Peruutusvalot ja heijastimet

Lähtökohta oli jälleen auringonpaahtama. Alkuperäiset linssit olivat todella hauraita.

Mukavana pikkuprojektina otin työn alle takapuskurin sisään tulevat ”ämpärit” eli takaheijastimet ja niiden keskellä olevat peruutusvalot kehyksineen. Varsinainen pohjaelementti on rosterinen syvävetokappale, jonka pohjalle tulee ensin superlonitiiviste ja sen jälkeen punaiset pyöreät heijastimet. Heijastimen päälle tulee sinkkipainevaluste tehty kaulus jonka sisään taas pakkivalo ja sen linssi asennetaan.

Halkeamat hitsattiin kolvaamalla molemminpuolin.

Osat olivat jälleen kokeneet oman osansa Californian paahteesta ja heijastimet olivat haljenneet sinkkivalukauluksen reunoilta. Nuukana en halunnut heti sijoittaa uusiin heijastimiin noin 200 euroa, vaan päätin ensin kokeilla saako näitä entrattua.

Karkea hionta suoritettiin epäkeskolla ja hienompi osuus käsin vesihiomapapereilla.

 

Haljennut kohta sulatettiin kolvilla ehyeksi mahdollisimman tasaisesti. Tähän kun ei pakkelia pysty laittamaan, on pinnasta saatava siisti pelkästään hiomalla. Hionta tehtiin 80-150-240-400-600 papereilla. Täysin luotisuoraa ei pinnasta saanut, mutta onneksi halkeamakohta jää valuosan alle. Hiotut kappaleet puhdistettiin ja käsiteltiin muovitartunta-aineella.

Osat pohjustettuina ja valmiina maalattavaksi.

 

Pinnan sävytyksessä käytin normaalia kirkasta autolakkaa ja House of Colorin tummanpunaista Candyä. Oikeastaan mikä tahansa sopiva tummanpunainen massa sopii sävytteeksi, mutta Candy toimii aina. Pinta lakatiin 4 kertaa jonka jälkeen väri tasoittui hienosti.

Ensimmäinen "märkä" kerros yllä ja pinta parantuu huomattavasti.

 

Rosteripotat kiillotettiin totutulla kaavalla koneellisesti ja heijastimet asennettiin pohjalle uusien tiivisteiden kera. Keskiosan valut kävivät pinnoituksessa edellisen jutun osien mukana. Uudet peruutusvalojen linssit tilasin aikanaan Caddydaddyltä muiden linssien mukana.

 

Valukappaleet pinnoitettiin metalloimalla.

 

Ämpäri kiillotettiin koneellisesti. Kuvassa oikealla vielä täysin käsittelemätön osa.

Valmis kokonaisuus on kohtuullisen asiallisen näköinen eikä korjauksia juurikaan huomaa. Voipi olla että valuosat vaihtuvat vielä Eldoradon V-mallisiin, mutta toinen sellainen kokonaisuus katosi Puolan reissulla eikä uustuotantojen myyjä myy puolikasta sarjaa. Katsotaan kuinka käy, mutta kyllähän nämä tällaisenakin kelpaa.

 

 

Kiiltoa sisustaan osa II

Tästä se taas lähtee. Kamat purkuun ja pohjatöihin.

Jo pian saatuani ensimmäiset sisustan osat pinnoituksesta edelliskeväänä aloin vertailemaan kustannuksia lähes pilalle syöpyneiden sinkkivaluosien oikeasta kromauksesta verrattuna metallointiin. Ero on siinä mielessä suuri että kromauksessa pohjien teko on se mistä hinta käytännössä muodostuu eikä varsinainen pinnoitusmateriaali. Ehkä se on hieman huijausta jos pohjat pystyy tekemään itse käyttäen aivan tavallisia kittejä ja hiontavärejä, mutta toisaalta automaalia vastaava kestävyys varmasti riittää moneen harrasteautoon jossa osia kosketetaan muutenkin harvoin ja varovasti. Automaalitasoinen pinnankestävyys johtuu siis siitä että metalloinnissa muodostuva hopeapinta lakataan ja lakka vastaa käytännössä auton lakkapintaa vaikka eri tavaraa onkin.

