juhaltakin. Niiden teko katsottiinkin parhaaksi antaa ammattilaisen huoleksi. Antin teipattua helmat takaisin muotoihinsa, valoi hän lasikuidusta muotin, jonka vei sitten malliksi eläkkeellä olevalle ex-peltisepälle, Heikki Takalle työstettäväksi.  Jo seuraavalla viikolla Heikki ilmoitteli, että pellit saa hakea, eikä niiden istuvuuttakaan voinut kuin kehua. ”Aika hyvin kaverilta, joka teki ne  käytännössä polven päällä paukutellen” kiittelee Antti.

Koritöiden valmistumisen jälkeen Antin harrasteyksiköt olivat sen verran vähissä, että  seuraavaksi hän keskittyi Caddyn pikkuosien ja apulaitteiden läpikäymiseen. Romuiksi kuvailemansa palikat Antti pakkasi käyttöautoonsa pohjanmaalla ja kuljetti ne Lahteen, jossa ne  purettiin ja puhallettiin sekä maalattiin tai sinkattiin tarpeen mukaan. Osien valmistuttua Antti palautti ne takaisin pohjanmaalle tallin hyllyyn odottamaan asennusta ja otti seuraavat mukaansa. Tätä touhua jatkui koko projektin ajan ja kilometrejäkin siinä sivussa kertyi käyttöauton mittariin Antin arvion mukaan yli 100 000!





KIINNI ON JA PYSYY


Caddyn tekniikkapuolen tila oli täysi arvoitus, sillä ostohetkellehän 390-isolohko ei edes pyörinyt. Niinpä se oli ensitöiksi saatava irrotetuksi, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty. Kansien tultua irtipultatuiksi kävi ilmi, että osa männistä oli kuivia ja osa öljyisiä mikä kieli siitä, että konetta oli yritetty aiemminkin liottaa mutta ilman isompaa menestystä. Samalla selvisi että yksi työntötanko oli vääntynyt ja se lieneekin ollut syy siihen, että auto oli jäänyt aikoinaan seisomaan.  Öljypohjan poisto ei paljastanut lisävauriota, sillä niin kampiakseli kuin kiertokangetkin olivat oivassa iskussa.

Koska kyseessä oli Caddyn alkuperäinen 390:en päätettiin irrotustoimet aloittaa varovaisemmasta päästä, mikä tarkoitti käytännössä polttoöljyn kaatamista sylintereihin. Kahden viikon muhimisen jälkeen viisi pytyistä oli päästänyt nesteen läpi mutta kolme ei eli ne olivat edelleen jumissa.Tässä vaiheessa otettiin astetta järeämmät aseet käyttöön ja niinpä kiinni olleelle männille annettiin ensin reilusti lämpöä, jonka jälkeen niitä naputeltiin puupalikalla ja pienellä vasaralla. Voimankäyttö oli tässä vaiheessa vielä varsin varovaisella tasolla. Kun mukit eivät näistä  toimenpiteistä  huolimatta hievahtaneetkaan kaadettiin niiden sylintereihin seuraavaksi tuoretta bensaa.Se tehosikin sillä yksi männistä irtosi kohtuuvoimalla ja toinen reippaalla takomisella minkä seurauksena se tosin samalla halkesi pieniksi paloiksi. Kampiakselia voitiin nyt kuitenkin kääntää ja aiemmin piilossa olleet vaihdelaatikon ruuvit saatiin löysättyä, laatikko irrotettua ja pannu purettua.

Kesällä 2011 Antti sai vakituisen työpaikan, minkä ansiosta hänen taloudellinen tilanteensa koheni siinä määrin, että  390:sen sisuskalut voitiin laittaa tilaukseen. Pannun kunnostamisen Antti  päätti uskoa alan ammattilaisten käsiin, ja niinpä hän kiikutti lohkon ja kannet  Lapuan  Hiomopalveluun. Perusteellisen puhdistusoperaation läpikäyneen lohkon tasopinnat ajettiin vielä suoriksi ennen kuin se porattiin 0,040” ylikokoon ja siihen asennettiin alkuperäistä vastaavat 10,5:1-männät renkaineen. Kampiakseli hiottiin 0,010” alikokoon ja koko alakerta kasattiin uusilla osilla.Tässä vaiheessa kone palautui Antille, joka maalasi lohkon ja kannet alkuperäisellä ”Cadillac Dark Bluella”. Maalauksen jälkeen moottori vietiin takaisin hiomolle, jossa sen alakerta kasattiin kokonaan ja kannet irrallisina. 390:sen lopullisen niputtamisen Antti suoritti yhdessä Henri Ikolan kanssa kotitallissaan.