Osat alkuperäisessä loistossaan. Joitakin oli ehditty hieman putsaamaan ja aloittamaan Puolassa,

 

Juuri palautuneet kromiosat suivaannuttivat sen verran että päätin ottaa toisen erän käsittelyyn sekä nopeuttaakseni entisöintiprosessia että hieman päästäkseni halvemmalla. Ongelmana vain oli että nyt mukana oli reilusti isompia kappaleita alkaen mittariston varmaankin 10kg painavasta kehyksestä aina konepellin ilmanottoritilöihin. Toinen huono tekijä on aina kiire, jonka vaikutukset näkyivät vasta sitten valmiissa osissa. Mutta ennen lopullista paljastusta kerrattaanpa hieman mitä prosessi vaatii.

Lähtokohtana täysin käsittelemätön osa.

Sinkkipainevalukappale on syöpynyt pahasti ajan kuluessa.

 

Mittariston kehys on yksi hankalimmista -59 osista joita kromataan. Onnistumisprosentti on melko alhainen.

Teräksiset penkin alusreunukset olivat ruostuneet, mutta eivät onneksi puhki.

Osat mitkä saapuivat olivat siis täysin pesemättömiä alkuperäisiä 42 vuotta paahteessa seisoneita osia, jotka olisivat olleet monen harrastajan mielestä täyttä roskiskamaa. Pistesyöpymiä ei ollut vain muutamaa vaan osat olivat kauttaaltaan syöpyneitä. Kromaajalle tämä olisi tiennyt varmaankin kymmenien ellei satojen kraaterien poraamista ja täyttöä.

Puoliksi puhallettu kehys paljastaa alta yhtenäisen pinnan, mutta täynnä kraatereita.

Karraterit täytyy saada täysin auki eikä kromi"suikaleita" saa jäädä kiinni.

Sanomattakin selvää että tallaisessa paikassa olevien kraatreiden paikkaaminen on järjetön homma.

Valmistelu alkaa siitä että puhallan osat puhtaaksi kaikesta irtokromista ja samalla syöpymät avautuvat kunnolla. Kromihan ei irtoa muutoin kuin kemiallisella käsittelyllä, mutta puhaltamalla osat pinnasta tulee yhtälainen ja tasaisen karhea mikä toimii myös paremmin tartunapintana kitille ja hiontavärille.

Pinnat kitattiin 4CR:n alumiinikitillä joka tarttuu muovikittia paremmin hankaliin ulkonurkkiin. Myös hyvä muovikitti toimii.

Pohjat hiottuna ja valmiina hiontaväriin.

Puhallettu puhdas pinta kitattiin aiemmassa tapauksessa muovikitillä ja uuden satsin kanssa käytettiin alumiinisekoitteista ”teräskittiä”. Muovikitti ei tahdo pysyä tuollaisissa 1x1mm kraatereissa, joten kovempi teräskitti aja paremmin asiansa. Toisaalta taas teräskitti ei tasoitu yhtä hyvin ja pinnan virheet ovat kuitenkin yleisempiä kuin laadukkaan muovikitin kanssa.

Hiontavärin kuivuttua pinta on jo kohtuullisen tasainen.

Lähestulkoon tärkein pohjatyön ainesosa on hyvä hiontaväri. Itse suosin mustaa DeBeerin hiontaväriä joka ei ainakaan omissa projekteissa kutistu läheskään niin paljon kuin muut. Ensimmäisessä satsissa käytin DeBeeriä ja toisessa Bodyfillin mustaa, mikä osoittautui virheeksi. Toinen virhe oli myös lähettää pinnoitukseen toisella kerralla puhkihiottuja kappaleita kun edelliskerralla osat olivat ensimmäisen vesihionnan jälkeen uudelleen maalattu ja hiottu vain kevyesti.

Hionta tapahtuu vesissä pinnan laadusta riippuen 400-600-800-1000-1200-1500-2000 papereilla. Tämän jälkeen, kuten jo edellä mainittiin, olisi hyvä maalata toinen hiontavärikerros esimerkiksi 600 jälkeen ja hioa loput aiheet vasta myöhemmin.

Pohjavalmiit osat pakataan huolellisesti ja lähetetään pinnoitusta hoitavaan yritykseen joita löytyy Suomesta ainakin yksi ja ulkomailta useitakin. Värivalikoima kattaa yleensä sekä ”kromin” että ”kultaisen”.

Valmiit osat muutaman viikon jälkeen.

Lähtökohtaan nähden ok, mutta ei täydellinen.

Ritilöiden pohjat maalattiin mustaksi epätaisuuksien peittämiseksi.

Tämän kertaiset osat saapuivat n. 4 viikon kuluttua lähetyksestä ja pohjatöissä ollut kiire näkyi selvästi laadun heikkoutena. Noin puolet osista olivat hyviä mutta lopuissa oli sitten enemmän ja vähemän sanomista. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon että sinkkipainevalujen kanssa voi käydä huonomminkin sillä monista sulamistapauksistakin olen kuullut. Eikä se oikean krominkaan pohjatyö aina onnistu jos lähtökohta on näinkin huono. Loppujen lopuksi osat ovat varsin mehevän näköiset kun vertaa niitä lähtötilanteeseen oli allekirjoittanut nyt sitten täysin tyytyväinen tai ei.

 

Kohtalokkaat kromit

Lokakuussa 2012 sain soiton Hessulta koskien kromaamista Puolassa. Täytyy sanoa etten ollut aivan varautunut siihen että soitto koski kromaamon omistajan Adamin kuolemaa. Taitava pintakäsittelijä oli menehtynyt oman harrastuksensa parissa juuri paria viikkoa aiemmin. Yrityksestä oli tullut suru-uutiset sähköpostina kaikille postituslistassa olleille henkilöille, mutta jostain syystä itse oli jäänyt välistä. Viestissä ilmoitettiin myös ettei kromaamo jatka toimintaansa sillä paras tietotaito lähti Adamin matkaan. Tapaus oli aikamoinen takaisku jälleen kyseisten kromiosien suhteen sillä nyt ne palautuisivat jälleen kotiin tekemättöminä, jos siis palautuisivat. Päätin antaa Puolan ihmisille omalta osaltani hieman suruaikaa ennenkuin alan kysellä osien perään. Niinpä vasta joulukuussa otin yhteyttä Wittmanneihin ja aloin järjestämään osia jälleen takaisin kotiin.

Vaikka yhteydenpito alussa oli kiittettävää ja kaikki kiitos siitä apuna toimineelle Sebastianille, alkoi osien palauttaminen kuitenkin venyä ja yhteydenottoihin ei enää vastattu. Hieman jo alkoi jännittämään ovatko osat nyt menetetty sillä mitään ei kuulu eikä mitään tietoa ole ovatko osat edes otettu vieläkään työn alle. Lopuksi kullanarvoinen vinkki tuli Cadillac clubin foorumin kirjoittajalta jolta sain yhteystiedot Kuehne + Nagel- nimiseen kuljetusfirmaan. Olin yrittänyt osia jo omatoimisesti omien kontaktieni kautta saada Suomeen tuloksetta kolmen kuukauden ajan. Otettuani yhteyttä Kuehneen he laittoivat oman Puolankielen taitoisen miehensä asialle ja seuraavana päivänä Wittmannilta otettiin yhteyttä osoitetietojen vuoksi. Tasan viikko ensimmäisestä puhelusta osat seisoivat työpaikkani lastauslaiturilla juuri siinä samassa puulavakauluksessa kuin mihin ne olin aikalailla tasan vuotta aiemmin pakannut. Erittäin iso kiitos siis sekä Suomen että Puolan pään Kuehne + Nagel työntekijöille mahtavasta palvelusta.

Auto on lastattu kromeilla maaliskuun alussa 2013.

Tutkittuani lavan sisällön sain huomata että osat ovat edelleen alkuvaiheessa. Vain muutamaa osaa oli aloitettu työstämään, mutta varsinaisia pinnoituksia taikka kromin poistoja ei oltu tehty. Loppujen lopuksi n. 60:stä osasta kaksi puuttui, mutta Wittmann suostui korvaamaan uustuotantona saatavissa olevat osat rahallisesti. Tässä vaiheessa pääti tehdä loputkin sisustan osat sekä muutaman ulkopuolisen valuosan kotimaassa aiempien osien kanssa käytetyllä menetelmällä. Osien lukumäärä siis pieneni entisestään mutta hauskaa on että uudet tarjoukset lopuille osille toisista kromaamoista vain kallistuivat. Tämän hetken tilanne on se että osat makaavat verkkokaapissa odottaen parempia aikoja, jotka koittavat mahdollisesti -13 syksyllä, jolloin ainakin osa niistä palaa takaisin Puolaan kromattavaksi uuteen kromaamoon. Kolmas kerta toden sanoo!