Caddyn alkuperäisen nelivaihteisen Hydra-Maticin kunnostus annettiin vaasalaisen automaatteihin erikoistuneen Jukan huoleksi. Purkamisen jälkeen loota paljastui niin hyväksi, että sen ehjäämiseksi riitti korjaussarjan asentaminen, takalaakerin ja yhden governorin vaihto sekä öljyjen ja tiivisteiden uusiminen. Lukoton orgisperä osoittautui käytännössä uudenveroiseksi, joten sille tehtiinkin pelkkä huolto öljyjen ja tiivisteiden vaihtoineen.Varmuuden maksimoimiseksi vetoakselit vielä puhallettiin ja maalattiin sekä niiden laakerit uusittiin.  Tehdasasenteinen 2,94:1  -vakiovälitys kelpasi käyttöön sen sijaan sellaisenaan.


TYHJÄSTÄKIN VOI NYHJÄISTÄ

Keväällä 2013 Caddy-projekti oli edennyt siihen vaiheeseen, että sitä alettiin valmistella maalausta varten. Ennen maalariksi valitulle Pasi Seppäselle viemistä auton yhä irrallaan olleen korin pohja paklattiin, hiottiin ja maalattiin korinväriseksi kolmella lakkakerroksella minkä jälkeen se pultattiin takaisin rungon päälle. Caddyn alkuperäinen ”Woodrose” -pinkki  korvattiin sen  tehdasasenteiseen ”Persian Sand”  -metallinhohtoruskeaan sisustaan  paremmin sointuvalla, BMW:n  värivalikoimasta löydetyllä  metallihohtoroosalla. ”Woodrose oli tylsä ja räikeä pinkki ei yksinkertaisesti vain mätsännyt sen sisustaan” perustelee Antti värin vaihtoa, johon hän on syystäkin enemmän kuin tyytyväinen.  Auto oli ollut uutena kokonaan yksivärinen, mutta  Antin ja hänen veljiensä mielestä sen katon tulisi olla ehdottomasti valkoinen ja sellaisella se sitten myöskin maalattiin. Liian lämpöiseksi sävyksi todettu Caddyn alkuperäisiin värivaihtoehtoihin kuuluneen ”Dover Whiten” sijasta katto ruiskattiin lopulta Audin raikkaammalta näyttäneellä valkoisella. Upean kokonaisuuden kruunaa virheettömät kromit, jotka kaikki ovat auton uudelleen pinnoitettuja orgisosia.

Caddy oli seissyt vuosia ulkosalla, minkä seurauksena monet sen yksittäisistä osista olivat menneet niin kehnoon kuntoon, että ne eivät olleet enää pelastettavissa. Kyseisten osien korvaaminen uusilla tai hyväkuntoisilla käytetyillä sellaisilla osoittautui sen verran hintavaksi hommaksi että Antti päätti hyödyntää koulutustaan ja kokeilla niiden valmistamista tietokonepohjaisen 3D-mallinnusohjelman avulla. ”Ohjelmalla voidaan tietokonetta hyödyntäen valmistaa virtuaaliympäristössä esim. valokuvia hyväksikäyttäen erilaisia konkreettisia kolmiulotteisia esineitä, jotka pystytään nykyään tulostamaan 3D-tulostimella  monella erityyppisellä materiaaleilla. Ohjelmassa ei ole mitään fyysisiä kokorajoja, mutta 3D-tulostin kykenee tekemään vain sen maksimikoon mukaisia kappaleita” kertoo Antti tästä uudesta tavasta  tehdä osia ”tyhjästä nyhjäisemällä”. Mitään kokemusta klassikkoauton osien  mallinnuksesta hänellä ei ollut, mutta kuinka ollakaan homma hoitui ja vieläpä varsin kelvollisestikin. Mallintamalla on tehty mm. maskin listat, jotka on vesileikattu alumiinista ja aitojen pinnavanteiden keskikuppien merkkien muotit, jotka on valettu hartsista, sekä takaluukun sivupaneeleiden ruutuverhoilut, jotka on tulostettu Canvas materiaalille. Myöskin vuoden 1959 Delcoa imitoiva akun kansi, takapuskurin Mauri-isän kultainen nimikirjoitus ja koko joukko muita pienempiä osia on valmistettu 3D mallia hyväksikäyttäen.

Caddy-projektin ”pienen” venähtämisen myötä Mauri-isän Mercuryn mukana Suomeen keväällä 2010 tulleita SMS Autofabricsin alkuperäistä vastaavia verhoilumateriaaleja päästiin ompelemaan vasta syksyllä 2014. Tavoitteeksi asetettiin, että valmis sisusta vastaisi uusien autojen tasoa joka suhteessa: saumojen oli oltava suoria eikä pussimaisuutta hyväksytty  missään kohdin. Vaativasta urakasta vastuun otti Ajoneuvoverhoomo Ajomakon Markus Koivuniemi, jonka työn jälkeen Antti on todella tyytyväinen. Etenkin kun ottaa huomioon, että Markus joutui kaavoittamaan kaikki päälliset uudelleen, sillä kutistuneet alkuperäisverhoilut tai niiden jäämät eivät vastanneet enää runkojen muotoja. Ennen verhoilemistaan myöskin ovipahvit  ja takasivupaneelit jouduttiin tekemään täysin uusiksi kovalevystä, minkä lisäksi niiden kaikki metalliosat kunnostettiin ennen takaisin asennustaan. Verhoilujen ohella uusimisen kohteeksi otettiin myös sisustan kaikki kiilto-osat, joista monet olivat niin pahoin syöpyneet, että  niiden kunnostus perinteisellä kromauksella olisi ollut äärettömän työlästä ja siten myöskin kallista. Niiden uudelleen pinnoittamisessa Antti päätti käyttää metallointia, jossa perusteelliset pohjatyöt läpikäyneet osat ruiskutettiin varautuvalla kuparia sisältävällä maalilla, minkä jälkeen niiden pintaan johdettiin  tyhjiössä höyrystynyt alumiini. ”Lopputulos on hyvin lähellä kromia ja kestää normaalia kulutusta vallan mainiosti” toteaa Antti tyytyväisenä.

MAURI-ISÄN MUISTOLLE
 

Antille oli alusta asti selvää, että Caddy tulisi suorittamaan ensiesiintymisensä FHRA:n American Car Show:ssa Helsingissä. Vuosi oli tosin kauan hakusessa, mutta lopuksi auto ilmoitettiin kevään 2015 näyttelyyn mukaan.  Antti ja vanhin veljistä Petri puskivat pitkiä viikonloppuja  kokoamisen kanssa, kunnes maaliskuussa koitti viimein se ikimuistoinen hetki kun Caddy liikkui omin voimin ensikertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen. Ikimuistoiseksi muodostui  myös Hesan näyttelyreissu, eikä vähiten sen vuoksi että auto valittiin paitsi tapahtuman Top Teniin niin se pääsi myös mukaan  Kymppiuutisten kevennykseen. Antin kova työ oli saanut ansaitsemansa palkinnon!

Caddyn kunnostus kesti reilut kuusi vuotta ja työtuntejakin kului Antin varovaisen arvion mukaan yli 3000. Rakentelurupeaman aikana auton kaikki osat käytiin läpi ja kunnostettiin todennäköisesti paremmaksi kuin, mitä  ne olivat olleet tehtaalta tullessaan. Hattua Antille saakin nostaa ja vieläpä todella korkealle etenkin kun ottaa huomioon, että Caddy on hänen  ensimmäinen perusteellisempi projektinsa! Itse asiassa auton kunnostus on ollut Antille enemmän kuin pelkkä projekti sillä hänen Mauri-isänsä nukkui pois alkuvuodesta 2014 pitkän sairauden uuvuttamana, eikä ehtinyt nähdä sitä koskaan valmiina. Mauri oli ollut projektin mahdollistaja ja innokas kannustaja, joten Antti päätti omistaa Caddyn entisöinnin isänsä muistolle. Tätä parempaa kunnianosoitusta on vaikea kuvitella.